Jumalan rauhaa

Ollessaan elämänsä lopulla ihmisen ajatukset ja puheet keskittyvät tärkeimpiin asioihin.
Sadan vuoden iän saavuttanut Mirja-tätini oli elänyt pitkän ja monivaiheisen elämän. Hän muisti historiaa koko itsenäisen Suomen ajalta. Viimeisinä päivinä ennen kuolemaansa hän toisti läheisilleen vain: ”Jumalan rauhaan.” Näillä sanoilla hän halusi hyvästellä ja kuvata, mitä tunsi sydämessään. Jumala oli valmistanut hänet siirtymään vanhurskasten lepoon.

Rauha on meille erittäin tärkeä asia. Viime aikoina isänmaamme rauhan vaaliminen on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi. Mieleen ovat tulleet kansamme raskaat kärsimykset ja koettelemukset sotien ajoilta. Maailma on rauhaton kriiseineen, sotineen ja väkivallantekoineen. Jännitys on lisääntynyt yllättäen, vaikka jokin aika sitten ajattelimme rauhan olevan ainakin Euroopassa ja rajoillamme hyvin turvattu.

Rauha ja hyvä tahto

Palmusunnuntain profetia ennustaa Jeesuksen ratsastavan Jerusalemiin nöyränä ja voittoisana kuninkaana, joka sovitustyönsä ansiosta tuhoaa sotavaunut ja -jouset. Herran huoneessa taotaan miekat auranteriksi ja keihäät vesureiksi (Sak. 9:9–10; Jes. 2:4). Jeesus on todellinen rauhanlähettiläs.

Eikö profeetan ennustus toteutunutkaan, kun katsomme riitaisaa aikaamme? Lauloivathan enkelitkin jouluaamuna paimenille: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto!” Se rauha, josta enkelit lauloivat, merkitsi Jeesuksen uskovilleen ja seuraajilleen valmistamaa rauhaa. Jeesus sanoi vielä ennen kuolemaansa opetuslapsilleen: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille.” (Joh. 14:27.)

Elävä usko antaa iloisen ja rauhallisen mielen ja poistaa katkeruuden. Se antaa halun säilyttää hyvän omantunnon ja rakastaa lähimmäisiä. Uskovien joukossa ei tarvita miekkoja tai keihäitä, vaan halutaan pitää toista parempana kuin itseään. Rauhattomuutta syntyy siellä, missä kasvetaan suuriksi ja muita viisaammiksi eikä kunnioiteta Jumalaa.

Ympärillämme on paljon rauhaa rakastavia, hyviä ja ystävällisiä ihmisiä. Monet heistä vetäytyvät yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen. Toiset saattavat etsiä sisäistä rauhaa koettamalla sovittaa elämänsä rikkeet omilla ansioillaan ja taivuttaa Jumalan suosiolliseksi. Syvät mietiskelyt ja parhaimmatkaan jumalisuuden harjoitukset eivät kuitenkaan tuo omantunnon rauhaa levottomalle mielelle. Sen tyynnyttämiseksi pitää ottaa vastaan rauhan evankeliumi.

Kristuksen tuoksu

Jumalan kansa tunnetaan siitä, että sillä on synninpäästön suloinen evankeliumi. Evankeliumi etsii heikkoja, pieniä ja syntisiä ihmisiä. He voivat ottaa evankeliumin vastaan ja iloita Jumalan armosta.

Jumalan lasten joukkoon on epäonnistuneiden ja syntisten hyvä tulla. Särkynyttä ruokoa ei muserreta, eikä suitsevaa kynttilää sammuteta. Rauhan lapset eivät halua riidellä kaduilla tai mediassa. Elävä usko antaa kiitollisen mielen ja lempeyttä laupeudentyöhön.

Paavali sanoo, että me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen. Tämän tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Toisille se on elämän tuoksu, toisille kuoleman haju. Emmehän kaupittele Jumalan sanaa ihmismielelle suotuisaksi (Ks. 2. Kor. 2:14–17).

Uskovat tervehtivät tai hyvästelevät toisensa Jumalan terveellä ja rauhalla (1. Piet. 5:14; Room. 16:16). Jeesus lähestyi opetuslapsiaan rauhan terveisillä ja rohkaisi opetuslapsiaan: “Rauha teille! (Joh. 20:19.) ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33.)

Tämä rauha auttaa pysymään uskossa: “Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa”(Fil. 4:7). Jumalan armosta uskon kautta saatu rauha kantoi Mirja-sisaremmekin perille.

Markku Seppänen