Perussuomalaiset, hävytön kielivihaaja.

Kummallista kuuluu kun Perussuomalaiset vihaavat ruotsin kieltä.

ruotsi on toinen kansalliskielemme, joka on ruotsalaissyntyisen JW Snellmannin luoma. Snellman tuli Ruotsista Suomeen ummikkoja pikkupoikana, joka oppi kauniin kielemme ja totesi meidän kirjoituskielemme puutteen Suomen osalta JW:n ansiota on, että meillä nyt on tuo välttämätön hallussamme.

Itse Halla-Aho on opiskellut esim. venäjää, jopa korkealla tasolla. Meille tarjotaan juoppo Hakkaraista hallitsijaksemme ja häädetään ruotsinkieliset pois.

Oli laitimmainen kerta kun saitte ääneni.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Totuus kuitenkin on ,että ruotsin kieltä ei käytännössä suurin osa tarvitse!

1Äänestä

Olkoon vain totuus, ettei ruotsinkieltä tarvitse, ei se silti oikeutta vihaamaan sitä. Emme tarvitse esperantoakaan, emme kiinankieltä, emme hindiä, mutta emme vihaa niitä kieliä.
On vain tullut aidon suomalaisen osoitukseksi toisen kotimaisen kielen vihaaminen.
Entä saame?
Pitäisi jokaisen pysähtyä perustelemaan, miksi vihaa jotain. Mitä tahansa!
Kenellä on oikeus vihata?

1Äänestä

Suomessa persut hyökkäävät ihan tavallisten suomenruotsalaisten kimppuun, hävytöntä.

1Äänestä
  • itse hyökkäät suomalaisia vastaan, vihaat suomalaisia, vihaat suomalisuutta,
    --
    tostuus on
    kielten opiskelu on aina suuri älykkyyden merkki,

    kannataa opiskella kieliä

    ruotsinkielen osaaminen on yleis-sivistystä,

    kannatan v a p a a e h t o i s t a ruotsinkielen opiskelua kaikkiin suomen kouluihin,

    suomessa on mahdollista opiskella useampia kieliä kouluissa,
    niistä on suomelle valtavasti hyötyä tulevaisuudessakin,


    perussuomalaiset on oikea suomalaisten puolue,
    tulevaisuuden suurin puolue,,,

    persussuomalaiset kannataa v a p a a e h t o i s t a ruotsin opiskelua,
    ei pakotteita,
    ruotsinkielen osaaminen on yleissyvistystä,

    sinä alottaja
    ÄLÄ mollaa perussuomalaisia,
    teet itsesi naurunalaiseksi,
    fiksut opiskelee myös ruotsin kieltä

    1Äänestä

  • Kenen aloitteesta ruotsinkieli saatiin pakolliseksi suomen kouluihin .väärin et arvannut .Se oli VEIKKO VENNAMO.Joka teki aloitteen ruotsikielen pakolliseksi saamiseksi suomen kouluihi. mutta Veikkoha olikin itse mies joka puhui kuutta kieltä .jotta siinä vähän persujen historiaa.

    Äänestä

Missä VIHAA on ilmennyt?

1Äänestä

Kyllä tuo perustuslaillinen viha on kuuluvaa..

Ruotsinkieliset ovat fiksuja, varakkaita kansalaisia. Ruotsinkielisten toimesta nostettiin koko maa hyvinvointiin. Ruotsalaisalueet Länsi-Suomessa toivat teollisuuden ja työt alueilla, joissa oli koskivoimaa ja suuria metsiä.

Satutteko tuntemaan paikkakunnan nimeltä Fiskars esimerkkinä.

1Äänestä
  • Ei perustuslaissamme sentään ole ruotsinkielen kieltävää pykälää, vihasta puhumattakaan.

    1Äänestä

  • Länsi-Suomessa ei suuria koskia tarpeeksi ollut.
    Eiköhän se Serlachius Mäntässä ynnä muut teollistaneet Suomea.

    Suomi oli ollut Ruotsin vallan alla, ruotsinkielellä oli asemansa sen takia vain.

    Nyt ei olla Ruotsin vallan alla mutta pakkoruotsi on koulussa ja se on väärin.
    Se pitäisi olla vapaaehtoinen aine.
    Ei sille ole mitään välttämätöntä tarvetta Suomessa.

    Äänestä

Käyny joskus suomenruotsalaisten palstalla, oli silmään pistävää persujen rasistinen panettelu heitä kohtaan kun suomenruotsalaiset eivät käy persujen sivustoilla.
Inhoan persuja moukkamaisesta käytöksestä, heillä ei mitään sivistystä vähempiosaisiin kohtaan.

Äänestä
  • Aivan Se on jopa perustuslaillinen virhe, kun suomenruotsalaiset eivät käy persujen sivustoilla.

    "vähempiosaisiin"? Tarkoitatko, että suomenruotsalaiset jotain vajakkeja? Etköhän sinä nyt pikkasen liioittele....

