Moikka,
Nyt olisivat hyvät neuvot kalliit. Kesäloma on tulossa enkä täksi kesäksi saa oikein ketään kastelemaan kasvejani kun olen poissa kotoa. Kasvien pitäisi pärjätä pahimmillaan 2 viikkoa ilman kastelua. Mitä vaihtoehtoja minulla on?
Olen miettinyt, että ostaisin kastelukiteitä. Nämä pitäisi ilmeisesti sekoittaa mullan sekaan mikä ei nyt enää tänä vuonna onnistu. Olisiko näistä kuitenkin hyötyä jos ripottelen kiteitä mullan pintaan ja peitän kevyesti mullalla? Lisäksi voisin laittaa mullan pinnalle kastellun sanomalehden pidättämään kosteutta. Luuletteko, että kasvit saisi pysymään tällä tapaa elossa?
Kasvien kastelu kotoa poissa ollessa
12
2585
Vastaukset
Laita muovipussiin vettä ja se roikkumaan kasvin yläpuolelle. Tee siihen pieni reikä ja siihen teippi päälle. Liitä naru tämän teipin päähän ja toinen pää kiinni kaukoohjattavaan droneen. Kun haluat tehdä kastelun, niin ohjastat dronella niin että se repäisee sen teipin irti. Useampaa kastelua varten tee reikiä pussiin yleneviin kohtiin, että virtaus heikkenee kun veden taso pussissa laskee.
Sen dronen pitäisi siis olla sellainen, että voit puhelimella vaikka ohjastaa. Voishan se olla radio-ohjattava leikkiautokin, ja jonkunlaisen viritelmän siihen että joku robotti vääntäs vivusta, kun sille soittaa...- Anonyymi
Ei missään nimessä tuota, jos vesi jostain syystä valuu pöydälle, lattialle, saattaa saada aikaan muutamassa päivässä rumat jäljet.
Hyvä kastelu, varjostus ja kasvien lähelle muutama asia missä vettä. Vesi haihtuu ja kostuttaa kasveja altapäin. Tämä konsti pelittää parikin viikkoa. En jätä yleensä kasveja veteen, kun liika märkyyskin tappaa kasvit. - Anonyymi
Ihanko jos vaikka vesikannuja laittaa kasvien sekaan niin se auttaisi? Olen tästä kuullut, että auttaisi talvella kasveja kostuttamalla ilmaa mutta en koskaan kastelun apuna. Eipä siitä kyllä varmasti haittaa ole.
- Anonyymi
Niin lisänä auttaa, mutta edellähän mainittin, että hyvä kastelu ja varjostus! Kun kastelee kasvit kunnolla ja varjostaa vaikka kasvuharsolla ja laittaa niitä vesiastioita sinne kasvirukkujen väliin syntyy kasveille ns pienilmasto ja pärjäävät. Liika märkyys ei ole sekään hyväksi, juristo tukehtuu.
Olen kerännyt kaikki kasvit lähekäin, kastellut hyvin ja laittanut vesikippoja väleihin sekä varjostanut laittamalla sälekaihtimet melkein kiinni siltä ikkunalta mihin olen kukkaruukut kerännyt. Hyvin olivat pärjänneet, kaikkia ei tarvinnut edes kastella kun kotiuduin, kaikkien kukkien vedenkulutus kun vaihtelee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin lisänä auttaa, mutta edellähän mainittin, että hyvä kastelu ja varjostus! Kun kastelee kasvit kunnolla ja varjostaa vaikka kasvuharsolla ja laittaa niitä vesiastioita sinne kasvirukkujen väliin syntyy kasveille ns pienilmasto ja pärjäävät. Liika märkyys ei ole sekään hyväksi, juristo tukehtuu.
Olen kerännyt kaikki kasvit lähekäin, kastellut hyvin ja laittanut vesikippoja väleihin sekä varjostanut laittamalla sälekaihtimet melkein kiinni siltä ikkunalta mihin olen kukkaruukut kerännyt. Hyvin olivat pärjänneet, kaikkia ei tarvinnut edes kastella kun kotiuduin, kaikkien kukkien vedenkulutus kun vaihtelee.Tein siten, että laitoin katteeksi ruukkusoraa (kuulemma pidentää kasteluväliä) ja kastelin reippaasti. Varjostin huoneen sulkemalla sälekaihtimet melkein kokonaan. Jätin sen verran raolleen, että ei huone ihan pimeänä ole kuitenkaan. Viikon päästä katsastan tilanteen.
- Anonyymi
Riippuu kyllä vähän kasveista. Itse olen laittanut viherkasvit reippaan kastelun jälkeen ruukkuineen muovivateihin, joissa noin 2-3 cm vettä. Ja varjoisaan paikkaan asunnossa, verhot kiinni.
Hyvin ovat kukoistaneet palatessani.- Anonyymi
Tämä toimii kasvien kanssa jotka ovat reiällisissä ruukuissa. Osa isommista kasveistani on ruukkusoralla salaojitetuissa ruukuissa missä ei ole reikää pohjassa. Toki jos kastelee reippaasti niin sieltä salaojastahan sitä vettä sitten nousee multaan.
- Anonyymi
Ämpäri ja villalankaa. Vesiämpri ruukun tai ruukkujen viereen ja sieltä muutama villalanka ruukun/ruukkujen multaan, vesi kulkeutuu kuivempaan päin ja kapillaarinen ilmiö kastelee mullan.
- Anonyymi
https://www.taloon.com/ruukkukastelijat-blumat-classic-3-kpl-80-cm-letkuilla/KKBL10308/dp?openGroup=5916
Tossa ois toimiva vaihtoehto. Isoihin ruukkuihin 2 kartiota.- Anonyymi
Tämä voisi olla hyvä ratkaisu sitten kun olen pidempään poissa.
Voiko näiden kanssa käydä niin, että ruukku tulvii. Ei varmaankaan?
- Anonyymi
Halpa ja toimiva tapa on huuhtaista limsapullot ja täyttää ne vedellä, korkkiin poralla pieni reikä ja pullo painetaan pystyyn kasvin viereen ruukkuun. Isotkin kasvit pärjäävät pari viikkoa helposti.
Olen kuullut myös korkittomasta vaihtoehdosta. Kokeile ennen loman alkua, muuten et tiedä tuloksesta.
Vanhastaan yksinkertainen keino oli rullata matonkuteesta säikeet, asettaa ne vesivatiin, joka on hieman kasveja korkeammalla ja painaa kangaskaistale multaan.
Toimii, on kokemusta.- Anonyymi
Kerran tein parin viikon ulkomaanmatkan ajaksi tuollaisen villalanka kastelujärjestelmän. Se toimi ihan hyvin (kasvit olivat hengissä vaikkakin hieman kuivahtaneita kun tulin kotiin) mutta nyt kasveja on niin paljon, että en viitsi alkaa virittelemään lankoja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?772822Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282547Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472341Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122054Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101559- 1671403
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa281082- 521072
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15856Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110834