Kannabiksen käyttäjät ovat rikollisia

LAINSÄÄDÄNTÖ

Huumausainelaki astui voimaan 1. tammikuuta 1994. Sen mukaan huumausaineen tuotanto, valmistus, maahantuonti, maastavienti, jakelu, kauppa, hallussapito ja käyttö muuhun kuin lääkinnällisiin, tieteellisiin tai huumausainerikosten ehkäisemistä tai tutkintaa edistäviin tarkoituksiin on kielletty.

Huumausaineet aihettavat vaaraa niin käyttäjälleen kuin myös käyttäjän ympäristölle ja siksi yksinkertaistettuna Suomessa on kaikki muu huumausaineisiin liittyvä kielletty paitsi niistä puhuminen. Aineita ei saa käyttää tai hallussapitää edes omiin tarkoituksiin.

Lain piiriin kuuluvat myös hasis ja muut kannabistuotteet. Niiden hallussapito ja käyttö ovat huumausainelaissa määritelty rangaistaviksi sakoilla tai enintään kahdella vuodella vankeutta.

Huumausainerikokseen syyllistyy henkilö, joka

laittomasti valmistaa tai yrittää valmistaa huumausainetta tai viljelee ooppiumunikkoa, kokapensasta tai hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena
tuo tai yrittää tuoda maahan tai vie tai yrittää viedä maasta tai kuljettaa tai kuljetuttaa huumausainetta
myy, välittää, toiselle luovuttaa tai muulla tavoin levittää tai yrittää levittää huumausainetta
pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausainetta tai käyttää sitä.
Huumausainerikokseen syyllistynyt on tuomittava sakkoon tai vankeusrangaistukseen enintään kahdeksi vuodeksi.

Jos aineiden käytöstä tai hallustapidosta kiinnijäänyt haluaa etsiä muunlaista ratkaisua elämäänsä kuin huumeidenkäyttö, voidaan jättää jopa syyttämättä. Tämä edellyttää käytännössä motivaatiota huumehoitoon ja todellista halua irti huumeympyröistä. Aina on mahdollisuus uuteen alkuun. Joskus se tuntuu kaukaiselta, mutta aina se kannattaa.

Törkeä huumausainerikos on kysymyksessä silloin kun

rikoksen kohteena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta
kun tavoitteena on huomattava taloudellinen hyöty
kun rikoksentekijä toimii e.m. kaltaisen rikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen ryhmän jäsenenä
kun aiheutetaan usealle ihmiselle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa
kun levitetään huumetta alaikäiselle tai muuten häikäilemättömällä tavalla
12643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

KOSKA LAKI KIELTÄÄ SEN!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Pieni ylinopeus lienee rike, kun siitä selviytyy rikesakolla.

    Äänestä

  • Per Saukko kirjoitti:

    Pieni ylinopeus lienee rike, kun siitä selviytyy rikesakolla.

    Emme puutu pieniin alle 10km/h ylinopeuksiin

    Äänestä

  • Police man kirjoitti:

    Emme puutu pieniin alle 10km/h ylinopeuksiin

    Alle 10g kannabis hallussapitoihin?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Alle 10g kannabis hallussapitoihin?

    LAINSÄÄDÄNTÖ

    Huumausainelaki astui voimaan 1. tammikuuta 1994. Sen mukaan huumausaineen tuotanto, valmistus, maahantuonti, maastavienti, jakelu, kauppa, hallussapito ja käyttö muuhun kuin lääkinnällisiin, tieteellisiin tai huumausainerikosten ehkäisemistä tai tutkintaa edistäviin tarkoituksiin on kielletty.

    Huumausaineet aihettavat vaaraa niin käyttäjälleen kuin myös käyttäjän ympäristölle ja siksi yksinkertaistettuna Suomessa on kaikki muu huumausaineisiin liittyvä kielletty paitsi niistä puhuminen. Aineita ei saa käyttää tai hallussapitää edes omiin tarkoituksiin.

    Lain piiriin kuuluvat myös hasis ja muut kannabistuotteet. Niiden hallussapito ja käyttö ovat huumausainelaissa määritelty rangaistaviksi sakoilla tai enintään kahdella vuodella vankeutta.

    Huumausainerikokseen syyllistyy henkilö, joka

    laittomasti valmistaa tai yrittää valmistaa huumausainetta tai viljelee ooppiumunikkoa, kokapensasta tai hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena
    tuo tai yrittää tuoda maahan tai vie tai yrittää viedä maasta tai kuljettaa tai kuljetuttaa huumausainetta
    myy, välittää, toiselle luovuttaa tai muulla tavoin levittää tai yrittää levittää huumausainetta
    pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausainetta tai käyttää sitä.
    Huumausainerikokseen syyllistynyt on tuomittava sakkoon tai vankeusrangaistukseen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Jos aineiden käytöstä tai hallustapidosta kiinnijäänyt haluaa etsiä muunlaista ratkaisua elämäänsä kuin huumeidenkäyttö, voidaan jättää jopa syyttämättä. Tämä edellyttää käytännössä motivaatiota huumehoitoon ja todellista halua irti huumeympyröistä. Aina on mahdollisuus uuteen alkuun. Joskus se tuntuu kaukaiselta, mutta aina se kannattaa.

    Törkeä huumausainerikos on kysymyksessä silloin kun

    rikoksen kohteena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta
    kun tavoitteena on huomattava taloudellinen hyöty
    kun rikoksentekijä toimii e.m. kaltaisen rikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen ryhmän jäsenenä
    kun aiheutetaan usealle ihmiselle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa
    kun levitetään huumetta alaikäiselle tai muuten häikäilemättömällä tavalla

    Äänestä

  • Per Saukko kirjoitti:

    Pieni ylinopeus lienee rike, kun siitä selviytyy rikesakolla.

