Kirjoitan tänne vähän omituisesti siksi, että myöskin tapahtunut on varsin omituista ja koen että sitä pitää vähän selvittää. Niin siksi vähän niinkuin varmuuden vuoksi kirjoitan tänne "päiväkirjaa".
Osaisin toki kirjoittaa palstalle tavallisesti, mutta se ei ole nyt ajankohtaista,
Nyt kun aivovaurio on lievempi, olen aika huolestenut tapahtumienkulusta kun sitä pystyy vähän tavallisemmalta kantilta katsomaan. Tapahtumienkulku on ollut varsin omituinen, Pidän vanhempieni ajatus- ja tunnemaailmaa todella kummallisena.
Osaisin toki kirjoittaa palstalle tavallisesti, mutta se ei ole nyt ajankohtaista,
Nyt kun aivovaurio on lievempi, olen aika huolestenut tapahtumienkulusta kun sitä pystyy vähän tavallisemmalta kantilta katsomaan. Tapahtumienkulku on ollut varsin omituinen, Pidän vanhempieni ajatus- ja tunnemaailmaa todella kummallisena.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kaikki tuntuu paljon järjellisemmälle kun ei heidän kantaansa kysy tai kuuntele, Heti kun kuvittelenkaan keskustelevan kanssaan kaikesta tulee aivan päätöntä ja kummallinen maailma. Heidän maailma on pelon maailma.
Haluisin kertoa jotakin hermostovauriokokemuksesta,
Se tuntuu samalle kuin silmitön väkivalta, että jotakin ulkopuoleltani yhtäkkiä tuhosi melkeen koko hermoston. Vaikka kyseessä ei ole väkivaltarikos, fysiologisesti se on tuntunut siltä miltä väkivalta tuntuu. Tuota ei ole tuntunut ymmärtävän kukaan, enkä ole saanut sanottua kahdeksaan vuoteen, kun on niin pitänyt keskittyä korostamaan ettei kukaan ole syyllinen. Ei ole syyllinen, mutta minun keholleni se on ollut tuhottu kokemus kehollisesti. Ja sellainen on luonnollisestikin järkyttävää. Siksi minä vähän ihmettelen noita lällättelijöitä ja muita sellaisia.
Minä olen ja olen ollut ystävällinen, en syytellyt enkä syyttele ketään tapahtuneesta, vaikka muiden toiminta on tähän vaikuttanut, niin voisi muutkin vastavuoroisesti olla syyttelemättä minua, jos minun toiminta hermostovaurioituneena ei ole täydellistä.
En ole syytellyt tervehermostoisia söhläreitä, niin että olen hyvin vaurioituneena päätynyt lähettelemään paljon vaarattomia viestejä pätkinä, niin kai minäkin voisin tuon saada anteeksi ?
Mutta sitä minä arvostelen että minua on nämä 8 vuotta traumatisoitu vanhemmillani.
Miksi koko hermostovaurion ajan mun on pitänyt käsitellä jotain traumatisoivaa turhaa ?
Siis aivan turhaan kun lopputulos on joka tapauksessa se että kommunikaatiota heidän ja minun välillä ei koskaan ole lainkaan ollut aidosti eikä tule olemaan.
Niin mikä tämmönen kahdeksan vuoden veivinki asiasta ? Siksi vaan että puhuin jollein avuliaille koska oli hermostovaurio.
Ja miksi he kyselee kaikkea jos he ei kuitenkaan aio aidosti emotionaalisesti tukea ?
Niin joo uteliaisuuttaan.
Mun vanhemmat EI kommunikoi. Heti kun on mikään asia joka koskee toista ja pitäisi toista kuulla, menee luurit kiinni. Heidän aivot on täysin jämähtänyt noin.
Tosiasia on että semmosten kanssa mun on pitänyt jotenkin vetkutella koko elämä.
He tavallaan pakotti mut puhumaan itselleni epäaidon elämäntarinan, lyömällä luurin heti kiinni. jos en sano mitä he haluaa mun sanovan, niin sanoin sitten sitä mitä he halusi. Millään muulla tavalla ei voinu heidän kanssa kommunikoida mitenkään.
Oon tavannu sellasia miehiäkin jotka sano mulle näin: "Sano mulle että rakastat minua ja lisää sitten nimeni....sano...sano sano...sano nyt.....no sano ....sano mun perässä nyt ....mä rakast...!"
Ja oon sit sanonu lopulta. ..vaikkei niistä mitään suhdetta ikinä tullu kylläkään.
Ni tämä on tosi tärkeä prosessi, että mä en nyt tottele mitä vain,
Tosin nyt stressi ku aina vain oon kipee...
Koko elämä täynnä kauheita kärsimyksiä jotka kaikki olis ollut vältettävässä jos vaan mun vanhemmat olis suostunu kuuntelemaan kuullen...
mun äiti kai jopa tietää tämän mutta vähät välittää
outoja ihmisiä
ei muuta sanottavaa...
On sittenkin...
En ikinä ollut edes olemassa heille...mitä he siitäkään piittaisi kutsunko heitä rakkaiksi vanhemmiksi vai psykopaateiksi....ei sillä ole mitään merkitystä heille tietenkään...
Itse minä tämän jo tiedän, muut ihmiset vaan ei tiedäää
Ei mua ole olemassa joten on samantekevää mitä ajattelen tai tunnen tai puhun...heidän tajunta ei tavoita mua lainkaan....ei he tajua että mä olen olemassa....
Eikä mikään saa heitä tajuamaan...ei mikään...
siksi tästä on kenenkään turha tehdä numeroa...
En olisi ihan niin autisti, jos ihmiset tajuaisi mun vanhemmat on oikeesti tommosia ja siten tavallaan sulkee mut sosiaalisuuden ulkopuolelle...koska muut ei tajua tota....
He vaan toistelee samoja lauseita vuosia ja vuosia...ei heidän aivoissa mikään liiku...
Jos minä olisin joku auttaja olisin sanonut vanhemmille näin jo aikoinaan:
"Ongelma on siinä että teidän pitää näyttää lapsellenne tunteita ja rakkautta, kun sen teette lapsikin on teille itsellenekin iloksi".
Olen sitä mieltä, että että tyhmä vanhempi jättää tuon tekemettä...ja jää sitten elämän valo kokonaan näkemättä...ja aivan typerästä syystä....
"poiuytfdfghn"
Välillä tuntuu että joku pikkupiruko niillä auttajilla on sydämeen eksnyt kun nurinpäin tuota asiaa ohjeistavat,
"poiuytfdcvbn"
Mun mielestä rakkaus on ratkaisu kutakuinkin kaikkiin ongelmiin, paitsi siihen kun ihminen ei siedä rakkautta minkä edessä onkin outo pulma...
"poiuytfdcvb"
Niin mikään ei auta kun kokeillaan kaikkea muuta paitsi rakkautta joka on lähes ainoa mikä auttaa....oikeesti.
"poiuyfdvbnm"
Sanoisin narsismi on voima joka vastustaa rakkautta. Kun narsismi väistyy ja antaa tilaa, se tila täyttyy rakkaudella.