Eiku työkyvyttömät työkkäriin vaan

Anonyymi

Eri arvioiden mukaan Suomen TE toimistossa on tätä nykyä jo noin 200 000 sellaista työtöntä kokopäivätyötä hakevaa henkilöä jotka ovat pysyvästi poissa työelämästä. Suurin osa heistä on kieltävän työkyvyttömyyseläkepäätöksen saaneita kuten on maan tapa ja vaikka he ovat työkyvyttömiä henkilöitä. Eläkkeen sijaan yhteiskunta ohjeistaa heidät koomisesti TE toimistoon hakemaan kokopäivätyötä. Kuitenkaan työttömyysturvalain mukaan työkyvytön ei voi saada työttöymyys-päivärahaa eikä työmarkkinatukea. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat työkyvyttömät ajetaan hulluuden partaalle taistellessaan yhteiskunnan loputtoman muutoksenhakumenettelyn kanssa joka menettelynä jo itsessään on kaikkea muuta kuin mitä puolueettomasta muutoksenhausta on perustuslaissa säädetty. Kun eläkettä ei myönnetä alkaa useita vuosia kestävän muutoksenhaun lisäksi loputon taistelu myöskin minimitoimeentulosta. Tässä touhussa ei ole päätä eikä häntää vaan yhteiskuntamme sairastuttaa lisäksi jokaisen väsytetyn läheiset joten asian sijaiskärsijöitä lienee noin miljoona. Mikä tätä maata oikein vaivaa. Aihe on Suomalaisessa yhteiskunnassa erittäin arka ja kielletty puheenaihe koska siihen liittyy poliittisen skandaalin ainekset mutta asiasta pitäisikin syntyä skandaali koko Eu:n tasolla jotta siihen saataisiin muutos kuinka Suomi kohtelee näin valtavaa joukkoa omasta väestöstä.

1

148

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin se on. Normaalisti jos kuka tahansa sellainen joka ei tosiasiallisesti pystyisi vastaanottamaan työtä, menisi ilmoittautumaan TE toimistoon työnhakijaksi vain saadakseen sieltä työttömyyspäivärahaa tai markkinatuen olisi se rikos ja hän syyllistyisi petokseen. Kuitenkin yhteiskunta on rakentanut systeemin jossa työkyvyttömät ajetaan surutta TE toimistoon vaikka tiedetään, etteivät he siellä työlisty. Tämä on yhteiskunnassamme puheenaihe josta ei saa julkisesti puhua. Miksi on näin ?? Mm sen vuoksi, että menettelyllä kierretään lakisääteisten eläkevastuiden maksamiselta jossa ihmisten lakissäteinen oikeus kertyneeseen ja tulevan ajan eläkkeeseen nollataan.. Asialla on myöskin suora vaikutus Eu jäsenmaksuun joka jäsenvaltioille muodostuu maksettavaksi bruttokansantulosta. Mitä enemmän on työttömiä työnhakijoita sitä pienempi on bruttokansantulo ja myöskin siihen verrattuna, että nämä 200 000 henkilöä olisivat niin kuin kuuluisi, eläkkeensaajia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      614
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe