Kerran täyttyy Jumalan aika

Anonyymi

Ihmisen elämässä ovat alku ja loppu monella tavalla koko ajan mukana. Ne ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä.
Suunnittelemme toimintaamme: mitä teemme, mihin menemme, missä olemme – niihin liittyy alku ja loppu. Meillä Suomessa on myös neljä vuodenaikaa, joilla on omat alku- ja loppuajat.

Elämänpolun vaiheet

Elämässä on monenlaisia vaiheita: vauvaikä, lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus. Merkittävä vaihe lapsen elämässä on koulunkäynnin alkaminen. Suurimmalla osalla opiskeluvaihe päättyy ammattiin valmistumiseen.

Työelämän alkaessa ei vielä erityisemmin ole mielessä tämän elämänvaiheen päättyminen. Useimmille koittaa aikanaan eläkeiän alku odotettuna elämänvaiheena. Eläkkeelle siirtymisen alkuun saattaa liittyä kysymyksiä, mitä tämä vaihe tuo tullessaan.

Sairauden, työttömyyden tai muiden suurien elämänkoettelemusten kohdatessa on tilanteita, joissa niiden päättymiselle ei ole nähtävissä määränpäätä. Tällöin ihminen voi toivoa ja rukoilla, että ”kunpa tämä jo loppuisi”.

Säädetty alku ja loppu

Jumalan antama alku ja loppu ovat aivan muuta kuin mitä me ihmisinä ajallisessa elämässä ajattelemme ja tarkoitamme. Ihmiset ponnistelevat sen johdosta, että voisivat selvittää maailmankaikkeuden alun ja sen laajuuden.

Näyttää siltä, että alku kiinnostaa enemmän kuin loppu. Oman maapallomme lopun pelätään aiheutuvan joko ilmastonmuutoksen tai sodan katastrofin seurauksesta. Ihmiskunnalla on vähän uskoa siihen, että maailmalle tulee loppu Jumalan ajallisuudelle päättämän lopun seurauksena.

A ja O Raamatussa

Ilmestyskirjan sanassa Jumala ilmoittaa itsensä olevan A ja O, alku ja loppu. Alku on tapahtunut niin kuin Jumala on sen Pyhässä Raamatussa ilmoittanut. Siellä on myös Jumalan sana lopun tulemisesta. Sen toteutumisen ajankohtaa ei ole ihmisille ilmoitettu.

Ihmiselle on tärkeintä se, minkä Jumala ilmoittaa sanassaan: hän lupaa jokaiselle janoiselle lahjaksi ikuisen elämän vettä.

Se on sitä vettä, mistä Jeesus puhui Sykarin kaivolta vettä hakemaan tulleelle vaimolle. ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh. 4:14.)

Elämän vesi kantaa

Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle elämän lahjan ja myös Pojassaan valmistaman uskon lahjan. Elämän päättymisen ajan Jumala antaa jokaiselle ihmiselle tahtonsa mukaisesti. Uskon Jumala haluaisi jokaisen ihmisen säilyttävän sisimmässään elämänsä loppuun saakka.

Evankeliumi on Jumalan lapsen voima uskonkilvoituksessa. Heikoksi uskonsa kokeva Jumalan lapsi saa sitä anoa uskonsa vahvistukseksi toiselta Jumalan lapselta.

Myös uskonsa menettänyt voi saada syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Näin ei kenenkään tarvitsisi siirtyä ajallisesta elämästä ajan rajan toiselle puolelle ilman, että elämän veden voima ei olisi kantamassa Jumalan luokse taivaaseen.

Hannu Tervonen

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elämänpolussa on monta vaihetta: Tulla VL- uskoon, käydä pyhäkoulussa, käydä raamattuluokissa, käydä seuroissa, käydä suviseuroissa, käydä maakunnallisissa seuroissa, synnyttää lapsi, synnyttää toinen, synnyttää kolmas, synnyttää neljäs, synnyttää viides, synnyttää kuudes....
      Sit käydään ompeluseroissa. Ja sit kuollaan pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe