Aihe

Narsismilla leimaaminen

Anonyymi

Koen turhautumista siitä, että täällä(kin) ihmiset leimaavat itseään turhaan sellaisilla negatiivisilla ja psykologisesti huonosti perustelluilla käsitteillä kuin narsismi.

Toki Googlesta löytyy mitä vain. Psykiatrian ja varsinkin psykologian piirissä kuitenkin käydään koko ajan paljon mielipiteenvaihtoa siitä, mitä narsismi oikeastaan on ja onko sitä ollenkaan.

Narsismin teoriaa on eniten kehitelty psykoanalyysin piirissä, ja psykoanalyytikoilla on alusta asti ollut siitä hyvinkin erilaisia näkemyksiä. Googlesta näitä ei paljon löydä, jos haluaa tietää enemmän täytyy jalkautua kirjastoon, joko lähikirjastoon tai johonkin tieteelliseen kirjastoon, jotka ovat kaikille avoimia nekin.

Narsismidiagnoosiahan ei sellaisenaan enää nykyään ole, mutta sille on korvike DSM- ja ICD -diagnoosiluokituksissa. Psykiatriset diagnoosit eivät minun, eikä monen muunkaan mielestä sovi kuvaamaan mielen ilmiöitä.

Narsismilla tarkoitetaan nykyään arkikielessä ja joskus psykologiassa ja psykiatriassakin (puhujasta ja hänen taustastaan riippuen) lähinnä vain sellaista ulkoapäin tarkasteltua käyttäytymismallia, jonka muut ihmiset kokevat tietyillä tavoilla häiritsevänä tai tuhoavana. Käsite sellaisena kuin sitä näin käytetään ("narsisti toimii niin ja niin, pyrkii siihen ja siihen, saa aikaan ympäristössään sitä ja sitä) ei kerro juuri mitään siitä mitä tällainen ihminen kokee ja miksi hän toimii niin kuin toimii. Narsisti-nimike on siten oikeastaan vain psykologisoitu haukkumasana erittäin hankalille ja tuhoaville ihmisille. Sen sijaan että vain todettaisiin, että tyyppi käyttäytyy muita kohtaan näin, määritelmään on lisätty psykologisoivaksi mausteeksi ja haukkumasanan vakuuttavuutta lisäämään jotain sellaista, että "narsistilla on pohjimmiltaan huono itsetunto" jne. Mutta se ei vielä riitä tekemään "narsismista" edes arkipsykologisesti järkevää, saati tieteellisesti perusteltua psykologista käsitettä.

Mitä narsistiseksi nimitetyn käyttäytymismallin (ja sen nykyisen diagnoosivastineen) takana todellisuudessa on, on tutkimustiedon ja myös monen psykoterapeutin kliinisen kokemuksen perusteella jotain ihan muuta kuin mitä mediasta ja esimerkiksi tällaisilta keskustelupalstoilta voi yleensä lukea. Siellä on yleensä ainakin ihmisen kokemus erittäin vaikeista ja haastavista kasvuolosuhteista, joissa luottamus muihin ja sen myötä itseluottamus ja itsetuntemus eivät pääse riittävästi kehittymään. Siellä on epätoivoinen tilanne, jossa henkilö yrittää luoda tasapainoista suhdetta itseen ja muihin, suhdetta, jonka varassa voisi rakentaa perusturvallisuutta. Sosiaalisessa tilanteessa, jossa aineksia tähän ei välttämättä ole. -- Tässä peruslähtökohta...

Mikä "narsistiksi" kutsutun ja sitä käyttäytymismallia toteuttavan ihmisen elämäntilanne oikeasti on, mitä hän ajattelee ja tarvitsee, ei käy ilmi Google-lähteistä, eikä psykiatrian raamatuista DSM:stä eikä ICD:stäkään. Psykiatrian valtavirta on pääasiassa medikaalisten leimojen iskentää, tarkoituksenaan enemmänkin kontrolloida kuin auttaa.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älyttömän pitkä litania asiaa huhuh

    • Anonyymi

      Täällähän näitä narsisteiksi kuvailtuja henkilöitä löytyy joka lähtöön. Etupäässä he ovat näitä, jotka herättävät nimittelijässä negatiivisia tunteita kyseistä henkilöä kohtaan. Oli se syy sitten mikä hyvänsä. On entisiä kumppaneita, vanhempia, entisiä ystäviä, kun ollaan riitauduttu jostain syystä, tai muuten vaan ei jonkun mielipiteet käy yksiin omien mielipiteitten kanssa. Silloin aletaan etsimään kyseisestä henkilöstä narsistisia ominaisuuksia, saadakseen oman mielipiteensä oikeutetuksi.

    • Niin tämähän se se ydinkohta, mikä johtaa persoonallisuushäiriöön

      "Siellä on yleensä ainakin ihmisen kokemus erittäin vaikeista ja haastavista kasvuolosuhteista, joissa luottamus muihin ja sen myötä itseluottamus ja itsetuntemus eivät pääse riittävästi kehittymään. Siellä on epätoivoinen tilanne, jossa henkilö yrittää luoda tasapainoista suhdetta itseen ja muihin, suhdetta, jonka varassa voisi rakentaa perusturvallisuutta."

      Mutta joo, onhan se totta, että narsisti sana on kärsinyt inflaation, sanaa käytetään hyvin heppoisin perustein ihmisistä joista ei pidä tai jotka ovat aiheuttaneet pettymyksen.

      Toki niinkin voi olla että narsisti itse käyttää leimakirvestä jos kokee jäävänsä jotenkin alakynteen jonkin asian suhteen, kun se itsetunto on hauras ja perustuu enimmäkseen kuvitelmiin omasta suuruudestaan.

      Hivenen oudolta kuullostaa sekin jos ny esim. joku täällä nimittää narsitiksi niin siittä loukkaannutaan verisesti. Mun mielestä ne kommentit ny voi jättää omaan arvoonsa, kun diagnoosin heittänyt henkilö ei edes tunne asianosaista.

      Mutta tosiaan olen kanssasi samaa mieltä, että kannattaa hakea tietoa muualtakin kuin aikakaus/iltapäivälehdistä tai keskustelupalstoilta. Toki lehden artikkelinkin perusteella voi tietämystään laajentaa jos siellä lopussa on lähdeluettelo, viitteet siihen kenen tutkimaa tietoa on käytetty artikkelin pohjana.

      Pohjimmaltaanhan kyse on kuitenkin vakavasta asiasta ja ihmisten lisääntynyt vallanhalu, narsistisuus/itsekkyys/empatian puute saattaa johtaa ihmiskunnan tuhoon.

    • Anonyymi

      Kritisoin myös "persoonallisuushäiriö" -käsitettä yleensä. Osittain samoin argumentein kuin "narsismia"... Mielen ongelmia ei voi lääketieteellistää, ja kaikki diagnoosit vaikuttavat ihmismieleen haitallisesti. Psykiatria ei auta niillä, vaikka yrittääkin siten oikeuttaa itsensä. Varsinkin sellaiset kokonaisvaltaisen kielteiset diagnoosit kuin p.h. (ja toisena ääriesimerkkinä skitsofrenia) vahingoittavat ihmisen identiteettiä, lamaannuttavat toimintakykyä ja eristävät sosiaalisesti. Niiden käyttö on mielestäni yksi psykiatrian rikoksista.

      Vakaviakin psyykkisiä ongelmia voidaan tutkia ja ymmärtää aivan toisenlaisista lähtökohdista paljon pätevämmin, tavalla joka voimaannuttaa niitä kokevia.

      Esimerkki vaihtoehtoisesta lähestymistavasta:

      https://www.bps.org.uk/news-and-policy/introducing-power-threat-meaning-framework

      ap.

      • Anonyymi

        Täällä palstalla nyt ei ylipäätään olla millään lääketieteeseen perustuvilla nimityksillä pädetty näillä narsistisiksi henkilöiksi kohdistetuilla nimittelyillä. Monetkin hakevat vain negatiivisia tunteita tuntevalleen henkilölle muka sairaan imagoa, kun halutaan loukata kyseistä henkilöä.


      • "Vakaviakin psyykkisiä ongelmia voidaan tutkia ja ymmärtää aivan toisenlaisista lähtökohdista paljon pätevämmin, tavalla joka voimaannuttaa niitä kokevia."

        Niin inhimmillisempiä näkökohtia toki tarvitaan ja siihen suuntaan ollaan teoreettisesti jo menossakin, mutta resesurssit eivät riitä jolloin moni apua tarvitseva jää yksin oireineen.

        Tähän kohtaan sitten taas tekee mieli tuoda sille, että meistä jokainen voi tehdä jotain myös näiden asioiden suhteen. Olla se voimaannuttaja. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa, kuin että on ihminen ihmiselle niissä kohtaamisissa, oli ny kyse lyhyemmästä tai pidemmästä kontaktista.

        Olen itsekin esim. suht lääkekrittiikinen, mutta kun on itse nähnyt esim. skitsofreenikon kohdalla mihin se johtaa, kun lääkkeet jäävät ottamatta. Ei nää asiat niinkään mene, että oireiset ihmiset ahdistuksessaan vaan jätettäisiin pärjäämään pelkän puheen avulla.

        Toisaalta taas minusta on hyvä, että asialle/oireille löytyy joku nimitys. Kaikkia mielenterveydenhäriöistä kärsiviä ei voi niputtaa samaan nippuun ja he tarvitsevat yksilöllistä apua nimenomaan omaan ongelmaansa.

        Edelleen myös sitä lääketiedettäkin tarvitaan varsinkin akuuteissa tilanteissa, ettei sairas vahingoita joko itseään tai sivullisia, kun niissä tilanteissa puhe ei useinkaan mene perille.


      • Anonyymi
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Vakaviakin psyykkisiä ongelmia voidaan tutkia ja ymmärtää aivan toisenlaisista lähtökohdista paljon pätevämmin, tavalla joka voimaannuttaa niitä kokevia."

        Niin inhimmillisempiä näkökohtia toki tarvitaan ja siihen suuntaan ollaan teoreettisesti jo menossakin, mutta resesurssit eivät riitä jolloin moni apua tarvitseva jää yksin oireineen.

        Tähän kohtaan sitten taas tekee mieli tuoda sille, että meistä jokainen voi tehdä jotain myös näiden asioiden suhteen. Olla se voimaannuttaja. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa, kuin että on ihminen ihmiselle niissä kohtaamisissa, oli ny kyse lyhyemmästä tai pidemmästä kontaktista.

        Olen itsekin esim. suht lääkekrittiikinen, mutta kun on itse nähnyt esim. skitsofreenikon kohdalla mihin se johtaa, kun lääkkeet jäävät ottamatta. Ei nää asiat niinkään mene, että oireiset ihmiset ahdistuksessaan vaan jätettäisiin pärjäämään pelkän puheen avulla.

        Toisaalta taas minusta on hyvä, että asialle/oireille löytyy joku nimitys. Kaikkia mielenterveydenhäriöistä kärsiviä ei voi niputtaa samaan nippuun ja he tarvitsevat yksilöllistä apua nimenomaan omaan ongelmaansa.

        Edelleen myös sitä lääketiedettäkin tarvitaan varsinkin akuuteissa tilanteissa, ettei sairas vahingoita joko itseään tai sivullisia, kun niissä tilanteissa puhe ei useinkaan mene perille.

        Voimaannuttaja voi kyllä olla, muta se vaatii osaamista ja hyvänlaista tajua ihmisen henkilökohtaisista rajoista. Ei kaikista ole voimaannuttajiksi, turhaa euforiaa, erityisesti jos on itsekin jonkin sortin läheisriippuvainen. Joskus saattaa olla niinkin, että sitä luulee ja kuvittelee selättäneensä ongelmansa, mutta todellisuudessa on vain onnistunut sumuttamaan oman mielensä ja silloin tuon saman sumuttamisen kykenee tekemään myös toiselle ihmiselle. Elämän ohjaajan on sen verran pysyttävä nahoissaan, että ohjailee vain omaansa, koska siinä riittää puuhaa loppumetreille saakka.

        Kriittisyyttä tarvitaan olipa siis kyse lääkkeistä tai asioista. Pitää kyetä selvittämään haittapuolet ennen kokeilua ja kyetä myös puuttumaan niihin, jos jatkossa, jos käytön yhteydessä ongelmia ilmenee. Ohjehan oikeastaan sopii moneen asiaan, on hoidettava/poistettava syy, ei lääkitä oireita ja taas lääkitä uusien haittavaikutusten oireita. Eikä tuossa tarvitse olla kyse edes pilleristä, sen paikalla voi olla sydän tai pää. Liiasta huomiostakin voi mennä sekaisin, ettei erota enää oikeaa vasemmasta, ei hyvyyttä pahuudesta. Leijailee pilvissä, eikä kykenä havaitsemaan, että loistollaan satuttaa jotakin toista ja repii haavan auki uudestaan ja uudestaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Voimaannuttaja voi kyllä olla, muta se vaatii osaamista ja hyvänlaista tajua ihmisen henkilökohtaisista rajoista. Ei kaikista ole voimaannuttajiksi, turhaa euforiaa, erityisesti jos on itsekin jonkin sortin läheisriippuvainen. Joskus saattaa olla niinkin, että sitä luulee ja kuvittelee selättäneensä ongelmansa, mutta todellisuudessa on vain onnistunut sumuttamaan oman mielensä ja silloin tuon saman sumuttamisen kykenee tekemään myös toiselle ihmiselle. Elämän ohjaajan on sen verran pysyttävä nahoissaan, että ohjailee vain omaansa, koska siinä riittää puuhaa loppumetreille saakka.

        Kriittisyyttä tarvitaan olipa siis kyse lääkkeistä tai asioista. Pitää kyetä selvittämään haittapuolet ennen kokeilua ja kyetä myös puuttumaan niihin, jos jatkossa, jos käytön yhteydessä ongelmia ilmenee. Ohjehan oikeastaan sopii moneen asiaan, on hoidettava/poistettava syy, ei lääkitä oireita ja taas lääkitä uusien haittavaikutusten oireita. Eikä tuossa tarvitse olla kyse edes pilleristä, sen paikalla voi olla sydän tai pää. Liiasta huomiostakin voi mennä sekaisin, ettei erota enää oikeaa vasemmasta, ei hyvyyttä pahuudesta. Leijailee pilvissä, eikä kykenä havaitsemaan, että loistollaan satuttaa jotakin toista ja repii haavan auki uudestaan ja uudestaan.

        No jos puhutaan meistä tavallisista ihmisistä joilla ei ei ny sen kummempaa koulutusta ole psyykepuolen sairauksista, niin se voimaannuttaminen nyt ei tarkoita mitään muuta kuin, olemista ihminen ihmiselle.

        Kohtelee toista niinkuin toivoisi itseään kohdeltavan vastaavanlaisessa tilanteessa. Jutellaan tavallisista asioista, kysellään kuulumisia, vointeja jne. Ei se sen kummempaa ole.

        Varsinaiset terapiat , parantamisyritykset ja lääkitykset on sitte on ammattilaisen heiniä.


    • Anonyymi

      Kannattaa muistaa, että narsismia on kahta lajia, on syntymaästä asti narsisti ja on narsistiksi kasvatettuja, sitten on niitä joilla on vain yksi osa narsismin piirrettä ja muistakaa myös, että alkoholin väärinkäyttö ym päihteet, tekee ihmisistä narsistin oloisia.

      • Anonyymi

        Tuolla määritelmällä ei ole minkäänlaista totuudellista pohjaa. on vain yhdenlainen käsitys narsismista.


    • Anonyymi

      Narsismi merkitsee minulle yksinkertaisesti itsekästä ihmistä,
      joka ilman omantunnontuskia käyttää toisiaan hyväkseen.
      Joka ei huomioi toisten tarpeita, vaan toimii oman tahtonsa mukaan.
      Siksi minäkin tulin tänne palstalle hakemaan "vastalääkettä".
      Näkemään, miten pahasti itsekäs ihminen loukkaa tisten olemassaoloa.

      Narsisti oli tarun mukaan nuorukainen, joka näki kuvansa veden pinnassa ja
      ihastui siihen unohtaen muun maailman ja toiset olennot ympärillään.
      Taisi nääntyä nälkään siinä itseään ihaillessaan.
      Todellisessa elämässä muut nääntyvät sielullisesti narsistin
      imiessä heidät kuiviin itsekkyydessään omia tarpeitaan täyttäen.

      • Anonyymi

        Narsisti elää ikiteininä, sellaista ollaan ainakin havaittu.


      • Anonyymi

        Oman tahtonsa mukaan toimiminen ei ole narsismia tai vaarallista.
        Se oli vaarallista kun toimin ilman omaa tahtoa. Ja ihmiset ilman omaa tahtoa voivat tehdä hyvinkin vaarallisia tekoja ja olla vaarallisia ihmisiä, Siksi opettelen omaa tahtoa nyt lujasti pysyäkseni turvallisena vaarattomana ihmisenä.

        "poiuytfrdfgbn"


    • Anonyymi

      Oon siinä mielessä samaa mieltä, että mielestäni ongelmallista on vain se pahantahtoisuus ja toisille tahallaan vahingon aiheuttaminen ja ilkeily ei muutoin se millainen persoonallisuus on.

