Rasismille selvä EI!

Anonyymi

Suoraselkäisyys puuttuu SDP:ltä. Puoluesihteeri laitettiin antamaan selittelyt ja Antti Rinne jatkaa kuin mitää ei olisi tapahtunut, vaikka täydellinen rasisti on mukana eduskutaryhmässä. Lopultakin ymmärrämme, että mitään eroa ei olekaan perusuomalaisten ja sosiaalidemokraattien välillä. Molemmat ovat umpirasistisia ja rasistien puollustelijoita.

27

157

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Halla-aho ainoastaan siteerasi koraania ja sai tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

      "Al-Taee vahvisti maanantaina blogissaan, että kohutut kuvakaappaukset ovat aitoja. Kirjoituksissa parjattiin muun muassa homoja, juutalaisia, sunneja ja somaleita. Hän kertoi häpeävänsä tekstejään."

      Mitä sanoo Antti Rinne:
      "Rinteen mukaan tähän mennessä ei ole tullut esiin mitään sellaista, minkä vuoksi al-Taeen pitäisi jättää kansanedustajan tehtävänsä."

      • koraani on paras kirja
        se tekee ihmisestä hyvän


    • Anonyymi

      SDP on arvopuolue
      Se on saatu lukea lehdistä ja ihan kansainvälisesti. Rinne, mitään ei ole tullut sellaista ilmi . . . ?

    • Anonyymi

      Simon Wiesenthal -keskus on juutalaisia edustava ihmisoikeusjärjestö, joka muun muassa tutkii natsien sotarikoksia. Zuroff sanoi aiemmin, että al-Taee on selvästi juutalaisvastainen.

      Vero Antin pitäisi jo miettiä omaa virkaansa nyt on kyseessä jo niin rasistinen mies kyseessä, että hänet pitäisi erottaa heti puolueesta.


      Natsit pois eduskunnastamme !

      • en minä mikään natsi ole
        olen harras muslimi


    • Anonyymi

      Halla-aho syyllistyi vakavaan rikokseen.

    • Anonyymi

      Hussein on pahoitellut puheitaan joten asia on loppuun käsitelty.

      • Anonyymi

        Jo Mika Waltari sanoi: Upota ihmisen pää veden alle ja kun hän sieltä nousee ylös hän on se sama entinen. Eli ei ihminen minnekään muutu!


      • Anonyymi

        Joo ja kun pyytää anteeksi, niin sit voi jatkaa ihan samaa valehtelua. Perussuomalaiset ei onneksi ole mitään tällaisia demareita, valepukareita !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja kun pyytää anteeksi, niin sit voi jatkaa ihan samaa valehtelua. Perussuomalaiset ei onneksi ole mitään tällaisia demareita, valepukareita !

        Arvopohjallinen vaihtui nopeasti johtajanviralla CMI:ssä ja parani edelleen kansanedustajuudella. Terapian keskeyttäminen aiheuttaisi regression.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvopohjallinen vaihtui nopeasti johtajanviralla CMI:ssä ja parani edelleen kansanedustajuudella. Terapian keskeyttäminen aiheuttaisi regression.

        Miksi ne CMI johtajat valehteli että ei ole mitään perää niissä kirjoituksissa eikö jonkun kuuluisi erota


      • Anonyymi

        Muutos suvaitsevaiseksi onkin seurausta nimityksestä virkatehtävään, eikä päinvastoin kuten olettaisi.


      • Anonyymi

        Vaikka persut pyytäisivät anteeksi vastaavaa, ei asia olisi sillä hyvä. Heidät tuomittaisiin demlan toimesta varmuudella. Tämä maa on helvetti isänmaallisille, mutta taivas maanpettureille.


      • eikä ole


    • Anonyymi

      Husseinin lausuntojen takia Rinne ei suoraan sanonut EI persuille neuvottelu tunnustelun jälkeen.. Sen verran oli tilanne tajua Antilla että tajusi kaksinaamaisuuden. Mutta lopputulema kuitenkin tulee olemaan että hussein saaa kenkää ja persut oppositioon.

    • Anonyymi

      Oikein mukavaa vappua! Nyt on parasta, että kaikkien rasistien äiti on valittu SDP:n kansanedustajaksi. En tietenkään hyväksy hänen puheitaan, mutta on mukavaa nähdä tämän"arvopuolueen" alennustila. Demarit, vihreät ja vasemmistoliittolaiset , pidätte itseänne muita parempana, mutta nyt nähtiin, että ette olekkaan muuta kuin teeskentelijöitä, silmänpalvelijoita ja Suomen vähempiosaisten polkijoita. Hävetkää!

      • Anonyymi

        Oikein puhut. Hyvää vappua.


    • Anonyymi

      Hitler eduskunnassa on siinä meillä tuleva pääministeri joka suojelee natsi- sikaa puolueessaan.

    • Anonyymi

      Rinne hanskaa tilanteen ja on pääministeri. Sillä sipuli.

      • minusta tulee Rinteen oikeistosiiven johtaja


    • Anonyymi

      Kyllä me demarit voimme katsoa läpi sormien pientä rasistista keppostelua, koska Ali oli kuitenkin melko hyvä ääniharava. Ilman häntä olisimme varmasti olleet vasta kolmantena mahdollisesti, kiitos kaikille Alia äänestäneille.

    • Anonyymi

      Ihminen voi muuttua kokonaan eri henkilöksi viidessä vuodessa ja muisti voi todellakin palautua vasta vaalien jälkeen, tämän puolueen jäsenillä.
      Anteeksi pyydetään, jotta ei menetetä k.edustajan paikkaa.
      Entisen presidentin Rauhanjärjestö on syvästi järkyttynyt, mutta Rinne on tyytyväinen muisti palautus selityksiin.

      • Anonyymi

        Ihmeellisiä asioita on tapahtunut. Sen muutaman vuoden kestäneen työsuhteen aikana rauhanneuvottelijana Ahtisaaren CMI-rauhanpalvelutoimistossa hän muuttui ihan eri ihmiseksi joka ei tunnista itsessään sitä henkilöä joka vielä oli mennessään sinne töihin rauhanneuvottelijaksi, ja työnantaja ei havainnut työntekijänsä arvopohjan täydellistä ja nopeaa muuttumista. Onko Ahtisaaren toimisto siis parantanutkin hänet vahingossa eikä tarkoituksella, mutta toimistossa ei kuitenkaan huomattu tätä prosessia?


    • Anonyymi

      Halla-aho puhui totta mutta mutta taeiiiii on rasisti pahimmasta päästä. Voiko rinne ottaa demareita hallitukseen kun ovat eri arvopohjalla persujen kanssa ja keleen pitkä nauru päälle

      • ei minua oikeuteen haasteta
        kuten hallava-allah-aho


    • Anonyymi

      Ei Hussein ole miksikään muuttunut. Hän vain elää kaksoiselämää. Se shiiamuslimi on edelleenkin olemassa. Kansallissosialistien ja islamin ideologia on täysin sama suhteessa juutalaisiin, homoihin ja osittain naisiin. Se on se luuranko kaapissa edelleen, josta Hussein kertoi A-studion haastattelun lopussa.

    • Anonyymi

      Demarileirissä on paljon pahaa puhuvia ihmisiä, al-Taeen kommentit ovat haukkuja tiettyyn suuntaan. Rinteen sanomat: koulutuksen kunnianpalautus ja markkinamalli jatkavat "työläisen selkänahasta" retoriikkaa, joka on yhtä tuomittavaa kuin al-Taeen kommentit. Samanlaista höpö höpö puhetta. Hallitukseen tarvitaan tekijämiehiä eikä marjanpoimijoita.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe