Kaikki tiet vievät Roomaan--

Sinne vei myös Steve Bannonin tie, joka sitten haarautui päättyen Certosa di Trisulin luostariin Ernicivuoristoon Roomasta itään. Italian hallitus vuokrasi lähes 900v vanhan luostarin Bannonille kiitos hänen hyvien suhteiden pääministeri Salviniin.
Syksyllä luostarin pitäisi avautua populismin akateamiksi, siitä kunnia kunnostukseen ja rahoitukseen osallistuneiden eurooppalaisten miljonäärien (nimiä löytyy netistä).
Bannon mainitsee haastattelussa äärioikeistolaisten uskotaan saavan 50% äänistä tulevissa EU-vaaleissa. Huhhuijaa!!!
Kerrotaan Brasilian Bolsonaronkin käyneen Roomassa oppia saamassa Bannonilta ennen vaaleja, ja tuloksenhan me tiedämme. Presidentin tekijänä Bannonia pidetään (Trump) ja ystäviä hänellä riittää Euroopassakin Marine Le Pen, Victor Orban ym.
Paavi Francis on sen sijaan petturi Bannonin ja koplansa mielestä hyväksyessään
homot ja muut samankaltaiset.
En ole nähnyt Halla-ahon maininneen Bannonin nimeä, mutta olen lukenut vain
pienen osan hänen kirjoituksistaan,

Juttelin tänään puolalaisen tuttavani kanssa tulevista EU-vaaleista ja huolestunut
hänkin sanoi olevansa Euroopan ja entisen kotimaansa tilasta.
Äänestämään lupasimme molemmat mennä.

Isoäiti_ ällikällä lyöty ....Quo vadis??
21<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Niin, kyllähän muuttuva maailmantalous ja äärioikeisto ilmiönä, saa seuraamaan mihin suuntaan Euroopassa mennään.
Nyt vaan Steve Bannon ei tällä puolella Atlantia ole tekemisissä sisäsyntyisen amerikkalaisen mentaliteetin kanssa.
Yleensä ei mitään tapahdu, jos ei se ole tapahtuakseen, syistä ja seurauksista voidaan vain keskustella.

Äänestä

Näiden populististen puolueiden arvomaailmasta kannattaisi äänestäjien tarkkaan ottaa selvää, koska ne lisääntyvässä määrin sisältävät epämääräistä eli digiajanb manipuloitua ja tietämätöntä ainesta.
Kuin sotkuinen vaahto kukkivan meren pinnalla.

Äänestä

Onko jotenkin hienoa vastustaa ja halveksia populismia, siis kansan ääntä ? Populismi tarkoittaa samaa kuin demokratia ja sananvapaus. Nämä itseään muita parempina pitävät haluavat rajoittaa demokratiaa ja sananvapautta. Populismia ei voi eikä tarvitse pysäyttää. Monikulttuurisuus on osoittautunut suureksi onnettomuudeksi monelle maalle, sen seuraukset on nähtävissä .

Äänestä
  • Oletkohan ymmärtänyt sanan populismi ihan oikein? Siis politiikassa :(

    1Äänestä

  • Populismi, se on vappusatasten lupailua.

    Äänestä

Monikulttuurisuus ja äärioikeistolaisuus eivät ole sama asia kuten eivät demokratia ja sanavapauskaan ole yhteneväisiä.

1Äänestä

Trumppilaiset, Bannonilaiset, Orbanit, Hallalaiset vain yksi on poissa " Hitler "

Äänestä
  • HAH, yrität halventaa kunnon ihmistä

    mainitsemalla jonkun kuolleen hullun hänen nimensä kansa.

    Kylläpä olet halpamainen itse!

    Äänestä

  • Mitä vielä persuissa uusnatseja, vähän siistempiä kuin aikailaisensa.

    Äänestä

  • Erdogan kuuluu samaan joukkoon.

    Äänestä

Orpo kirjoitti tänään.
Jos ei jaa avojamme, ei voi jakaa rahojamme.
Jos jäsenmaa ei sitoudu oikeusvaltioon, sen tukia voitaisiin leikata.

Orpanin Fires puolue erotetaan ehkä syksyllä, on siellä muitakin valtioita kuten Puola jota uhkailtu pakotteilla.

Äänestä

Tapani Kansa. Stefanus Populus.

Äänestä

Nyt kiehuu Bolsonaron ympärillä eikä raukka voinut lähteä kaveriaan Trumpia tapaamaan.

Äänestä
  • Temppu oli USAn sosialistidemokraattien kehittämää tavanomaista häirintää.
    Mitäänhän he eivät ole tällä vaalikaudella saaneet aikaan muuta kuin iljettävää haittaa ihmisille.

    Äänestä

Laura Huhtasaari sopii evoluution opettajaksi tulevaan akatemiaan.

Äänestä
  • Litteän maan kreatodisti.

    Huhtasaarella en ole koskaan kuullut mitään järkevää, hirveät periaatteet naisihmisellä.

    Äänestä


Suomen Persujen esikuvat on Salvini, Orban ym. diktaattorit tai diktaattoreiksi haluavat. Putin kuuluu samaan diktaattori-kastiin. Persut ovat epäisänmaallisia, haluavat repiä kansan kahtia ja haluavat aiheuttaa häiriöitä yhteiskunnassa sekä hajottaa EU:n. Ei voi ymmärtää miksi jotkut suomalaiset ihmiset haluavat sekasortoa äänestämällä persuja.

Äänestä
  • Samaa niljakekastia ovat kaikki ääripopulistit. Miten ihmiset perustelevat itselleen niitten äänestämisen ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa niljakekastia ovat kaikki ääripopulistit. Miten ihmiset perustelevat itselleen niitten äänestämisen ?

    Ei ne perustele. Ei persuilija pysty ajattelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ne perustele. Ei persuilija pysty ajattelemaan.

    Suvakin ajatusjuoksu kuin nehherin käkkärä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sinne vei myös Steve Bannonin tie, joka sitten haarautui päättyen Certosa di Trisulin luostariin Ernicivuoristoon Roomasta itään. Italian hallitus vuokrasi lähes 900v vanhan luostarin Bannonille kiitos hänen hyvien suhteiden pääministeri Salviniin.
Syksyllä luostarin pitäisi avautua populismin akateamiksi, siitä kunnia kunnostukseen ja rahoitukseen osallistuneiden eurooppalaisten miljonäärien (nimiä löytyy netistä).
Bannon mainitsee haastattelussa äärioikeistolaisten uskotaan saavan 50% äänistä tulevissa EU-vaaleissa. Huhhuijaa!!!
Kerrotaan Brasilian Bolsonaronkin käyneen Roomassa oppia saamassa Bannonilta ennen vaaleja, ja tuloksenhan me tiedämme. Presidentin tekijänä Bannonia pidetään (Trump) ja ystäviä hänellä riittää Euroopassakin Marine Le Pen, Victor Orban ym.
Paavi Francis on sen sijaan petturi Bannonin ja koplansa mielestä hyväksyessään
homot ja muut samankaltaiset.
En ole nähnyt Halla-ahon maininneen Bannonin nimeä, mutta olen lukenut vain
pienen osan hänen kirjoituksistaan,

Juttelin tänään puolalaisen tuttavani kanssa tulevista EU-vaaleista ja huolestunut
hänkin sanoi olevansa Euroopan ja entisen kotimaansa tilasta.
Äänestämään lupasimme molemmat mennä.

Isoäiti_ ällikällä lyöty ....Quo vadis??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu