Iloitkaa aina Herrassa!

Anonyymi

Ilonaiheita voi olla monia. Iloa ja iloisuutta voi tavoitella hyvinkin eri tavoin. Yleensä jokaisella on elämässään ilonaiheita, mutta huomaammeko ja tunnistammeko niitä? Entä mikä on kestävää iloa?
Lapsen ilo on aitoa iloa. Hän iloitsee usein pienistäkin asioista. Lapsen mieli vaihtuu nopeasti pettymyksestä iloksi, unohtaa murheen. Siinä on meille vanhemmille hyvä esimerkki.

Raamattu on kokonaisuudessaan sanomaa ilosta. Evankeliumi tarkoittaa ilosanomaa. Jouluna enkeli toi ilosanoman kedon paimenille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10–11.)

Iloa jo ajallisessa elämässä

Ilo kuuluu arkeen ja juhlaan. Arjessa saatamme useammin unohtaa ilonaiheet eikä ajallisessa juhlassakaan jokainen aina koe iloista mieltä. Jeesus puhui usein ilosta. Ensimmäisen ihmetekonsa hän teki hääjuhlassa. Hääjuhla, ilon juhla, oli myös usein aiheena hänen vertauksissaan.

Murhe ja ilo kuuluvat ajalliseen elämään. Jeesus puhui hyvästijättöpuheessaan opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi.” (Joh. 16:20.) Jeesus puhui myös synnyttävän vaimon kivusta, kuinka se lapsen synnyttyä muuttuu iloksi.

Erityisen suurta iloa ihminen voi kokea maan päällä löytäessään Jumalan valtakunnan ja päästessään Jumalan lapseksi. Jeesus puhui rahan kadottaneen vaimon vertauksessa: ”Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut. Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen." (Luuk. 15:9–10.)

Paavali puhuu usein kirjeissään ilosta: ”Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room. 12:12–15.)

Täydellinen ilo taivaan kirkkaudessa

Jeesus lähetti opetuslapsiaan julistamaan evankeliumia. Palatessaan opetuslapset iloitsivat. Jeesus muistutti tärkeimmästä ilonaiheesta: ”Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan
kirjaan.” (Luuk. 10:19–20.)

Jeesus puhui täydellisestä ilosta, joka kerran on hänen seuraajiensa omana Jumalan luona taivaassa. Täällä ajassa on tuska ja vaiva: ”Iloitkaa, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri” (Luuk. 6:22–23).

Saamme rukoilla Jumalalta varjelusta ja siunausta elämäämme. Jumala voi siunata niin, että ilomme on täydellinen (Joh. 16:24). Jeesus kehottaa pysymään rakkaudessaan ja noudattamaan hänen käskyjään, se tuo kestävän ilon.

Paavali muistuttaa kirjeessään: ”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo” (Room. 15:13).

Hannu Tervonen

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        57
        5765
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        75
        2952
      3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        22
        2198
      4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        40
        1955
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        1838
      6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        162
        1833
      7. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        6
        1559
      8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        83
        1182
      9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        19
        1171
      10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        74
        1018
      Aihe