    Pieni käytöstä kiinnijääminen lienee rike, kun siitä selviytyy rikesakolla.

    Joskus jopa huomautuksella.

    Äänestä

  • ggdsfsd kirjoitti:

    Pieni käytöstä kiinnijääminen lienee rike, kun siitä selviytyy rikesakolla.

    Joskus jopa huomautuksella.

    Seinäjokelaisesta ravintolasta tuli ilmianto ja kolme kappaletta savuapinoita poistui poliisisaattueessa pois koppihoitoon.

    Toiset jäävät baariin nauttimaan olusistaan ja toiset nauttivat betonibunkkerin viihtyisässä yksiössä.

    Äänestä

aiheuttaa taviksille töissä käviöille ihan turhaa kuumotusta, hollannissa tai jamaikalla ei ole läheskään yhtäpaljon mielenterveysongelmia tai itsemurhia.
jos kaikki huumeet laitettaisiin apteekkiin turha kuumottelu loppuisi!
liiallinen holhoaminen johtaa väistämättä tämän maan suohon ja kohta olemme kuin venäjällä!
syrjäytyneitä alkoholisteja kaikki, koska viinaa saa vetää kitusiinsa niinpaljon kuin vain pystyy ja altio maksaa viulut kun haetaan sitä harvinaista ja kallista katkopaikkaa alkoholiparantolasta!
esim. katsokaa meneekö lappilaisilla hyvin!

Äänestä

sori nyt vaan Lax. mutta taidat olla aika simppeli jätkä?

Kyllä joka ikinen meistä täällä tietää mitä suomen laki sanoo kannabiksen laillisuudesta.

Joten voisitko jättää tälläiset aivan idiootit ja turhat viestit jättämättä?

Voisit vaikka keskittyä PERUSTELEMAAN kantaasi kannabikseen ja vastaamaaan PERUSTELEMALLA kannabiksen käyttäjien väitteisiin.

Äänestä
  • Onko tyhmää kyseinen topicci vai ovatko kyseiseen tyhmään topicciin vastaajat tyhmiä?

    Siinäpä vasta kysymys.

    Äänestä

  • Tausta seurailija kirjoitti:

    Onko tyhmää kyseinen topicci vai ovatko kyseiseen tyhmään topicciin vastaajat tyhmiä?

    Siinäpä vasta kysymys.

    Yritin vain viestiä mielestäni tälläisten topiccien turhuutta ja pyytämään että ihmiset eivät jaksaisi näitä kirjoittaa.

    Mihin sitten itse kuulut?
    Luithan sinäkin topicin ja lopulta vastasit mielestäsi hölmöön kirjoitukseen.

    Siinäpä vasta kysymys.

    Äänestä

Jahash, teollisuusvartijako se siinä taas pastettaa. (Ks. keskustelujen edellinen sivu)? Siellä se sama litania lepää. Etkös ole mitään tällä välin oppinut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lax. kirjoitti:

LAINSÄÄDÄNTÖ

Huumausainelaki astui voimaan 1. tammikuuta 1994. Sen mukaan huumausaineen tuotanto, valmistus, maahantuonti, maastavienti, jakelu, kauppa, hallussapito ja käyttö muuhun kuin lääkinnällisiin, tieteellisiin tai huumausainerikosten ehkäisemistä tai tutkintaa edistäviin tarkoituksiin on kielletty.

Huumausaineet aihettavat vaaraa niin käyttäjälleen kuin myös käyttäjän ympäristölle ja siksi yksinkertaistettuna Suomessa on kaikki muu huumausaineisiin liittyvä kielletty paitsi niistä puhuminen. Aineita ei saa käyttää tai hallussapitää edes omiin tarkoituksiin.

Lain piiriin kuuluvat myös hasis ja muut kannabistuotteet. Niiden hallussapito ja käyttö ovat huumausainelaissa määritelty rangaistaviksi sakoilla tai enintään kahdella vuodella vankeutta.

Huumausainerikokseen syyllistyy henkilö, joka

laittomasti valmistaa tai yrittää valmistaa huumausainetta tai viljelee ooppiumunikkoa, kokapensasta tai hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena
tuo tai yrittää tuoda maahan tai vie tai yrittää viedä maasta tai kuljettaa tai kuljetuttaa huumausainetta
myy, välittää, toiselle luovuttaa tai muulla tavoin levittää tai yrittää levittää huumausainetta
pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausainetta tai käyttää sitä.
Huumausainerikokseen syyllistynyt on tuomittava sakkoon tai vankeusrangaistukseen enintään kahdeksi vuodeksi.

Jos aineiden käytöstä tai hallustapidosta kiinnijäänyt haluaa etsiä muunlaista ratkaisua elämäänsä kuin huumeidenkäyttö, voidaan jättää jopa syyttämättä. Tämä edellyttää käytännössä motivaatiota huumehoitoon ja todellista halua irti huumeympyröistä. Aina on mahdollisuus uuteen alkuun. Joskus se tuntuu kaukaiselta, mutta aina se kannattaa.

Törkeä huumausainerikos on kysymyksessä silloin kun

rikoksen kohteena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta
kun tavoitteena on huomattava taloudellinen hyöty
kun rikoksentekijä toimii e.m. kaltaisen rikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen ryhmän jäsenenä
kun aiheutetaan usealle ihmiselle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa
kun levitetään huumetta alaikäiselle tai muuten häikäilemättömällä tavalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu