Joku voi elämänsä aikana onnistua keräämään suuren omaisuuden. Suurenkin omaisuuden voi silti myös hetkessä menettää. Katoavaa kaikki!
Paavali, Filippiläiskirjeen kirjoittaja, koki elämänsä perustusten musertuvan. ”Olen menettänyt kaiken”, hän sanoi (Fil. 3:8). Mitä menetettävää hänellä oli?
Paavalilla oli ollut hengellinen rikkaus, jota hän oli koko elinikänsä kartuttanut. Sitä työtä hän oli huolellisesti ja suunnitelmallisesti tehnyt alusta saakka. Lähtökohdatkin olivat hyvät: ”Minut on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista. Lain noudattajana olin fariseus.” (Fil. 3:5.)
Oma rikkaus kasvoi suorastaan korkoa korolle. ”Intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton” (Fil. 3:6). Oman vanhurskauden rakentaminen oli nousujohteisella uralla.
Paavali tuskin itse aavisti, että tämän kaiken arvo voi romahtaisi yhdessä hetkessä. Suurimman epätoivon keskellä ei näyttänyt olevan enää mitään toivoa, kaikki oli mennyt. Sokeana ja hätääntyneenä hän osasi vain rukoilla.
Tarjolla suuri aarre
Jumala herätti Paavalin omantunnon ihmeellisen kokemuksen kautta. Itse ylösnoussut Kristus puhutteli häntä. ”Saul, Saul, miksi vainoat minua? – – Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.” (Ap. t. 9:4–5.) Tuossa hetkessä hänen omatuntonsa heräsi. Itse hän sanoo, että kun laki tuli, synti virkosi hänessä ja laki tappoi hänet (Room. 7).
Kun Paavali sitten kohtasi Damaskoksen kaupungissa opetuslapsi Ananiaan, hän sai kuulla käsittämättömän uutisen. Tarjolla oli suurempi rikkaus ja aarre, mitä hän koskaan oli osannut kuvitella. Se aarre oli Kristuksen valmistama vanhurskaus, jonka rinnalla omatekoinen hurskaus oli kuin roskaa, joka ei kelpaa Jumalalle.
Hänelle lahjoitettiin Jumalan valmistama vanhurskaus. Ananias julisti ihmeellisen armopäätöksen, evankeliumin, jonka uskoja saa omakseen Jumalan vanhurskauden.
Onnellinen vaihtokauppa
Paavali siis menetti kaiken, luopui kaikesta ja voitti omakseen Kristuksen. Menetys kääntyi suureksi voitoksi. Nyt hänelle avautui uusi näkökulma koko elämään: ”Kuulun hänelle. Näin minulla ei ole enää mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen.” (Fil. 3:9.)
Paavalilla alkoi uusi elämä. Suuri voitto ja anteeksiantamuksen ilo siivittivät kilvoitukseen kohti maalia. Matkan päässä odottaa voittajan palkinto, pääsy taivaaseen. Tätä aarretta Paavali piti esillä koko lopun elämänsä ajan.
Vanhat uskovaiset puhuivat usein ”onnellisesta vaihtokaupasta”. Tuossa kaupassa syntitaakat otetaan pois ja tilalle annetaan Jumalan valtakunnan aarre, vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä.
Elämänsä viimeisinä päivinä Paavali katseli pian päättyvää matkaa. Takana oli kilpajuoksu, edessä odotti jo vanhurskauden seppele, jonka Herra antaa kaikille uskossa nukkuville. Paavali puhui filippiläisille rohkaisevasti: ”Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat” (Fil. 3:14). Siivittäköön meitä kaikkia tällä matkalla iankaikkisen elämän toivo. ”En muille tahdo elää, vaan yksin hänelle, en maasta huoli enää, taivaaseen rientelen.” (Sl. 118:4.)
Mikko Kälkäjä
Paavali, Filippiläiskirjeen kirjoittaja, koki elämänsä perustusten musertuvan. ”Olen menettänyt kaiken”, hän sanoi (Fil. 3:8). Mitä menetettävää hänellä oli?
Paavalilla oli ollut hengellinen rikkaus, jota hän oli koko elinikänsä kartuttanut. Sitä työtä hän oli huolellisesti ja suunnitelmallisesti tehnyt alusta saakka. Lähtökohdatkin olivat hyvät: ”Minut on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista. Lain noudattajana olin fariseus.” (Fil. 3:5.)
Oma rikkaus kasvoi suorastaan korkoa korolle. ”Intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton” (Fil. 3:6). Oman vanhurskauden rakentaminen oli nousujohteisella uralla.
Paavali tuskin itse aavisti, että tämän kaiken arvo voi romahtaisi yhdessä hetkessä. Suurimman epätoivon keskellä ei näyttänyt olevan enää mitään toivoa, kaikki oli mennyt. Sokeana ja hätääntyneenä hän osasi vain rukoilla.
Tarjolla suuri aarre
Jumala herätti Paavalin omantunnon ihmeellisen kokemuksen kautta. Itse ylösnoussut Kristus puhutteli häntä. ”Saul, Saul, miksi vainoat minua? – – Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.” (Ap. t. 9:4–5.) Tuossa hetkessä hänen omatuntonsa heräsi. Itse hän sanoo, että kun laki tuli, synti virkosi hänessä ja laki tappoi hänet (Room. 7).
Kun Paavali sitten kohtasi Damaskoksen kaupungissa opetuslapsi Ananiaan, hän sai kuulla käsittämättömän uutisen. Tarjolla oli suurempi rikkaus ja aarre, mitä hän koskaan oli osannut kuvitella. Se aarre oli Kristuksen valmistama vanhurskaus, jonka rinnalla omatekoinen hurskaus oli kuin roskaa, joka ei kelpaa Jumalalle.
Hänelle lahjoitettiin Jumalan valmistama vanhurskaus. Ananias julisti ihmeellisen armopäätöksen, evankeliumin, jonka uskoja saa omakseen Jumalan vanhurskauden.
Onnellinen vaihtokauppa
Paavali siis menetti kaiken, luopui kaikesta ja voitti omakseen Kristuksen. Menetys kääntyi suureksi voitoksi. Nyt hänelle avautui uusi näkökulma koko elämään: ”Kuulun hänelle. Näin minulla ei ole enää mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen.” (Fil. 3:9.)
Paavalilla alkoi uusi elämä. Suuri voitto ja anteeksiantamuksen ilo siivittivät kilvoitukseen kohti maalia. Matkan päässä odottaa voittajan palkinto, pääsy taivaaseen. Tätä aarretta Paavali piti esillä koko lopun elämänsä ajan.
Vanhat uskovaiset puhuivat usein ”onnellisesta vaihtokaupasta”. Tuossa kaupassa syntitaakat otetaan pois ja tilalle annetaan Jumalan valtakunnan aarre, vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä.
Elämänsä viimeisinä päivinä Paavali katseli pian päättyvää matkaa. Takana oli kilpajuoksu, edessä odotti jo vanhurskauden seppele, jonka Herra antaa kaikille uskossa nukkuville. Paavali puhui filippiläisille rohkaisevasti: ”Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat” (Fil. 3:14). Siivittäköön meitä kaikkia tällä matkalla iankaikkisen elämän toivo. ”En muille tahdo elää, vaan yksin hänelle, en maasta huoli enää, taivaaseen rientelen.” (Sl. 118:4.)
Mikko Kälkäjä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskon, että työntekijöitäni orjuuttamalla ja alistamalla saamani miljoonien eurojen omaisuus on Jumalan siunausta. On muuten Yrkän komein auto alla. Ja asuntona paikkakunnan komein kartano.
Se on Jumalan siunausta se.
Miksi pitää täälläkin lietsoa kilpailuyhteiskunnan kiroa?