    1Äänestä

  • Persut ottaneet oikeuden käyttäytyä miten haluavat, suomenruotsalaiset ovat yhtä oikeutettuja tähän maahan kuin me jos ovat asuittaneet alueitaan todistettavasti lähes tuhat vuottta.
    Jos puolustanut jotain vähemmistöä on persu huomauttaut että vihaan suomalaisia, tyhmä väite tyhmältä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ottaneet oikeuden käyttäytyä miten haluavat, suomenruotsalaiset ovat yhtä oikeutettuja tähän maahan kuin me jos ovat asuittaneet alueitaan todistettavasti lähes tuhat vuottta.
    Jos puolustanut jotain vähemmistöä on persu huomauttaut että vihaan suomalaisia, tyhmä väite tyhmältä.

    Mistä tiedät, että ovat persuja?
    Ovatko oikein esittäytyneet? Jos ovat esittäytyneet, niin hyvää käytöstähän se on.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedät, että ovat persuja?
    Ovatko oikein esittäytyneet? Jos ovat esittäytyneet, niin hyvää käytöstähän se on.

    Kyllä persun huomaa nettikirjoitteluissa, he vastustavat määrättyjä asioita noin pääpiirteittäin, maahanmuutossa etenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä persun huomaa nettikirjoitteluissa, he vastustavat määrättyjä asioita noin pääpiirteittäin, maahanmuutossa etenkin.

    hah
    silloin sinäki olet persu, ainaki rasisti,
    sinähän vastustat suomalaisia,
    oletat kaikkia persuiksi,
    taidat olla oikeesti sekasi päästäsi,

    Äänestä

Suomenruotsalainen seutu, läntinen rannikkomme, on pysynyt ruotsinkielisenä sinnikkäästi. Ahvenanmaallakin vaaditaan tietyn tasoinen kielitaito, ennen kuin sinne voi kokonaan asettua. Omaan sukuuni kuuluu henkilöitä, jonka esi-isät ovat aikoineen muutama sukupolvi sitten lähteneet keskisuomalaisesta torpasta maailmalle ja käsityöläisinä joutuneet opettelemaan myös ruotsin kielen ammattinsa harjoittamisen vuoksi. Vähitellen on jälkipolvi muuttunut ruotsinkieliseksi, joille suomen kieli on vaikea ja vieras.
Samaan sukuun kuitenkin edelleen kuulutaan. Miten pitäisi suhtautua? Ollaanko tässä tekemisissä vihattavien suomenruotsalaisten kanssa? Eliitin kanssa! Eivät edes tiedä juuriaan! Mitä sanoo tällaiseen kielikarkuruuteen perussuomalainen juureva ja kansallistunnetta pursuava suomalainen?

1Äänestä

alottajalle:

perussuomalaiset ei vihaa ruotsinkieltä,

perussuomalaiset vain vaatii ruotsinkielen opiskelua v a p a a ehtoiseksi kaikissa kouluissa,

koska kaikilla lapsilla ei ole kieli-päätä,
jotkut ovat kielellisesti lahjakaampia,
heille kieltenopiskelu on helppoa,

siksi kielten opiskelu halutaan vapaaehtoiseksi,,,

1Äänestä

Ruotsin kieli vapaaehtoisena on ihan hyvä asia.

2Äänestä

Suomenruotsalaiset osaavat suhtautua kielikysymykseen ihan toisin. He opettavat lapsensa kaksikielisiksi jo pienestä pitäen.
Monesta tuttavasta ei edes arvaa, että hänen äidinkielensä ei ole suomen kieli.
Ja kun nykyisin opitaan hyvin englantikin, niin monilla suomenruotsalaisella on kolme hyvää puhekieltä.
Kadehdittavaa.
Meikäläinen kun ei osaa toisena kielenä kuin savvoo, ja sitäkin kehnonlaesesti.

1Äänestä
  • ei se aina näin mene meillä oli kaksikielinen perhe vaimoni puhui lapsille ruotsia ja minä puhui suomea siispä lapsemme ovat täysin kaksikielisiä .Mutta kuinkas ollakaan lapsen lapsemme joita on kuusi kpl puhuva vain ruotsia .jote kyllä näinkin voi käydä vaikka olen kuinka yrittänyt puhua kaksikielisyyden puolesta ,itse puhun nyt myös hyvin kumpaaki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei se aina näin mene meillä oli kaksikielinen perhe vaimoni puhui lapsille ruotsia ja minä puhui suomea siispä lapsemme ovat täysin kaksikielisiä .Mutta kuinkas ollakaan lapsen lapsemme joita on kuusi kpl puhuva vain ruotsia .jote kyllä näinkin voi käydä vaikka olen kuinka yrittänyt puhua kaksikielisyyden puolesta ,itse puhun nyt myös hyvin kumpaaki.

    Puhu sinä heille sinnikkäästi suomea. Lapsena oppii kielen. Vanhempana se on vaikeampaa ja työläämpää. lapselle se on luontaista.

    Äänestä

Aivan kamalaa, aleksis-veljen seitsemäs kiveskin on alkanut ajamaan ruotsin opetusta alas. Aamos- museo kuitenkin kannattaa näin yleishyödyllisyyden kannattavuuden mukaisesti satsata ruotsinkielen opetusta myöskin jopa Lentiiran salomaille.

Äänestä

Kyllähän se vituttaa kun Kuhmon selkosista pitäisi lähteä Ruotsin Örnskdölfvikiin kaukaisen sukulaisen enon sisaren serkun toisiin häihin. Sitten pitäisi vielä toivottaa heille jotakin lycka tilliä onnensa jatkumoihinsa. Kyllä se tämä kielimuuri on jotenkin murrettava, että häissäkin voi sanoa reilusti hääparille: soom moron, koittakaa pärjätä nääs.

1Äänestä

Eiköhän noilla ikävuosilla ole hyödyllisempää keskittyä arkisempiin asioihin ja nauttia vuosista jotka jäljellä on?
Eikä syytellä politiikkoja milloin mistäkin. Suomessa valtaosa "vihaa" eli hylkii ruotsin kieltä koska se ei ole pääkielemme.

1Äänestä
  • Olet ikääntyviä ihmisiä aliarvioiva ja mitätöivä (iän perusteella) Sehän on rasismia.

    Mikä sinä olet määrittelemään millä ikävuosilla mikäkin on ihmiselle parasta ?
    Minkä hyvänsä asioitten pohdiskelu ylläpitää henkistä vireyttä.
    Kai ikääntyvillekin voi sallia muuta kuin keinutuolissa kiikkumisen ?

    Lauseesi :"Eiköhän ole hyödyllisempi keskittyä arkisempiin asioihin"
    on alentava ja loukkaava suorastaan.

    Selkosuomella tarkoitat, että eläkeläinen tulee niin tyhmäksi
    ettei sen kannata mitään ajatella.

    Jokainen nauttii vuosistaan haluamallaan tavalla.
    Usko tai älä, moni haluaa jopa ajatella asioita !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet ikääntyviä ihmisiä aliarvioiva ja mitätöivä (iän perusteella) Sehän on rasismia.

    Mikä sinä olet määrittelemään millä ikävuosilla mikäkin on ihmiselle parasta ?
    Minkä hyvänsä asioitten pohdiskelu ylläpitää henkistä vireyttä.
    Kai ikääntyvillekin voi sallia muuta kuin keinutuolissa kiikkumisen ?

    Lauseesi :"Eiköhän ole hyödyllisempi keskittyä arkisempiin asioihin"
    on alentava ja loukkaava suorastaan.

    Selkosuomella tarkoitat, että eläkeläinen tulee niin tyhmäksi
    ettei sen kannata mitään ajatella.

    Jokainen nauttii vuosistaan haluamallaan tavalla.
    Usko tai älä, moni haluaa jopa ajatella asioita !

    NO ajatteleppa sinki välliin asioitaki
    äläkä lässytä paskaa,

    Äänestä

Enpä tiedä, ite kannatan perussuomalaisia, en kuitenkaan vihaa ruotsinkieltä, olenhan Ruotsissa syntynytkin ja asunut joskus. Kuten yksi kirjoittaja mainitseekin, että ei syytellä politiikkoja, olen samaa mieltä. Heidät on äänestyksellä valittu ja jokainen äänestäjä äänestää tietyn asian tiimoilla ajattelevaa ihmistä tiettyyn tarpeeseen.

Äänestä

Aloittaja on sivistymätön pönttö, joka ei osaa kirjoittaa JVS:n eikä JH:n nimeä oikein

JVS ei luonut suomen kirjakieltä mitä pönttö selittää

Pöntön pöpinä on siis pönttöä

Kuinka voisi ollakaan muuten?

1Äänestä

Ruotsi rakensi Suomen itään vastaan. Ruotsi rakensi teollisuuden Suomeen ja sen kehityksen.

Ruotsi oli suuri valta aikoinaan euroopassa ja venäjällä sitä ei Suomi ole ollut koskaan muuten kuin Hitrelin avulla pienen ajan.

Kieli ex suomenkieli on hyvin erikoinen joka tulee idästä kaukaa venäjältä, sukukieli on unkari ja viro.

Olen ylpeä kielestä lapseni osaavat vaikka eivät syntyneet Suomessa.

Äänestä
  • Finni on apina kaikessa. Ruotsi oli valtio joka hallitsi.

    Finni on apina vaikka puolutsi vänäjää vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kummallista kuuluu kun Perussuomalaiset vihaavat ruotsin kieltä.

ruotsi on toinen kansalliskielemme, joka on ruotsalaissyntyisen JW Snellmannin luoma. Snellman tuli Ruotsista Suomeen ummikkoja pikkupoikana, joka oppi kauniin kielemme ja totesi meidän kirjoituskielemme puutteen Suomen osalta JW:n ansiota on, että meillä nyt on tuo välttämätön hallussamme.

Itse Halla-Aho on opiskellut esim. venäjää, jopa korkealla tasolla. Meille tarjotaan juoppo Hakkaraista hallitsijaksemme ja häädetään ruotsinkieliset pois.

Oli laitimmainen kerta kun saitte ääneni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu