voi helvetin kuustoista!!!

Nyt ollaan sitten erääseen tuttavan tuttavaperheeseen ottamassa kissaa. Mikäs siinä, kysytte.

No se, että perheen 4v pojalla on pahat allergiat ja myös allergia kissalle on todettu ihan allergiatesteissä (ihokoe ja jokin verikoe). Perheessä oli kissa kun poika oli vauva, sitten poika alkoi oireilla ja tehtiin testit joissa todettiin kissa-allergia ja monia muitakin allergioita. Nyt heille ollaan kuitenkin ottamassa taas kissaa. Perheen äiti on se joka kissaa hinkuu "kun meillä on aina ollut kissa eikä sitä oikein osaa olla ilman". Hän oli kuulemma jostain lukenut, että iso osa allergioist häviää kun lapselle tulee ikää. Niin että nyt sitten ajateltiin kokeilla uudelleen sitä kissan pitoa, annetaan se sitten pois jos ei onnistu.

Tuskin kuitenkaan vielä neljän vuoden ikään mennessä allergia on hävinnyt kun se vasta vajaa kolme vuotta sitten todettiin. Ja aika vastuutonta on mielestäni leikkiä oman lapsensa terveydellä. Pahimmassa tapauksessa lapsi voi saada astman ja elinikäisen vaurion keuhkoihinsa.

Ja säälittää kissa parka. Ajatelkaa kun se kiintyy perheeseensä ja sitten se annetaankin pois tai pahimmassa tapauksessa viedään tapettavaksi. Äidin asenne oli kuulemma "onhan noita kissoja", kun tuttavamme oli kauhistellut hänen välinpitämättömyyttään.

Pientä rajaa. Ihmisen typeryys ja julmuus on ihan uskomatonta. Ihan kuin kissa ei olis ollenkaan elävä olento jolla on tunteet ja sielu, vaan jokin lelu vain jok voidaan paiskata syrjään kun ei enää sovikaan kuvioihin.

Samanlaisia stooreja saa koko ajan lukea myös paitsi kissojen niin koirien osalta. Kun se pentu on niin söpö ja kaikkea. Pahuksen idiootit. Tulee suoraan sanottuna mieleen että tuollaisille pitäis vähän takoa järkeä kalloon.
2754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onpa tyhmä äiti. Ehkä lapsella olisi parempi olla jossain toisessa perheessä. Miten joku vanhempi voi olla noin ajattelematon pientä lasta kohtaan?

Äänestä

Ikävä kyllä meitä on moneksi. Varmaan tuollaisia kokeilijoita riittää.
Toisaalta, jos etsii jotain positiivista, kissa kyllä selviää ilman tuttuja ihmisiäkin: se kiintyy paikkaan eikä niinkään ihmisiin. Tästä on ihan omakohtaisiakin kokemuksia kirjatiedon lisäksi.
Eli ei se kissan muualle antaminen sitä kisua pitkään stressaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä on järki? kirjoitti:

Nyt ollaan sitten erääseen tuttavan tuttavaperheeseen ottamassa kissaa. Mikäs siinä, kysytte.

No se, että perheen 4v pojalla on pahat allergiat ja myös allergia kissalle on todettu ihan allergiatesteissä (ihokoe ja jokin verikoe). Perheessä oli kissa kun poika oli vauva, sitten poika alkoi oireilla ja tehtiin testit joissa todettiin kissa-allergia ja monia muitakin allergioita. Nyt heille ollaan kuitenkin ottamassa taas kissaa. Perheen äiti on se joka kissaa hinkuu "kun meillä on aina ollut kissa eikä sitä oikein osaa olla ilman". Hän oli kuulemma jostain lukenut, että iso osa allergioist häviää kun lapselle tulee ikää. Niin että nyt sitten ajateltiin kokeilla uudelleen sitä kissan pitoa, annetaan se sitten pois jos ei onnistu.

Tuskin kuitenkaan vielä neljän vuoden ikään mennessä allergia on hävinnyt kun se vasta vajaa kolme vuotta sitten todettiin. Ja aika vastuutonta on mielestäni leikkiä oman lapsensa terveydellä. Pahimmassa tapauksessa lapsi voi saada astman ja elinikäisen vaurion keuhkoihinsa.

Ja säälittää kissa parka. Ajatelkaa kun se kiintyy perheeseensä ja sitten se annetaankin pois tai pahimmassa tapauksessa viedään tapettavaksi. Äidin asenne oli kuulemma "onhan noita kissoja", kun tuttavamme oli kauhistellut hänen välinpitämättömyyttään.

Pientä rajaa. Ihmisen typeryys ja julmuus on ihan uskomatonta. Ihan kuin kissa ei olis ollenkaan elävä olento jolla on tunteet ja sielu, vaan jokin lelu vain jok voidaan paiskata syrjään kun ei enää sovikaan kuvioihin.

Samanlaisia stooreja saa koko ajan lukea myös paitsi kissojen niin koirien osalta. Kun se pentu on niin söpö ja kaikkea. Pahuksen idiootit. Tulee suoraan sanottuna mieleen että tuollaisille pitäis vähän takoa järkeä kalloon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu