tai joutuu jäämään oppositioon, niin alkaa "ylen aikainen" rienaaminen ja haukkuminen, kuten Eino S. Revon, Maalaisliitto/SKDL/Keskustapuolue/Skp ja lopuksi ylin aste kekkoslainen stalinisti, hallitsemassa Reporadiossa.
Vuosisadan pahin rakkikoiraosasto on aina ollut kepulaisten ikioma. Mauri Pekkarinen ja Kimmo Tiilikainen muodistivat äärimmäisen epäisänmallisen rakkikoiraosaston edellisellä Suomen keskustan oppositiokaudella. He valehtelivat aivan tietoisesti, tietänen valehtelevansa ja sen ettei näin törkeitä valeita usko muut kuin erittäin tyhmät kepulaiset, sellaiset joiden aate on puhdasta kepulaisuutta, siis vihaa, kaunaa ja kateutta.
Tolliskomaan Anneli Jäätteenmäki Lapualta, Lakeuden kostonenkeli oli samaa tasoa.
Isämaanmaan kannalta on erittäin hyvä asia ettei "Suomen kallein mies" Mauri Pekkarinen ole enää ohjaamassa suuria summia tyttärelleen ja vävylleen mm. aivan käsittämättömän suurilla tulivoimatukiaisilla, kuten syöttötarifilla.
Helsingissä Suomen keskustan riemuvoitto tapahtui kuten täällä kepulaiset ja varsinkin sen hullujen huoneen siipi aivan oikein todisti? Vai miten kävikään. Mutta yksi asia minua ihmetyttää; se millä rautakangella on Kimmo Tiilikaien naama oikaistu vaalikuviin?
Veikkaan, että uuden rakkikoiraosaston ensimmäisiä on Köntsäkaisa Heikkinen, kaalia rouskuttava, jopa kepulaiseksi erittäin tyhmä ja itseään ja Sipilän komentoja täynnä oleva mitättömyys.
Jos /ja kun Suomen keskusta jää
3
73
Vastaukset
Ei se rienaaminen ja haukkuminen heti ala. Yleisradio viettää tälläkin kertaa perinteisen puolen vuoden kuherrusajan hallituksen kanssa. Vasta sen jälkeen Yleisradion ja hallituksen välit alkavat viiletä. Kahden vuoden kuluttua ovat jo ilmiriidassa keskenään.
Hups, pikkusen epäselvästi esitin asiani. En tarkoittanut yleä yksinään, sen kepuänkyrä toimittajia kylläkin, vaan Suomen keskustan eduskuntaryhmää ja Suomen keskustan lähellä olevaa mediaa, kuten Ilkka - lehteä, Keskisuomalaista, Savon Sanomia ja muita.
osmium1 kirjoitti:
Hups, pikkusen epäselvästi esitin asiani. En tarkoittanut yleä yksinään, sen kepuänkyrä toimittajia kylläkin, vaan Suomen keskustan eduskuntaryhmää ja Suomen keskustan lähellä olevaa mediaa, kuten Ilkka - lehteä, Keskisuomalaista, Savon Sanomia ja muita.
Luonnollisesti myös oppositiopuolueiden eduskuntaryhmät tulevat perinteiseen tapaan haukkumaan hallitusta. Luultavasti pääräksyttäjä on perussuomalaisten eduskuntaryhmä ja keskustan eduskuntaryhmä tyytyy pääsääntöisesti vain peesaamaan, koska kannatuksensa kasvaa siinä imussakin. Vertauskohteena voi käyttää tämän kevään vaaleja, joissa voittivat nekin oppositiopuolueet, jotka hädin tuskin ehtivät päästä ääneen eduskunnan kyselytunneilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632