Harmittaa vappusataset

On puhuttu ja parjattu Sipilän leikkauksia eläkkeistä koulutuksesta jne. Minusta ne ollut oikeutettuja työllisyyden parantamiseksi .Siten saimme työllisyyden nostettua yli hallituksen tavoitteiden
Olen eläkeläinen ja todennäköisesti Antin vappusatanen ropsahtaa pian minunkin tilille. Totuuden nimissä on kuitenkin todettava ettei eläkeläinen sillä summalla tee yhtään mitään. Oikeampi paikka vappusataselle olisi työllisyysasteen nosto 75 %. Vain täten syntyy uutta jaettavaa.
Sipilän merkitystä orastavalle talouskasvulle ei vaaleissa riittävästi ymmärretty .
Antin listassa ei ole jaettavan lisäksi tulopuolella yhtään mitään. Tulemme hölmölään.
Edessä on Kreikan tie jossa muut eurooppalaiset määräävät taloudemme ohjenuorat.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Isoja eläkkeitä leikattava. Katto eläkkeisiin!

Äänestä

Minulla 43 vuotta työhistoriaa ja eläke on hieman yli 1500/kk brutto eli en saa mitään vappusatasta eli ei ole oikeuden mukainen tuokaan asia.Eläkekatto pitäisi olla maks 250/kk a alle 2 tonnin eläkkeisiin korotus ja taitetun indeksin poisto!!!
Hinnat nousevat koko ajna, sähkönsiiro nousee kaksi kertaa vuodessa, eläke nousee 8 euroa vuodessa!
Maahamuuttoon riittää rahaa, antti on lupaillut höllentää taas siirtolaispolitiikkaa kun monta miljardia menee vuodessa siirtolaisten(ruotsista tulleiden elättämiseen)
Sdp:n löysää elintasosiirtolasipolitiikkaa en voi tukea, kaikki tuo leikataan pois suomalaisilta ja sdp, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp haluvat vain lisää nuoria miehiä hakemaan sosiaaliturvaa maastamme ja ketään ei saa palauttaa.

Aloitn itse työnteon 15 vuotiaana ja kahdeksna vuotta meni ettei eläkettä kertynyt lainkaan työtä eli tätäkään epäoikeudenmukaisuutta ei ole huomioitu, nykyään eläke kertyy tehdsytä työstä, meille ei kertynyt ja nyt meiltä leikataan koko ajan.

Äänestä
  • Juuri oikei . Asihan koskee lähinnä ennen 1937 syntyneitä joille ei tullut tuota 43 vuoden työaikaa lain voimaantullessa Laissa luvattii nämä puuttuvat vuoden korvata kansaneläkkeellä jonka Lipposen hallitus leikkasi. Nämä henköthän olivat kansaeäkelain piirissä joista työnantaja oli maksanut kansaneläkettä. Eläkelain tyullessa voimaan edellytettiin työnantajaa tekeään työeläkevakuutuksen joka vieläkin voimassa

    Äänestä

  • Eläkevakuutus koski vain 23 vuotta täyttäneitä, nyt se koske 18 vuortta täyttäneitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri oikei . Asihan koskee lähinnä ennen 1937 syntyneitä joille ei tullut tuota 43 vuoden työaikaa lain voimaantullessa Laissa luvattii nämä puuttuvat vuoden korvata kansaneläkkeellä jonka Lipposen hallitus leikkasi. Nämä henköthän olivat kansaeäkelain piirissä joista työnantaja oli maksanut kansaneläkettä. Eläkelain tyullessa voimaan edellytettiin työnantajaa tekeään työeläkevakuutuksen joka vieläkin voimassa

    Olen+itse+1955+syntynyt+joten+ymmärrä+mitä+tarkoita+-37+syntyneillä?Työhistoriaa+siis+43+vuotta+ja+eläke+karvan+verran+yli+1500+/brutto+ja+kahdeksan+vuotta+tein+ilman+eläkkeen+kertymistä+15+vuotiaasta++23+vuotiaaksi,+mitään+vappusatasta+en+saa+mutta+taitettu+indeksi+leikkaa+eläkettäni+koko+ajan.Maahanmuuttajien+elättämiseen+on+varaa+ja+sfp+antti+halua+anäitä+lisää..+Kuka+tämän+maksaa?Miksi+eläkekattoa+ei++tule+ja+esim+kansanedustajille+kertyy+eläkettä+vuodessa+4%+kun+tavallisella+palkansaajilla+kertymä+on+vuodessa+1,5-1,7%!SDP+ei+ole+enää+suomalaisen+asialla+vain+elintasosiirtolaiset+kiinnostavat.

    Äänestä

Satasella ei tee mitään, ainakin 300 on saatava! Huomatkaa, että meillä eläkeläisillä on jäljellä vähemmän aikaa tienata!

Äänestä

Käytännössä katteeton lupaus, koska on jaettu neljän vuoden ajalle ja mahdolliseen talouskasvuun. Demareiden hallitusaikana harvoin talous kasvaa, vaan päinvastoin uhkaa taantuminen.

Äänestä

"On puhuttu ja parjattu Sipilän leikkauksia eläkkeistä koulutuksesta jne. Minusta ne ollut oikeutettuja työllisyyden parantamiseksi ."

Jos tää ei ole trolli, niin vähintään erittäin eriskummallinen ajatus siitä miten ostovoimaa leikkaamalla työllisyys paranee muualla kuin toimeentuloluukulla.
1600 opettajan vähennys työllisyyden parantamista, poliisit jne.?

Äänestä
  • Eikö mitä en ole trolli. Ei ne maajussin eläkkeet kovin kummosia ole. Mutta kun tulee välillä pääomatuloja niin pärjäähän tuota. Lisäksi maksavat jotain heinänkaatotukea siksi että kun urbaani kaupunkilainen eksyy kehäkolmose ulkopuolelle niin hänen silmänsä lepää peltolohkon yli läheiselle järvelle

    Äänestä

Antin fantasioiden perusteella yritysten verotus lisää työllisyyttä.
Antti on istumajärjestyskiimassa unohtanut miten se käytännössä toimii.
Kokoomus ei halua vasemmistoa sähläämään hallitukseen joten seuraava puoluejohtaja saa alkaa tunnustelut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On puhuttu ja parjattu Sipilän leikkauksia eläkkeistä koulutuksesta jne. Minusta ne ollut oikeutettuja työllisyyden parantamiseksi .Siten saimme työllisyyden nostettua yli hallituksen tavoitteiden
Olen eläkeläinen ja todennäköisesti Antin vappusatanen ropsahtaa pian minunkin tilille. Totuuden nimissä on kuitenkin todettava ettei eläkeläinen sillä summalla tee yhtään mitään. Oikeampi paikka vappusataselle olisi työllisyysasteen nosto 75 %. Vain täten syntyy uutta jaettavaa.
Sipilän merkitystä orastavalle talouskasvulle ei vaaleissa riittävästi ymmärretty .
Antin listassa ei ole jaettavan lisäksi tulopuolella yhtään mitään. Tulemme hölmölään.
Edessä on Kreikan tie jossa muut eurooppalaiset määräävät taloudemme ohjenuorat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu