Olen kuvitellut että ajan kanssa tunteet hellittää ja että voidaan jatkaa normaalisti eteenpäin. Aina kuitenkin kun katson sinua niin tunteet ovat mukana ihan sata lasissa. Kun yritän ottaa etäisyyttä niin se vaan pahentaa tilannetta koska olet vaan koko ajan mielessä. Viikonloput ovat piinaa koska emme näe. Järki kyllä sanoo että tuskin meillä mihinkään yhteiseen tulevaisuuteen on mitään mahdollisuuksia. Yritän syventyä töihin jotta saisi ajatukset keskitettyä muuhun kuin sinuun. Koskaan ennen en ole tuntenut niin vahvasti kuin viime vuodet. Olen havainnut merkkejä myös siitä että sinullakin on tunteita. Siksi tilanne on raastava.
Pitää vaan yrittää kestää... m->n
Pitää vaan yrittää kestää... m->n
Vastaukset 27
Vanhimmat
Millä alalla olet töissä?
Ei sillä ole merkitystä, joten en halua sitä sanoa. Ajattelin vaan että tämä olisi hyvä paikka purkaa tunteita, koska suusta niitä ei ulos saa.
Entäs jos nainen olisikin täällä? Jos hän voisi tunnistaa sinut ja tuntee samoin, eikö se olisi helpotus sinulle ja hänelle? Itse toki päätät. Tämä oli vain naisen logiikkaa. 😊
Kyllähän se periaatteessa on juuri noin 🙂 Naisen logiikka on pettämätön. Todennäköisyys sille että hän olisi täällä on kyllä todella pieni. Toivon tottakai 🙂
Olisi kyllä kiva saada häneltä vaikka viesti, päivää piristämään.
Sama tilanne minullakin, hän pysyy sitkeästi mielessä ja ikävä on, kun ei olla edes nähty yli viikkoon. Tahtoisin kyllä puhua tästä hänen kanssaan, mutta pelkään pahentavani hänen tilannettaan, ellei hän edes usko meidän mahdollisuuksiimme, kuten luulen hänen ajattelevan. Itse alan olla jo epätoivoinen näiden tunteiden kanssa, kun ei niistä taida päästä eroonkaan. Mitä, jos vaan päätetään "nostaa kissa pöydälle" ja puhutaan keskenämme, ehkä yhdessä keksisimme jonkin ratkaisun? Enkä ole minäkään aiemmin kokenut vastaavaa, joten ehkä tällä on jokin tarkoitus.
n -m
Kuulostat kyllä minun kohtalotoveriltani, sieltä vastapuolelta. Rohkaise häntä pienillä sanoilla, se tepsii varmasti.
Hän voisi nyt rohkaistua ja laittaa viestin minulle, olen itse tehnyt niin jo useasti, mutta en tahdo enää häiritä häntä, jos hän haluaa mieluummin etäisyyttä. Ehkä olen vain tulkinnut häntä väärin .
Mitä, jos molemmat tunnemme samoin, mutta kumpikaan ei uskalla tehdä mitään ja menetämme toisemme sen takia. Jos et uskalla laittaa viestiä, niin laita edes tänne jokin vihje, josta tietäisin, voisitko kenties olla hän..
Yhtä asiaa en ymmärrä, jos tiedät hänelläkin olevan tunteita, niin mikä estää sinua lähestymästä häntä?
Se johtuu siitä että yhteiselle tulevaisuudelle ei olisi kovin todennäköiset lähtökohdat, ja pelkkää fyysisyyttä en lähde hakemaan vaikka puitteet ovatkin kohdallaan. Ikäeroakin on hiukan.
Kuinka paljon ikäeroa teillä on? Ja mistä päättelet, ettei yhteiselle tulevaisuudelle ole mahdollisuutta? Jos et puhu hänen kanssaan, et voi sitä tietää - oletat vain. Itse tahtoisin tuntea häntä paremmin, muuten on mahdotonta tehdä pidemmälle vietyjä johtopäätöksiä, mutta en pysty yksin sitäkään edistämään, ellei hän tahdo ja siltä vähän vaikuttaa. Silti hän on vienyt ajatukseni ja sydämeni, enkä tiedä, pystynkö tai haluanko edes enää palata siihen tilaan ennen häntä. Toivoisin saavani joskus edes yhden illan hänen kanssaan, jotta voitaisiin kunnolla jutella.
Olen häntä hieman vanhempi. En kyllä paljoa.
Haaveilut yhteisestä tulevaisuudesta kaatuvat yleensä siihen kun kuulen hänen kertovan omista asioistaan jollekin, ja kertomuksista paistaa läpi se että hän on tyytyväinen status quoon ja nykyiseen suhteeseensa.
Vastapuolesi on viisas nainen: hän tietää tilanteen mahdottomuuden eikä siten lähde edistämään asiaa millään tavoin. Tunteitamme emme pysty hallitsemaan; ne ottavat ohjat aivokeskuksessamme, mutta tekoja pystymme kyllä hallitsemaan - elämän vastuista ja velvoitteista pidetään kiinni. Tunnen tietenkin surua tilanteesta. Tunteita ei voi kuitenkaan käsitellä ajattelemalla, vaan ne täytyy tuntea, jotta niistä pääsee eteenpäin.
Juuri niin eli pitää yrittää vaan kestää kuten aloituksessani laitoin. Tunteille pitäisi olla on/off nappi jotta ne saisi pois päältä silloin kun tarvitaan järjen ääntä. Pitkän aikaa olisi ollut jo helppoa.
Viisas nainen tosiaan, kun ei aja sinua nurkkaan.
Jos ne tunteet pitää tuntea päästäkseen eteenpäin, niin miten se oikein tapahtuu? Jos olet tunteinesi yksin, etkä voi niistä kenellekään kertoa, niin miten siinä sitten tunnet? Yrittänyt tuota samaa eli aika hoitaa, mutta pari vuottakaan ei ole hoitanut asiaa. Toinen asia, mikä ehkä auttaisi, olisi jos tuntisi toista paremmin, mutta siihen tarvitaan toinen myös ja se onkin vaikeaa, jos toinen välttelee vaikkapa omien tunteidensa takia. Kai se on sitten vaan kärsittävä ja toivottava, että ne tunteet joskus loppuu.. mutta onko se sen arvoista, jos molemmilla on vahvat tunteet ja kumpikin kärsii tahollaan?
Juuri näin.
Ei ole helppoa tunteiden kanssa.
AP
Joskus käy mielessä myös että miltähän tuntuisi aloittaa ihan alusta ja vaihtaa paikkakuntaa. Uuden ihmisen kanssa.
Sama tilanne.. 'onneksi' ei nähdä vähään aikaan, jos tässä pää vähän jäähtyisi.
Pää jäähtyy, mutta sydän lämpenee.
Niinhän siinä on vuosien saatossa tainnut käydä.
Mä tiedän myös miltä tuntuu rakastaa. Kaikki mahdottomuus repii palasiksi.
Jos aloittaja uskallat, kerro tunteistasi. Ehkä se toinenkin on ihan yhtä rikki tunteidensa kanssa.
Katsotaan jos tulee sopiva tilaisuus 🙂
Aamulla olisit voinut kertoa.
Annappas huomenna aamulla joku vinkki niin kerron 🙂
No mikähän se vois olla?
No vihjaa vaikka että eilen aamulla oli jotain asiaa mutta nyt ei kyllä tule mieleen.