Vaikeuksien ja hädän keskellä moni ihminen rukoilee ja etsii yhteyttä Jumalaan. Näin kävi myös Jaakobille (1. Moos. 32:1-23). Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin hän oli paennut veljensä Eesaun vihaa. Silloin oli ollut kyse oikeudesta isältä perittyyn maahan ja kansaan. Tämä oikeus edellytti isältä saatua siunausta.
Eesau piti rakastavan isänsä siunausta niin halpana, että vaihtoi sen yhteen ateriaan, jolla pystyi tyydyttämään nälkänsä. Isän omaisuuden ja perintöoikeuden hän kuitenkin katsoi kuuluvan itselleen. Huomatessaan veljensä saavan isän siunauksen myötä myös perintöoikeuden Eesaussa syttyi viha veljeään Jaakobia kohtaan.
Eesaun vihaa paetessaan Jaakob oli saanut kokea Jumalan siunausta ja menestystä. Niin kuin usein käy, menestys oli alkanut näyttäytyä omana ansiona. Nyt Jaakob oli palaamassa pakomatkalta kotiin, jossa häntä odotti Eesaun viha. Jaakobia pelotti ja monet asiat painoivat hänen mieltään.
Jaakobin paini
Matkalla Jaakobin on määrä kohdata veljensä Eesau, mutta ennen tapaamista Jaakob jättäytyi kansastaan jälkeen. Mooseksen kirja kertoo: ”Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka” (1. Moos. 32:24).
Vielä painin hädän ja pelkojenkin keskellä Jaakob luotti omiin voimiinsa. Vasta kun hänen lonkkansa nyrjähti ja painikumppani uhkasi jättää painin, Jaakob käsitti sen, mikä oli hänen elämässään tärkeintä.
Painikumppani sanoi hänelle:
– Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee.
Mutta Jaakob vastasi:
– En päästä sinua, ellet siunaa minua.
Parannuksen teko on vaikeaa. Niin se oli Jaakobillekin. Paini kesti koko yön. Lopulta Jaakob tunnusti, ettei voi selvitä eteenpäin omin voimin, vaan ainoastaan Jumalan siunauksen varassa. Niin hän sai kohdata Kristuksen armahtavat kasvot ja anteeksiantamuksen.
Jaakob sai myös voimaa jatkaa matkaansa yhdessä Jumalan kansan kanssa. Jumala siunasi ja varjeli häntä sekä hänen kansaansa, kuten oli luvannut.
Armosta perimme taivaan
Jumala kuulee jokaisen rukoukset, myös hädän huokaukset. Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen kuitenkin vain yhdellä tavalla. Siihen tarvitaan tuo siunaus, jonka hän on antanut omilleen (Joh. 17:18, 20:23).
Jotka tämän siunauksen pitävät halpana ja sen hylkäävät, eivät voi periä taivasta. Monet loukkaantuvat tähän sanaan ja menevät pois (Joh. 6:30,36). Mutta ne, jotka tahtovat tämän evankeliumin sanan ottaa vastaan ja elää sen varassa, saavat voiman seurata häntä ja hänen omiaan (Joh. 6: 67-69).
Saamme tänäkin aikana kokea vihaa ja syytöksiä Jumalan siunauksen hyljänneiltä, jotka haluaisivat kuitenkin omistaa Jumalan valtakunnan. Tämän vihan ja syytösten sekä yleisen mielipiteen alla voimme joskus kokea pelkoa ja ahdistusta. Jaakobin tavoin saamme kuitenkin laittaa turvamme yksin Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen sekä hänen siunaukseensa.
Tämän armon auringon paistaessa saamme käydä heikkoina, mutta luottavaisin mielin kohtaamaan pelottavimmatkin vihollisemme yhdessä Jumalan ja hänen kansansa kanssa (1. Moos. 32:31).
Jari Latvala
Tarvitsemme matkalla Jumalan voimaa
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kato, ite ralllikuski laittanu tänne tekstiä.
Jari, onko se mahoton ralliautoilu uskovaiselle sopivaa?
Sen toki ymmärrän, että seuroihin matkatessa nopeusrajioitukset paukkuu, ja nafta palaa.
Mutta semmone ns. pimpparallin ajo ei ole meille uskovaisille sopivaa. Kaurapuurosta saa paremmin voimia.
Asia on helppo todistaa uskonharhaisen lukittautuessa kellarihäkkiin ja siellä viettäen viikon pari vain jumalan antimia nauttien. Ei saa hyväksyä vettä tai muonaa ihmisiltä, vaikka ne kovasti häkkiuskonharhaista säälisivät.
Jumalan voimattomuus tulee nopeasti havaituksi ja uskonharha häviää uskonharhaisesta kuin pieru saharaan.- Anonyymi
Höpöt. Ei me mitään Jumalan voimaa tarvita. Me mennään laumana Taivaaseen. Laumasieluisiuus on siis se pelastuksen ehto. Ja tietty älyllinen epärehellisyys on toinen tärkeä pojo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974389Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293263No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 152976
- 32956
- 21939
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862