Melkein kaikki sukulaiseni ovat adventisteja

Anonyymi

Olen syntynyt adventistiksi ja lähes kaikki sukulaiseni ovat adventisteja. Kun kävin Toivonlinnan koulua kaikki olivat jotain sukua toisille. Mielestäni on liian pienet piirit. Ei löydy seurustelukumppania ja nykyisin ihmiset menevät New Bold Collegeen Englantiin, koska suomesta ei löydy kumppania.

19

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suku on parasta. Mitä serkumpi sen herkumpi.
      Sisäsiittoisuus on herran lahja.
      Naivathan Adamin ja Eevan lapsetkin toisiaan.

    • Eihän seurustelukumppania sentään tarvitse etsiä sukulaisten joukosta.

      Jos on kasvanut adventismikuplan sisällä, ulkopuolisen maailman tapakulttuurin opiskelu vaatii hiukan töitä, mutta se on tehtävissä. Nuorena vielä jaksaa omaksua uusia asioita helpommin kuin kypsällä iällä.

      Hyvä keino laajentaa piiriään on aloittaa jokin sosiaalinen harrastus, kuten vaikkapa joukkueurheilu, musiikki tai vapaaehtoistyö. Mahdollisuuksia on monia ja jokaiselle löytyy omia taipumuksia ja kiinnostuksia vastaava. Joskus myös työkavereiden kautta saa laajennetuksi verkostoaan.

      • Verkoston laajentaminen lahkon ulkopuolelle on näiden fundamentalistiuskontojen parissa haastava tai lähes mahdoton tehtävä.

        Mikäli haluat olla aito harras lahkon jäsen, on selvää, että sinulta vaaditaan lahkon opinkohtien ja sääntöjen tinkimätöntä noudattamista.

        Saanoohan se Raamatun satukirjakin seuraavaa:

        2 Kor 6:14
        Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
        15...tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

        Näin äkkijyrkkään katsontakantaan samaistuvan lahkon piirissä on lähes mahdotonta olla hyvää pataa lahkon ulkopuolisten ihmisten kanssa.
        Myös toisen lahkon jäsen luokitellaan -'meidän oikeaoppisten piirissä'- vääräuskoiseksi ja lähes satuolento saatanan palvojaksi.

        Vielä tiukemmaksi lahkon ohjeistuksessa mennään, kun kyse on esimerkiksi avioliittolupauksesta.

      • Anonyymi

        Flink on fundamentalisti.
        Arasola on liberaaliteologian kannattaja.

        Kumpiko lahkolaisuus voittaa?

        -sda-lahko-

      • Adventtiairut kirjoitti:

        Verkoston laajentaminen lahkon ulkopuolelle on näiden fundamentalistiuskontojen parissa haastava tai lähes mahdoton tehtävä.

        Mikäli haluat olla aito harras lahkon jäsen, on selvää, että sinulta vaaditaan lahkon opinkohtien ja sääntöjen tinkimätöntä noudattamista.

        Saanoohan se Raamatun satukirjakin seuraavaa:

        2 Kor 6:14
        Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
        15...tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

        Näin äkkijyrkkään katsontakantaan samaistuvan lahkon piirissä on lähes mahdotonta olla hyvää pataa lahkon ulkopuolisten ihmisten kanssa.
        Myös toisen lahkon jäsen luokitellaan -'meidän oikeaoppisten piirissä'- vääräuskoiseksi ja lähes satuolento saatanan palvojaksi.

        Vielä tiukemmaksi lahkon ohjeistuksessa mennään, kun kyse on esimerkiksi avioliittolupauksesta.

        Ajattelin edellisessä viestissäni lähinnä adventistikotiin syntyneitä, jotka eivät koe tunnustusta omakseen ja haluavat laajentaa elinpiiriään.

      • v.aari kirjoitti:

        Ajattelin edellisessä viestissäni lähinnä adventistikotiin syntyneitä, jotka eivät koe tunnustusta omakseen ja haluavat laajentaa elinpiiriään.

        "Ajattelin edellisessä viestissäni lähinnä adventistikotiin syntyneitä, jotka eivät koe tunnustusta omakseen ja haluavat laajentaa elinpiiriään."

        Mutta niissä tapauksissahan on kyse jo luopioista ja maallistuneista kapinallisista, lahkon valtaapitävien suulla sanottuna?

        Tavallaan joo. Uloskasvamisen prosessi on kuitenkin pitkä ja monikerroksinen. Monessa asiassa tulee tarve saada tukea ja neuvoja. Pelkällä uskon puutteella 28 opinkohtaan ei pääse vielä juuri mihinkään.

        Ja toisekseen, pastorit suhtautuvat usein adventistikotien lapsiin niin, että he heiluvat välillä “maailmallisen” elämän puolella, mutta luultavasti palaavat kuitenkin takaisin jonkin ajan kuluttua. Tälle löytyisi luultavasti ihan tukeakin, jos joku jaksaisi tutkia ja tilastoida. Minunkin koulukavereistani moni on ollut aikuisuuden kynnyksellä ja alkutaipaleella mielestään aivan ulkona adventtiseurakunnasta ja sen opetuksista. Mutta niinpä vain he ovat nyt seurakuntiensa kantavia voimia ja kasvattavat lapsensakin adventisteiksi niin paljon kuin se vain on heidän vallassaan.

