Miten voi olla, että on näin yksinäinen, vaikka ihmisiä on ympärillä?

Oon mielenterveyshäiriöistä kärsivä nuori 19-v. nainen. Musta tuntuu, että en oo koskaan ollut näin yksinäinen. Ennen ajattelin, että yksinolo on hyvästä, mutta nykyään haluaisin ymmärtäväisiä ihmisiä ympärilleni. Oon menettänyt nyt lähiaikoina kaks ystävää mun mielenterveysongelmien takia, toinen siksi että juodessa lopulta saan ahdistuskohtauksen ja toinen siksi, että puhun liikaa ongelmistani, joita he eivät oikein ymmärrä (tähän vielä yksi kauhea virhe mielenterveysongelmien takia). Joka kerta kun puhun ongelmistani, kaikki sanovat niitä tekosyiksi. Tuntuu, että haluaisin vain muuttaa pois kotoa ja täältä kaupungista, muuttaa nimeni ja aloittaa uudestaan, niin että tiedän omat ongelmani. Täällä tuntuu että olen vain minä ja en saa mitään ymmärrystä, koska olen aina tällainen ollut. Kaiken lisäksi koulu painaa päälle. Tänään kirjoitan vain siksi, että saisin itsetuhoiset ajatukseni katoamaan. Olisi mukavaa löytää toisia, joista tuntuu, että mielenterveysongelmat eristää ja valittaa yhdessä muista :D. Vihaan sitä, ettei kukaan ymmärrä ja vihaan sitä, etten voi kertoa heille, etteivät he ymmärrä, koska joudun kestämään kaikkia vielä jonkin aikaa ja täällä pikkukaupungissa kaikki asiat kuuluu kaikille. No, onko muita jotka unelmoivat uudesta elämästä? Onneksi ehkä, jos kestän vielä vuoden tätä, pääsen ulos tästä vankilasta.