Pidetään huoli ydinvoimasta ja lisätään vesivoimaa

Anonyymi

Vaalikeskusteluissa toivottiin Suomelle yli hallituskausien menevää energiastrategiaa. Valitettavasti ehdotukset rajoittuivat olemassa olevien energialähteiden kieltämiseen, ei uusien luomiseen.

Tuomme vuosittain Suomeen omaan käyttöömme polttoaineita ja sähköä yli viiden miljardin euron arvosta. Se on paljon.

Tuomme siis 2/3 Suomessa tarvittavasta ja käytettävästä energiasta. Jos viettäisimme suomalaisen energian päivää sen ”kunniaksi”, kuinka monta päivää vuodesta selviämme omalla energialla, niin valitettavasti se päivä meni jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Nyt olemme puhtaasti tuontienergian varassa. Suomalaisen sähkön päivä olisi syyskuun lopulla, sillä neljännes sähköstämme on piuhasähköä Ruotsista, Venäjältä ja Virosta.

Jos laajennamme katsantokantaa, niin voisimme toki viettää venäläisen energian päivää kesäkuun toisen viikon lopulla, sillä kaikesta Suomessa käytettävästä energiasta 45 prosenttia tulee idästä. Sehän sopisi siihen uudeksi liputuspäiväksi Puolustusvoimien lippujuhlan jälkimaininkeihin.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Edellisen hallituksen ohjelmassa oli vesivoimalat Pohjoiseen.
      Kun Örpöö tuli hallitukseen, ne tahallaan unohdettiin.
      Orpokin on viherhörhö.
      Pohjoiseen työtä, ja siirtomaksut pienemmiksi, siis lisää vesivoimaa.
      Nyt rakennuspäätökset ydinvoimaloisa, kun rakentaminen kestää
      20 vuotta.
      Vai lisää keskustan risuernergiaa ?

      • Anonyymi

        Viime vuonna puhuttiin ilmaston lämpenemisestä.
        Nyt puhutaan ilmaston muuttumisesta.
        Ensi vuonna puhutaan ilmaston kylmenemisestä.
        Ilmastohysteria on helppoa halpamaista propakandaa, uskontoa .
        Uskonsodat ja likasyntyvyys Afrikassa ovat oikeat uhat kaikille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime vuonna puhuttiin ilmaston lämpenemisestä.
        Nyt puhutaan ilmaston muuttumisesta.
        Ensi vuonna puhutaan ilmaston kylmenemisestä.
        Ilmastohysteria on helppoa halpamaista propakandaa, uskontoa .
        Uskonsodat ja likasyntyvyys Afrikassa ovat oikeat uhat kaikille.

        Totta joka sana.


      • Anonyymi

        Mihin te pystyttäisitte "pohjosiin" vesivoimalaitoksen ? Olisiko se Suomea jota näytämme turisteille. Mitkä alueet hankkeessa jäisivät veden alle - padottaessahan näin tapahtuu.
        Olisi tietysti mukavaa jos saataisiin edes joku ydinvoimala (uusi) tuottamaan sähköäkin.
        Alkaa olla vitsiksikin huono nämä ydinvoimala työmaat, taitaa kaikki tekniikkakin jo olla vanhentunutta ja liekkö rakenteetkin valmiiksi pilalla, kun valmista ei tule


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin te pystyttäisitte "pohjosiin" vesivoimalaitoksen ? Olisiko se Suomea jota näytämme turisteille. Mitkä alueet hankkeessa jäisivät veden alle - padottaessahan näin tapahtuu.
        Olisi tietysti mukavaa jos saataisiin edes joku ydinvoimala (uusi) tuottamaan sähköäkin.
        Alkaa olla vitsiksikin huono nämä ydinvoimala työmaat, taitaa kaikki tekniikkakin jo olla vanhentunutta ja liekkö rakenteetkin valmiiksi pilalla, kun valmista ei tule

        Kyllä tässä uuden sukupolven ydinvoima osaamiseen ehtii kasvattaa,ennen näiden tunarointien valmistumista. NIIN; vesivoimaa - minne ? Kenen maat pakkolunastetaan vesivoimahankkeen toteuttamiseksi ja mihin pato tulee ? Tuleeko siitä uusi turistinähtävyys lappiin ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä uuden sukupolven ydinvoima osaamiseen ehtii kasvattaa,ennen näiden tunarointien valmistumista. NIIN; vesivoimaa - minne ? Kenen maat pakkolunastetaan vesivoimahankkeen toteuttamiseksi ja mihin pato tulee ? Tuleeko siitä uusi turistinähtävyys lappiin ?

        kyllähän se nykyiseen "puhtaaseen luontoon" lapissa sopisi. Olihan eräällä hotellilla ilotulitus kerran viikossa turisteille - tälläistä puhtaan luonnon nautintoa kun revontulia ootellaan


    • Suomiu kuluttaa per capita liikaa kaikilla tavoilla.
      Luonnonvarat hupenevat ns. kestävän kulutuksenmalliin vrt jo muutamassa kuukaudessa.

      Loppu vuosi menee velaksi.

      Pohjois-Afriksata tulevat pakolaiset kuluttavat kotimaassaan noin 1/ 7 suomalaisen kulutuksesta.

      Miksi Vihreät haluavat kasvattaa kulutusta tuomalla maahan kuluttajia?

      • Anonyymi

        Maalämpöpummpuihin isommat uudet kotitalousvähennukset.
        Ja halvempaa pellettiä myyntiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maalämpöpummpuihin isommat uudet kotitalousvähennukset.
        Ja halvempaa pellettiä myyntiin.

        Tämä on varmasti hyvä tapa vähentää maahan tulijoiden hiilijalanjälkea.

        Jokaiselle oma lämpöpumppu, vaikka suoraan kääntöpiiriltä, niin luonnonvarat säästyvät :-)


      • räkäpää kirjoitti:

        Tämä on varmasti hyvä tapa vähentää maahan tulijoiden hiilijalanjälkea.

        Jokaiselle oma lämpöpumppu, vaikka suoraan kääntöpiiriltä, niin luonnonvarat säästyvät :-)

        Eikös nykyinen kansanedustaja PPP ollut aikoinaan sitä mieltä, että n_eekerit voitaisiin laittaa roikkumaan pajujen oksiin jolloin vesakko kasvaisi hitaammin?


    • Anonyymi

      Nykyisetkin vesivoimalat pitää purkaa pois, koska ne estävät kalojen nousemisen.

      Ostetaan säätövoima Norjan tuntureilta, joissa putouskorkeudet ovat liian suuria kaloille. Vuoristoisessa Norjassa vesivoima ei ole samanlainen ekokatastrofi kuin lättänässä Suomessa.

      • Anonyymi

        Vihreät vastusti alueella leireilessään Norjan vesivoiman rakentamista. Nyt noin sanotaan että kalat ei pääse nouseman muutenkaan.
        Hassut vihreät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät vastusti alueella leireilessään Norjan vesivoiman rakentamista. Nyt noin sanotaan että kalat ei pääse nouseman muutenkaan.
        Hassut vihreät.

        Käy katso joskus niitä norjalaisten putouskorkeuksia. Siivelliset kalat saattaisivat päästä lentämällä ylös.


    • Anonyymi

      Vesivoima pois, laitokset purkuun. Tilalle pienet ydinreaktorit ja liikenteeseen käyttövoimaksi vety!

      • Anonyymi

        Ja maksaa moinen muutos euroina????


      • Anonyymi

        Tulopuolelle jäävät vapaat vedet joissa kalat voivat hyvin. Pieniä ydinvoimaloita kehitetään ja niitä on jo rakennettu. Muualla maailmassa.
        Kaikkihan tapahtuu ajan kanssa, eihän asioihin päästä kertakeikauksella.
        Vesivoima on ikuista ja sen aiheuttamat haitat ikuisia

        Kysymys onko ollut omaa kaasua, omaa öljyä, onko omaa hiiltä? Niistähän maksetaan. Sellaiset maksut jäisivät pois. Raha siirtyisi uusiin rakennelmiin. Omaan työhön ja siitä saatavaan toimeentuloon.


    • Anonyymi

      Suomalaisten ei pidä ostaa venäläistä ydinvoimalaa.

    • Anonyymi

      Ja siihenhän on tosi hieno ratkaisu. Venäläinen ydinvoima Suomessa, heh, heh...
      Tueton tuulivoima on jo halvempaa kuin ytinvoima, joten kannattaa miettiä mistä täytyy pitää huolta. Ja sitten kun sillä vielä tehdään päästötöntä energiaa polttomoottoreihin vituttaa persua suunnattomasti.

      https://www.lut.fi/uutiset/-/asset_publisher/h33vOeufOQWn/content/power-to-x-p2x-–-mita-se-tarkoittaa-ja-miten-se-mullistaa-energian-ja-ruoantuotannon-

      • Anonyymi

        Lisää sähköjunia ja raiteita Ok.
        Lisää Ydinvoimaa ja Vesivoimaa.
        Vähemmän Vihreitä Rikkaita Rouvia ajamaa taxeilla ja lentokoneilla.
        Stadi museoidaan potkulaudoille.


      • Anonyymi

        Fortumin ydinvoimalat vanhenevat.
        Päivittäminen ja uusia pian kehiin.
        Myös lisää puhdasta säätövoimaa...........vesivoimaa Pohjolaan.
        Tuontiriippuvuus pitäis vähentyä .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      28
      5651
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3613
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3522
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3006
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    9. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2390
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    Aihe