        Ihmisen mieli ei ole vain kummallisempi kuin me luulemme. Se on kummallisempi kuin osaamme kuvitella. (Soveltaen lainattu Werner Heisenbergilta)

      • Anonyymi
        v.aari kirjoitti:

        "Minunkin koulukavereistani moni on ollut aikuisuuden kynnyksellä ja alkutaipaleella mielestään aivan ulkona adventtiseurakunnasta ja sen opetuksista. Mutta niinpä vain he ovat nyt seurakuntiensa kantavia voimia ja kasvattavat lapsensakin adventisteiksi niin paljon kuin se vain on heidän vallassaan."

        Mistä luulet sen johtuvan? Alkavatko he todella uskoa adventistien satuihin vai onko se vaan jokin sosiaalinen/kulttuurillinen juttu eli halutaan olla osa tuttua yhteisöä?

        t. kerettiläinen

    • Anonyymi

      MIKSI LAHKOLAISUUDESTA EI VAROITA?

      Lahkolaisuus
      - luokitellaan Raamatussa synniksi
      - eksyttää ihmisiä
      - ihmisjohtoinen (jopa johdetaan ulkomailta)
      - rahanahne
      - jäljittelee kristinuskoa
      - henkivalta esim. väärän profeetan henki
      - syntynyt eksytyksen pohjalle
      - sokeus totuudelle
      - oikeaoppisuus
      - VAIKKA EROAA LAHKOSTA NIIN LAHKON VAIKUTUKSISTA ON VAIKEA PÄÄSTÄ EROON

      Onko sinulla kokemuksia lahkolaisuudesta ja sen uhrina olemisesta?

      • Anonyymi

        VAROITAN TÄSSÄ LAHKOLAOISUUDESTA!

        https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201704122200100866

        Meller ja Patmos-säätiö ovat hankkineet toiminnallaan suuret summat rahaa.

        Kirjan mukaan Patmoksen tukijat saavat huippuunsa viritettyjä manipulatiivisia mainoksia, joissa käytetään sumeilematta hyväksi kärsiviä lapsia, luonnonkatastrofeja ja inhimillistä hätää.

        Hädän varjolla seuraajilta kerätään rahaa esimerkiksi Israelin pelastamiseen.

        Kirjassa todetaan, että mikä tahansa katastrofi tai uhka on Mellerille tarpeeksi hyvä syy pelotteluun ja rahankeräykseen.

        - Kaikki mikä liittyy Patmokseen ja Melleriin, on enemmän tai vähemmän sairasta, valheellista ja pahaa, kommentoi Mellerin entinen naisystävä vuonna 2014.

        Patmos-lähetyssäätiö keräsi Poliisihallitukselle tehtävien tilitysten mukaan vuosina 2007-2012 lähes 29 miljoonaa euroa, kerrotaan Harhaanjohtajat -kirjassa. Lisäksi säätiöllä on ollut muita tuloja noin kolme miljoonaa euroa.

      • Mikä ihmeen Meller-kampanja tällä keskustelupalstalla on menossa?

        Meller ei ole adventisti eikä Adventtikirkolla ole yhteyksiä hänen touhuihinsa.

        Yksittäiset adventistit saattavat kunnella hänen juttujaan ja lukea hänen kirjojaan, mutta se ei riitä perusteluksi sille, että Meller tuupataan adventismiosastolla melkein jokaiseen keskusteluun.

      • Anonyymi
        v.aari kirjoitti:

        Mikä ihmeen Meller-kampanja tällä keskustelupalstalla on menossa?

        Meller ei ole adventisti eikä Adventtikirkolla ole yhteyksiä hänen touhuihinsa.

        Yksittäiset adventistit saattavat kunnella hänen juttujaan ja lukea hänen kirjojaan, mutta se ei riitä perusteluksi sille, että Meller tuupataan adventismiosastolla melkein jokaiseen keskusteluun.

        "Mikä ihmeen Meller-kampanja tällä keskustelupalstalla on menossa?

        Meller ei ole adventisti eikä Adventtikirkolla ole yhteyksiä hänen touhuihinsa."

        Aasinsilta on siinä, että Meller on kuulemma adventistien suuri vastustaja ja nyt on käynyt ilmi, että myös tämä "me kristityt"-häirikkö, joka tehtailee tänne päivittäin typeriä aloituksiaan "sapatin viitekehyksessä", on melleristi. Tämän suunsoittajan kautta Mellerin haamu/henki on siis päivittäin läsnä tälläkin palstalla.

        "Yksittäiset adventistit saattavat kunnella hänen juttujaan ja lukea hänen kirjojaan, mutta se ei riitä perusteluksi sille, että Meller tuupataan adventismiosastolla melkein jokaiseen keskusteluun."

        Pyydän v.aarilta anteeksi tarkoituksellista huonoa käytöstäni!

        Halusin vain nähdä, miten kauan nämä melleristit jaksavat "öyhöttää" noita omia juttujaan, kun "imitoin" heitä vastaavanlaisilla typerillä puskakommenteilla ja aloituksilla, joilla heitän aina "mellerit" takaisin heidän silmilleen...myös välillä faktojen kanssa, sillä hehän eivät mitään faktoja koskaan esitä, vaan huutelevat vaan puskista jotain järjetöntä päivästä toiseen.

        No lopetan tämän oman öyhöttämiseni tähän, koska se näyttää ärsyttävän niin paljon muitakin ja annan tämän/näiden "me kristittyjen" jatkaa omaa "lähetys/uskonpuhdistustyötään" eli jokapäiväisten aloitusten tehtailemistaan tällä adventismipalstalla.

    • Oikeastaan kukaan ei synny adventistiksi sen paremmin kuin katoliseksi, luterilaiseksi, muslimiksi tai hinduksi. Vastasyntynyt vauva on autuaallisen tietämätön kaikesta siitä humpuukista, jota uskontojen nimissä opetetaan.

      Sen sijaan etniseen ryhmään synnytään. Ihminen voi syntyä juutalaiseksi, vaikka ei eläissään uskoisi sanaakaan juutalaisesta uskontunnustuksesta ja pyhistä kirjoituksista.

      • Toisaalta, lapsi voi syntyä Sipiläksi, vaikka on aivan yhtä tietämätön yhteisten asioiden hoitamisesta kuin Juhakin.

      • Anonyymi
        Exap kirjoitti:

        Toisaalta, lapsi voi syntyä Sipiläksi, vaikka on aivan yhtä tietämätön yhteisten asioiden hoitamisesta kuin Juhakin.

        Toivottavasti ei joudu koskaan istumaan samassa lentokoneessa, jossa Juha on pilottina?

      • Anonyymi

        Mitäpä ajatuksia herättää tämä Hussein al-Taee teissä?

        Onko mies lintu vai kala vai jotain siltä väliltä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ei joudu koskaan istumaan samassa lentokoneessa, jossa Juha on pilottina?

        Niin, mieluummin istuisi vaikka a-kirkossa jossa Timo Flink opettaa...

        (vai oliko tuo jo liian paha ? Taisi olla, kyllä Timon kyydissä on paljon pahempi kuin henkensä edestä pelkääminen Juhan kyydissä. Jos siitä jälkimmäisestä jää vielä kuitenkin henkiin, niin mielenterveys vain kohenee, kun taas Timpan kyydissä... no joo.)

    • Anonyymi

      Adventismia on hyvin monenlaista.

      On fundamentalistista konseravaatista Ellen Whiten kirjoitusten pohjalle perustuvaa adventismia ja toisessa ääripäässä ovat sitten ne adventistit, joille adventtikirkko merkitsee yhtä kerhotoimintaa tai harrastusta muiden joukossa tai lahkon muiden jäsenten kanssa hengailua ilman sen suurempaa intressiä osallistua aktiivisesti seurakunnalliseen toimintaan.

      Adventtikirkon pastoreille mieluisimmat jäsenet ovat luonnollisesti ne konservatiivit/vanhoilliset, jotka eivät pidä suurta ääntä itsestään, mutta pilkun tarkasti pyrkivät noudattamaan kaikkia adventtikirkon opinkohtia/sääntöjä ja vaatimuksia. He ovat adventtikirkon palkollisten elämän rahoittajia ja heistä halutaan pitää kiinni. Heitä myös käytetään lahkon toimesta surutta hyväksi teettämällä runsain mitoin maallikko- eli talkootyötä.

      Hankalimmat tapaukset lahkon päättäjien kannalta ovat ne, jotka usein kyseenalaistavat lahkon opinkohtia sekä pitävät suurta ääntä itsestään ja tahtovat lyödä kapuloita rattaisiin. Heidät tietysti pyritään vaientamaan kaikin keinoin ottamalla puhutteluun ja jopa antamalla suullisia varoituksia tai kieltämällä heitä nousemasta puhumaan muiden jäsenten edessä. Adventtikirkon oppien ja käytäntöjen kyseenalaistaminen kun ei ole lainkaan soveliasta.

    • Anonyymi

      Jari Laurilla lukeutuu niihin "pilkunnussijoihin", eli lahkossa toimiviin maallikoihin, jotka tekevät ilmaista työtä vain siksi, että heidät on siihen huijattu. He luulevat keräävänsä "kansan suosiota/pisteitä", mutta erehtyvät, koska kansa/jäsenistö tietää, että he ovat vain hyväksikäytön uhreja.
      Mahtaa Jari Laurilaa vituttaa ja raskaasti näin jälkikäteen, kun huomaa tulleensa muilutetuksi ja vielä rankemman päälle. Hah Hah haaaaaaaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      118
      7026
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      110
      4782
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      59
      4046
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3384
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      698
      2128
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      242
      1498
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1378
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1368
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1316
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      992
    Aihe