      "poiuytrfdvbn"

      • Anonyymi

        Itse en ajattele narsismia psykiatrisena diagnoosina tai psykopatiaa varsinkaan, kun ei se varsinaisesti esim. Suomessa edes ole, Noi sanat on oleellisia vain kuvaamaan tiettyjä toimintamalleja, kun noihin ilmiöihin ja peleihin liityy ne tietyt jutut: gaslighting, lentävät apinat , projisointi jne...

        "poiuytfddfgh"


      • Anonyymi

        Narsistilla on kai persoonassaan häiriö(käyttäytymisenä) vahingon aiheuttaminen tosille. Siis persoonallisuushäiriö. On tosi omituista että puhelimessa kartoitetaan sellaista jos ei kyse ole erikseen joku persoonallisuushäriöpuhelin. Varmaan on tuntunut aika hullulta.


      • Anonyymi

        Mulla oli enemmänkin ongelmana se että olisi vaarallista jos äitini pystyisi manipuloimaan minua niin, ettei minulla olisi omaa tahtoa mihin suuntaan siellä luurissa asioissa mentiin, eikä se todellakaan ole turvallista olla mun äidin sätkynukke. Hän ei ole sillätavoin vastuuntuntoinen ihminen. Vastuuttoman ihmisen sätkynukena olo on vaarallista ja sellaiset sätkynuket voivat myös olla vaarallisia.
        Luurissa hain tukea ainoastaan että tuettaisiin nopasti katkaisemaan tuo manipulointiyhteys äitiini ettei mene mitään vielä huonommin. En tuota tukea saanut vaan päinvastoin. No nyt olen kuitenkin itse saanut katkottua sitä manipulointiyhteyttä todella vaivalloista reittiä.
        Siksi vain sanoin sinne että äiti on psykopaattimainen, en mitenkään haukkuakseni tai leimatakseni . He siellä itse pitävät psykopaattisanaa leimaavana. Itse en pidä. En mitenkään sorra tai syrji psykopaatteja.

        "poiuygfdbnm"


      • Anonyymi

        Ylipäätään mielestäni hankaliksi koettujen ihmisten syrjimisessä tai sortamisessa ei ole mitään järkeä. He tulee siitä vain hankalammiksi.

        "poiuytfdvb"


      • Anonyymi

        Mä oon kirjottanut tahallaan kaikkien leimaavien otsikoiden alle täällä jo pitkään. :)

        "poiuygfdcvbn"


      • Anonyymi

        Ku nään semmosen oikein hyvän leimaavan otsikon, niin pitkät hölinät oon sitte kirjottanu sinne alle. heheh :)


      • Anonyymi

        Ne leima-aiheet on vielä olleet milloin mitäkin, niinkuin oikeassakin elämässäni.
        Oikeassa elämässä on helpottanut se että kun leimataan niin monella keskenäänkin yhteensopimattomalla aiheella että leima alkaa siinä jo lievetä kun se ei voi olla totta kun leimataan kaikella mahdollisella. Siksi voin ottaa näitä leimoja lisää ja lisää, kun saan niitä riittävästi tulee inflaatio. Niinku 41 sairautta ei oo enää mitään ....

        "poiuytfghn"


      • Anonyymi

        Ihmiset tykkää lätkiä leimaa semmoseen tahrattomaan ihmiseen, mutta sitten kun se on leimojen peitossa kokonaan niin ettei tyhjää kohtaa enää näy, he kyllästyy....ja vaihtaa kohdetta...

        "poiuytfdfghnj"


      • Anonyymi

        Se on kans mielenkiintoinen, että jos omaa useita kiusaajia, jotka on toistensa vastustajia,

        "poiuytfdvbn"


      • Anonyymi

        Sit vielä ne nälvijät jotka luulee itse keksineensä jonkun hyvän nälvinnän, eikä heillä tuu mieleen että moni on jo keksinyt sen ennen heitä ja se on jo ihan kulunut juttu.

        "poiuygfdbn"


      • Anonyymi

        Mun mielestä se on tosi omituista, että jopa aikuiset ihmiset kiusaa toisiaan. Jotenkin uskomatonta mutta pakko se on ollut nähdä että totta.

        "poiuytrfghj"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      19505
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      376
      7224
    3. Uusin Seiska herttainen Torppa

      Uskomatonta luettavaa herttaisesta Torpasta. Olisi nyt kiva saada valkopesuri-jankkaajan ja palstalaisia oikeusjutuilla uhkailleen ja uhonneen kir
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      2367