Vanhasen vätysmäinen lausunto
Voi sitä vätysmäisyyttä, voi sitä alistuvaa kaksinaismoraalia! Matti Vanhasen Schauman-lausunnosta on pakko todeta, että meillä on pääministerinä todellinen lammas lammasten vaatteissa.
Vanhanen on sitä mieltä, että Suomea pakkovenäläistäneen ja täysillä diktaattorin valtuuksilla kurmottaneen Bobrikovin ampuminen oli tuomittava terroriteko ja murha. Suomen autonomian ja tulevan itsenäisyyden pelastanut Eugen Schauman oli siis Nurmijärven näkökulmasta ainoastaan likainen murhaaja.
Palautamme Vanhaselle mieleen sen aikaisia historiallisia tosiasioita:
Bobrikov halusi ehdottomasti tuhota Suomen autonomisen itsehallinnon ja tehdä Suomesta kaikinpuolin täysin venäläisen maan. Siihen isänmaalliset suomalaiset eivät suin surminkaan halunneet alistua.
Suomalaiset eivät siis halunneet luopua autonomiastaan ja muuttua umpivenäläisiksi kieltä ja kulttuuria myöten niin kuin Bobrikov visioi. Siksi tämä diktaattori tapettiin.
Vaikka ampuja (Eugen Schauman) ei ehkä ollutkaan mieleltään aivan tasapainoisempia yksilöitä, niin silti hänen tekonsa niissä nimenomaisissa oloissa oli sankariteko ja pelasti Suomen. Mikään muu ei ikävä kyllä Bobrikovin päätä enää kääntänyt.
Vanhasen logiikalla jokainen talvisodassa vihollisen ampunut suomalainen on murhaaja.
Väitän, että jopa kiltit ahvenanmaalaiset tarttuisivat aseisiin, jos Suomi yrittäisi hävittää Ahvenanmaan nykyisen autonomian väkivalloin. Olisivatko he silloin terroristeja?
Toisaalta Vanhasen vätysmäisen lausunnon ymmärtää, kun muistaa, mitä tämä vahingossa pääministeriksi joutunut keskustalainen päästi suustaan ennen eduskuntavaaleja.
Vanhanen oli sitä mieltä, että vaikka keskusta voittaisikin vaalit, Paavo Lipponen voisi silti jatkaa pääministerinä hänen puolestaan! Voiko takamuksen lipomisesta enää enempää taidetta tehdä?
Jussi Kuosmanen
Se-lehdessä...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.