olimme ajatelleet muuttaa kihniöön mutta ei taida olla viisasta. saamiemme tietojen mukaan kaikki työpaikat ovat sellaisia matalapalkka paikkoja. ei nykyään millään 7-9 eurolla tunti töitä tehdä.
Muuttaisimme kihniöön.
45
928
Vastaukset
- Anonyymi
Kihniöllä pidetään perinteistä kiinni eli ei makseta kunnon palkkaa. Kaupassa tosin kaikki on kalliimpaa kuin isommissa paikoissa. Taitaa kunnallisverokin olla korkeampi kuin muualla. Lisäksi osa porukasta pirullisia selkäänpuukottajia, noin niin kuin kuvainnollisesti siis. Parempiakin paikkoja Suomesta löytyy.
- Anonyymi
Millä siellä kihniössä mitään pystytään maksaan, kun kaikki työpaikat ovat matalapalkkaisia ja niissäkin paikoissa joita siellä on niin ovat kaikenmaailman serkkut ja uskovien sukulaiset irvistelemässä.
- Anonyymi
Lisäksi Kihniöllä pitää olla tulenpunainen kommunisti että sulautuu mustaan joukkoon tai siis punaiseen
- Anonyymi
Menkää sinne kihniöön vaikka on huonot palkat. Menkää sossuun sieltä maksetaan kaikki lyhennykset ja syömiset jos olet saman näköinen ja oloinen yhtään paikalisten kanssa.
- Anonyymi
Eihän Kihniössä ole vuoteen edes ollut sossua, sossuhenkilö irtisanottiin jo vuosi sitten. Ei mitään apuja tule kunnalta mihinkään asiaan, turha toivo.
- Anonyymi
Kukaan ei voi tarvita sossun apua Kihniöllä ikinä koskaan kuolkoon vaikka nälkäään
- Anonyymi
Haloo taas tietotoimistot. Kyllä kihniöläiset sosiaalipalveluja saa kuten ennenkin. Parkanon kaupunki järjestää palvelun.
- Anonyymi
Jaa sanottiinko irti miksi kävi niin hei
- Anonyymi
Oliko se irtisanominen väärin tehty kihniöläisten mielestä???
- Anonyymi
Ei siinä kihniökäisten mielipiteitä kysytä, kun töissä tehdyistä rikoksista oikeudessa tuomitaan ja sen seurauksena irtisanotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä kihniökäisten mielipiteitä kysytä, kun töissä tehdyistä rikoksista oikeudessa tuomitaan ja sen seurauksena irtisanotaan.
Irrotettiinko myös pää
Kulttuuriaspektit on huomioitava
- Anonyymi
Kihtiö?Mikä?Missä?
Mikä ihmeen Kihtiö? - Anonyymi
Ei kihniössä asia niin mene. Kyllä se on syy toisissa kun ei saa pahaa tehdä leuhkuudessaan ja jää kiinni.
- Anonyymi
Aloittajalle: Ei se ole asia niin ja aloittaja on nyt ollut huonosti mitä hä
- Anonyymi
Vaikea nähdä tätä henkilöä tekemässä pahaa. Taisi homma mennä päinvastoin, yritti selvittää jotain asiaa, sai jonkun mulkeron niskaansa ja ehkä Kelankin. Kelahan ei pidä siitä että joku yrittää jeesata yksityistä ihmistä.
- Anonyymi
Ja taas kerran muuttu velat saataviksi......
- Anonyymi
Näinhän tämä asia käytännössä meni! Peruskihniöläinen ei vain halua tätä näin ymmärtää.....mieluimmin paskaa silmille vaikka syyttäkin niinkuin tässä tapauksessa! Näin tuntuu Kihniössä tapa olevan.
- Anonyymi
Lähes jokainen tietää kuka henkilö tämän ajojahdin aloitti.
- Anonyymi
Kymmenen pistettä sille jolla on oikeustaju tallella. Muutenhan tämänlaiset hommat jatkuisivat. Hyvä että jäi kiinni ja oikeus voitti
- Anonyymi
Olen ihmetellyt sitä, että kihniöllä ei tehdä kirkonkylän raitille siivousta. Vielä v 1950 luvun rähjärakennuksia ym. Nykyisin saa EU-sta ja valtioltakin ympäristön kunnostukseen rahaa ym maalauksiin. Näyttää olevan valtuustossakin vielä näitä patalaiskoja joita ei kiinosta kunnan imagon kohottaminen.
Varmasti paluumuuttajia ym yritystoimintaa tulee, jos tehdään viihtyvyyden ym eteen jotain. Kihniöllä on hienot järvimaisemat joita hannattaa vaalia. Ryteiköt pois ja peruspalveluiden kehittäminen, kuten kesäturismille kuuluu. Ei törkeillä kirpputoreilla mitään arvoa ole johonkin mettänlaidoille vietävä.
Aikanaan kaikilla sexikylillä kouhotettiin, jotka oli täysin hömppää, vaan laadukkaaksi Pyhäniemen palvelut ravintoloineen ym sillä alkaa nousta ei tumput suorina saa mitään aikaan. - Anonyymi
Kyllä pyhäniemen aika on mennyt Aika oli silloin kun oli keihänen. Ne rakentamiset ja muut suunnitelmat olivat silloin uusia ja nousevia ajatuksia. Nyt ei enään nyt vaan katselkaa sitä komeata kanerva kangasta
- Anonyymi
Eilen oli Teboilikin pimeänä, eikö kohta ole edes bensa-asemaa paikkakunnalla? Ränsistyneet rakennukset kylänraitilla ovat hienoja, sääli että se yksi purettiin. Niistä saa realistisen kuvan kunnan tilasta joka on...ränsistynyt. Hyvä vaan että ohi ajavat turistit näkevät mikä on homman nimi. Vai pitäisikö olla kuin lännenkylä elokuvissa, komeat julkisivut ja takana joku koirankoppi? Ajojahdista vielä että en kyllä tiedä kuka sen aloitti mutta tuo puhe "virka-asuisista" ja "oikeuden tuomioista" viittaisi erääseen yleisesti tunnettuun häirikköön ja känkkäränkkään kunnassa. Kummallista kyllä, yleensä juuri ne pahimmat riesat puhuvat kovaan ääneen virka-avuista ja oikeuden tuomioista
- Anonyymi
Keskusta-alueella Kihniössä pitäisi saada ränsistyneet rakennukset joko korjattua tai purkaa. Melko lailla pahalta näytää Kankarintien ja Kihniöntien risteyksen talouskeskuksen pari rakennusta...kuitenkin noin näkyvällä paikalla. Samoin keskustassa ent. ns. Markkulan kiinteistö. Minusta rakennus / ympäristö / tekninen lautakunta pitäisi tuonkaltaisten rakennusten omistajille antaa kehotus pikaisesti hajottamaan tai remontoimaan rakennukset asianmukaiseen kuntoon. Eikö Kihniössä tehdä katselmuksia koskien rakennuksia ja ympäristöä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta-alueella Kihniössä pitäisi saada ränsistyneet rakennukset joko korjattua tai purkaa. Melko lailla pahalta näytää Kankarintien ja Kihniöntien risteyksen talouskeskuksen pari rakennusta...kuitenkin noin näkyvällä paikalla. Samoin keskustassa ent. ns. Markkulan kiinteistö. Minusta rakennus / ympäristö / tekninen lautakunta pitäisi tuonkaltaisten rakennusten omistajille antaa kehotus pikaisesti hajottamaan tai remontoimaan rakennukset asianmukaiseen kuntoon. Eikö Kihniössä tehdä katselmuksia koskien rakennuksia ja ympäristöä?
Olen tätä juuri monen entisten kihniöläiten kanssa puhuneet Tampereella tästä rähjä Kihniöstä.
Erikoista, että pienellä kunnalla ollut useita kausia edustaja eduskunnassa ja jopa valtuuston pj.
Varmasti olisi ollut kanavia ja jo kokemustakin hakea eri EU ja valtion tukimutoja kunnan perusparantamiseen. Valtuuston vain pitäisi käyttää sitä valtaa mikä sille kuuluu eli käyttää lunastuspykälää jos ei rakennusten korjaamiseen tai purkamiseen ole halua tai mahdollisuutta omistajilla.
Turha on valittaa kurjuudesta ym jos ei politiikoilla ole muuta kuin oman aseman ajaminen, kuten loikkari tominta osoitti. Kannattaa muistaa se tosiasia ei koskaan enää Kihniöltä tai Parkanosta saa edustajia. Tampereen seutu tulee olemaan se jokavie paikat oli puolue mikä tahansa jatkossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen tätä juuri monen entisten kihniöläiten kanssa puhuneet Tampereella tästä rähjä Kihniöstä.
Erikoista, että pienellä kunnalla ollut useita kausia edustaja eduskunnassa ja jopa valtuuston pj.
Varmasti olisi ollut kanavia ja jo kokemustakin hakea eri EU ja valtion tukimutoja kunnan perusparantamiseen. Valtuuston vain pitäisi käyttää sitä valtaa mikä sille kuuluu eli käyttää lunastuspykälää jos ei rakennusten korjaamiseen tai purkamiseen ole halua tai mahdollisuutta omistajilla.
Turha on valittaa kurjuudesta ym jos ei politiikoilla ole muuta kuin oman aseman ajaminen, kuten loikkari tominta osoitti. Kannattaa muistaa se tosiasia ei koskaan enää Kihniöltä tai Parkanosta saa edustajia. Tampereen seutu tulee olemaan se jokavie paikat oli puolue mikä tahansa jatkossa.Rakennusten heikkokuntoisuuden poistaminen Kihniössä ei varmaankaan kuulu kansanedustajan päätehtäviin ei Kihniössä eikä muuallakaan, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Kunnan tulee huolehtia sittä rakennettu ympäristö on kunnoltaan asiallisella mallilla. Tarkastuksia tulee tehdä vähintään kerran vuodessa. Tarvittaessa annetaan korjauskehoitus pienellä uhkasakolla täydennettynä. Tämä koskee sekä keskusta-aluetta että sivukyliäkin. Kun ajaa esim. Kankarintietä keskustasta Kankarin suuntaan muutaman kilometrin, on aivan tien varressa joku rakennus (ilmeisesti ent. navetta) tosi törkeässä kunnossa. Eli myös sivukylien rakennukset tarkastettava!
- Anonyymi
Näin siinä sitten lopuksi käy kun oikeuden mukaisuus on hukassa. Pitäisikö joka paikassa olla urkkija ja kielikello kyttäämässä ja jos on väärin tuomittu niin saa toki hakea tuomion purkua. Menkkää väädyyden puolustajat todistaan puolesta älkää siellä iniskö
- Anonyymi
Ei kuulu kenellekään missä kunnossa jonkun rakennukset ovat. Käsittämättömiä kyttäysvaltion puolustajia näköjään riittää. Hoitakaa omat asianne, älkää puuttuko toisten asioihin. Get a life, kuten sanotaan.
- Anonyymi
Eli Kihniö saa rähjääntyä rauhassa jatkuu muutaman vuoden kuluttua Parkanon rähjäkylänä? Sitäkös tässä halutaan?
- Anonyymi
Nyt taitaa olla Kihniössä pallo totaalisesti hukassa? Valtuuston, jos kuka valvoo kunnan kehitystä ja rakennustenkin kuntoa. Kuten Vesilahdella on riita maalatun omakotitalon väreistä jopa? Missä pimossa porukat asuu Kihniöllä?
Kyllä viisikautta olleen kansanedustajan arvoon jo kuuluu puolustaa kuntaansa, vai, eikö? - Anonyymi
Nyt kannattaa ehdottomasti säilyttää se vanha koulun rähjä siinä keskellä kylää.
Ainakin niin kauan kun kaikenmaailman linjurin kuljettajat ja taksijäärät ovat vieroitettu äitin maidosta. - Anonyymi
Mikähän oma lehmä siellä taas on joillakin ojassa kun jatkuvasti haukutaan tätä kouluakin. Sehän on hieno vanha perinteikäs koulurakennus. Suunnitteleeko siihen joku urakoitsija jotain savikasojen säilytyspaikkaa vai? Koululaiset voisivat kesätöinä vähän raaputella vanhoja maaleja pois ja uutta öljymaalia päälle. Komia tuloo.
- Anonyymi
Kunnan perusongelmahan ei miksikään muutu vaikka rakennukset keskustassa ja syrjäkylillä maalattaisiin ja vahattaisiin kiiltäviksi. rähjäkylä on rähjäkylä, ei rahaa.
- Anonyymi
Missä päin Suomea tämä Kihtiö on?
- Anonyymi
Se on toisessa ulottuvuudessa oleva shadow dimension kihniö kunnan kaksoiskappale
- Anonyymi
Kihniö ei Kihtiö. Teen tilalle ännä. Paikka löytyy varmaankin googlaamalla.
- Anonyymi
No, sitten muuta vaihtoehtoa ei ole kuin Parkanon syrjäkyläksi koko kunta. Tlvellakin kerran kolmessa viikossa aurataan. Tämä on selvä suunta. Jos kunta ei viitsitäkehitää ja siistiä, muuta vaihtoehtoa ole.
- Anonyymi
Miksi ei nämä mädäntyneen koulun puolesta puhujat ota lastaa ja sutia käteen ja maalaa aarrettaan vai onko laiskuus ja saamattomuus syy??
- Anonyymi
Joo mut öljymaali on niin kallista
- Anonyymi
Justiinsa, ja jos vetää lateksilla mätänee kahta kauhiammin.
- Anonyymi
No,kun ei tee mitään kohta kuntaa, ei ole olemassa! Tähän se menee? Sitä saa mitä tilaa? Kuten me vanhat manse perusuissa sanotaan........................
- Anonyymi
Varma tapa pilata rakennus on jättää katto hunningolle, näin tämän koulun kanssakin on varmaan käynyt. Kihtiö? Kihti oli entisaikojen elintasosairaus. Todennäköisyys sen saamiseksi Kihniöllä on luonnollisesti häviävän pieni.
- Anonyymi
Nyt on kihtiöllä muut murheet. Kitisijät ja rutisijat ovat nyt silmälläpidon kohteina. Ja sitten kunnon korvaukset, ei säälin häivää.
- Anonyymi
Kryptistä. Kihniöllä silmälläpitäjät ovat yleensä harhaisia ja häiriintyneitä naapureiden kyttääjiä.
- Anonyymi
Tietysti kun paikkakuntalaiset ovat asuneet vuosikymmeniä läävässä, vain ulkopuoliset huomaa enää.............
Kihniöläiset tarvitsee kurinpalautuksen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768