Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Joh.3:30 Näin sanoi Johannes kastaja.
Edellinen on mahdotonta ilman jälkimmäistä. Jokainen Jumalan lapsi tahtoo mielellään, että Kristus tulee hänelle suureksi; mutta harvat tahtovat itse tulla pieniksi ja vähäisiksi. Mutta jollemme me vähene, ei hän kasva.
Niin kauan kuin vain on kysymys sanoista ja hurskaasta, nöyrästä puheesta, on tämä sana meille rakas. Rukoilemmekin ehkä usein sitä. Mutta kun saamme rukoukseemme vastauksen ja sana alkaa käydä toteen meidän kohdallamme, vetäydymme usein pois ja jopa peruutamme rukouksemme.
Kukapa todella tahtoo tulla pieneksi? Kuka sietää sitä, että hänet syrjäytetään, jopa unohdetaan? Kuka uskaltaa nähdä itsensä sellaisena, kuin hän todella on, nähdä kunnianhimonsa, itsekkyytensä, epäpuhtautensa, rakkauden puutteensa? Nähdä, että hän on läpikohtaisin paha, että hyvääkin tehdessä vaikuttimet ovat ”oman minän” turmelemia.
Mutta vasta sitten, kun näemme tämän itsessämme, tulee Jeesus meissä suureksi.
Kasvaako Kristus meissä?
14
<50
Vastaukset
Näin se on, mutta kukaan ei voi vähetä ilman, että Jumalan antaa siihen armonsa ja voimansa.
Ylivastuullinen puhe, "me" tai "he", ovat sellaisia ja tällaisia, on pelkkää sormella osoittelua.
Kilvoitushan on jokaisella HENKILÖKOHTAINEN. Pitää kuitenkin muistaa aina Kristuksen sanat, !SE ON TÄYTETTY! Armahdettuna Jumalan kanssa sovitettuna, sydän Kristuksen verellä puhdistettuna kaikista synneistä, on aivan erilaista lähteä liikkeelle kun lain ajamana, sinun täytyy, sinä et saa, ellet tee saat selkääsi ja sinut hyljätään.
Lakihenkinen seurakunta on hyvin hiljainen, sääntöjä riittää, muita kristittyjä haukutaan ja panetellaan. Lain käskyistä ei saa minkäänlaista voimaa rakkauden tekoihin. Rakkaus rajoittuu vain kehomalla kylläisiksi pumpattuihin, sertifioituun omaan porukkaan.
Kristuksessa kaikki maailman kristityt ovat yksi seurakunta, jonka pää on Kristus, ja kaikki omilla lahjoillaan ja edellytyksillään toimivat sen seurakunnan jäsenistön lisääntymiseksi, voimistumiseksi, tämän tekee sanoma Kristuksesta joka YHDELLÄ AINOALLA uhrillaan sovitti kaikkien meidän syntimme.- Anonyymi
"Kukapa todella tahtoo tulla pieneksi? Kuka sietää sitä, että hänet syrjäytetään, jopa unohdetaan? Kuka uskaltaa nähdä itsensä sellaisena, kuin hän todella on, nähdä kunnianhimonsa, itsekkyytensä, epäpuhtautensa, rakkauden puutteensa? "
Hyviä kysymyksiä meille kaikille! Näitä on hyvä hiljentyä miettimään.
Toivoisin että "vaitovainen" olisi hetken vaiti ja hiljentyisi myös osaltaan. Loputon paasaaminen on tämän ajan vitsauksista pahimpia. Lähimmäisä ei kuunnella, ei mietitä ja kunnioiteta toisten mielipiteitä sen sijaan huudetaan, pääasiana että oma ääni raikaa kantavammin yli muiden. Anonyymi kirjoitti:
"Kukapa todella tahtoo tulla pieneksi? Kuka sietää sitä, että hänet syrjäytetään, jopa unohdetaan? Kuka uskaltaa nähdä itsensä sellaisena, kuin hän todella on, nähdä kunnianhimonsa, itsekkyytensä, epäpuhtautensa, rakkauden puutteensa? "
Hyviä kysymyksiä meille kaikille! Näitä on hyvä hiljentyä miettimään.
Toivoisin että "vaitovainen" olisi hetken vaiti ja hiljentyisi myös osaltaan. Loputon paasaaminen on tämän ajan vitsauksista pahimpia. Lähimmäisä ei kuunnella, ei mietitä ja kunnioiteta toisten mielipiteitä sen sijaan huudetaan, pääasiana että oma ääni raikaa kantavammin yli muiden.Sekularistmi eli uskontojen sekoittuminen tuo ongelma on, ei puhtaan Jumalan sanan julistus. Täälläkin on koitettu jo useamman kerran leimata kristityiksi henkilöitä, jotka ovat jyrkästi Kristuksen evankeliumia vastustavia, Jumalan sanan julistajia pilkkaavia henkilöitä.
On aivan selvää ollut kristinuson alusta saakka, että evankeliumin saastuttajat ovat voimakkaasti liikkeellä aina, missä synneistä puhdistavaa evankeliumia Kristuksesta julistetaan. Ei paholainen anna uskoa Kristukseen, kaikkeen muuhun temppuvanhurskauttamisiin kylläkin.
Apostolisella ajalla nämä vastustajat olivat mooseksenuskoisia lain täyttämiseensä uskovia judaisteja, jotka vaativat kristittyjä ymärileikkauttamaan itsensä juutalaisiksi täyttämään lakia. Smat äänet huutavat edelleen voimakkaina ja kärjekkäinä siellä missä kaikki synnit on Jeesuksen uhriverellä pesty pois. Syyttäjä hyökkää täälläkin päivittän niskakarvat pystyssä vaatien minua vaikenemaan evankeliumin julistuksesta.
- Anonyymi
Aloituksen tekstilainaus oli TESTI vaitovaiselle.
Kirjoitus oli erään kansainvälisesti tunnettun kristityn, luterilisen papin ja sielunhoitajan ja lohduttajan päivän sana yhdelle päivälle.
Kun sen luki tämä toinen kommentoiva anonyymi, niin hän tunnisti, uskovana kristittynä, että siinä on meille kaikille oppimista. Toivoin, että vaitovainenkin olisi siitä myös oppinut, mutta ei.
Voi sinua vaitovainen.
Sinun jumalasi on oma ymmärryksesi.
Me rukoilemme puolestasi. Yksinäisyys tekee poikaa näissä hommissa , sen tiesi Jeesuskin.
Mielenhäiriöstähän on kyse, jos kuvittelee jeesussadun todeksi.
Uskonharhaisen mielestä vaikkapa lentokoneen putoaminen taivaalta on hänen epäjumalansa mieltymyksen mukainen, joten hän innoissaan osallistuu epäjumalansa palvelukseen tuota onnettomuutta juhliakseen.
Sairas on uskonharhaisen mieli.- Anonyymi
EMMÄÄ SADUISTA ENKÄ FILOSOFIOISTA TIEDÄ, ENKÄ RAAMATTUA YMMÄRRÄ, TYHMÄKIN OLEN, JA MIELELTÄNI SAIRAS, SILTI USKON JEESUKSEEN. KEHEN MUUHUN TURVAISIN?
Anonyymi kirjoitti:
EMMÄÄ SADUISTA ENKÄ FILOSOFIOISTA TIEDÄ, ENKÄ RAAMATTUA YMMÄRRÄ, TYHMÄKIN OLEN, JA MIELELTÄNI SAIRAS, SILTI USKON JEESUKSEEN. KEHEN MUUHUN TURVAISIN?
Sinulle lienee paras vaihtoehto nimenomaan jeesukseen turvaaminen.
Teet ison palveluksen yhteiskunnalle, kun sairastuessasi vaikkapa peräsuoliverenvuotoon et hakeudu maallisten noituutta harjoittavien tohtorien taikamenojen parannusyritysten kohteeksi, vaan turvaudut epäjumalaasi pirskottelemalla vaikkapa kyyhkysten verta ovenpieliin.
Peräsuolisyöpäsi siirtyy ajasta ikuisuuteen ja sinä pääset mahdollisen, mutta toki epätodennäköisen oikean jumalan tuomiolle epäjumalasi palvelemisesta sekä ainoan elämäsi hukkaamisesta.
Onnea matkaan ja unettomia öitä epäjumalan palvelemista ajatellessasi. Tunnetko muuten kutinaa siellä peräaukon lähistöllä? Polvirukouksella ja rapsuttamalla se menee ohi, jos ei vain liikaa siitä nauti.- Anonyymi
SAIRAIDEN TAKIA JEESUS TULIKIN MAAN PÄÄLLE, SINÄ TAJUSIT SE NYT, KRISTINUSKO TAJUSI SEN MUUTAMA TUHAT VUOTTA SITTEN.
VAIKKA ITSEÄSI PIDÄT ÄLYKKÄÄNÄ NIIN KAUAN SINULTA SILTI KESTI ÄLYTÄ KRISTINUSKON PERUSTOTUUS.
JEESUS SANOO: EN MINÄ TULLUT HYVIEN JA HURSKAIDEN TÄHDEN... Anonyymi kirjoitti:
SAIRAIDEN TAKIA JEESUS TULIKIN MAAN PÄÄLLE, SINÄ TAJUSIT SE NYT, KRISTINUSKO TAJUSI SEN MUUTAMA TUHAT VUOTTA SITTEN.
VAIKKA ITSEÄSI PIDÄT ÄLYKKÄÄNÄ NIIN KAUAN SINULTA SILTI KESTI ÄLYTÄ KRISTINUSKON PERUSTOTUUS.
JEESUS SANOO: EN MINÄ TULLUT HYVIEN JA HURSKAIDEN TÄHDEN...Vaan kaikki murhaajat, raiskaajat ja ryöstäjät perivät taivaspaikan epäräjeesusta, epäjumalan kolmasosaa kumartaessaan?
Tulee ihan mieleen, että pitää elää ihmisiksi, ettei tarvitse joutua liitetyksi jesusianistien ja siten rikollisten joukkoon.
Helvetti on muuten paikka, jossa joutuisin kaltaistesi kanssa ikuisuuden viettämään.- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Sinulle lienee paras vaihtoehto nimenomaan jeesukseen turvaaminen.
Teet ison palveluksen yhteiskunnalle, kun sairastuessasi vaikkapa peräsuoliverenvuotoon et hakeudu maallisten noituutta harjoittavien tohtorien taikamenojen parannusyritysten kohteeksi, vaan turvaudut epäjumalaasi pirskottelemalla vaikkapa kyyhkysten verta ovenpieliin.
Peräsuolisyöpäsi siirtyy ajasta ikuisuuteen ja sinä pääset mahdollisen, mutta toki epätodennäköisen oikean jumalan tuomiolle epäjumalasi palvelemisesta sekä ainoan elämäsi hukkaamisesta.
Onnea matkaan ja unettomia öitä epäjumalan palvelemista ajatellessasi. Tunnetko muuten kutinaa siellä peräaukon lähistöllä? Polvirukouksella ja rapsuttamalla se menee ohi, jos ei vain liikaa siitä nauti.SINÄ ET EDES TUOTA VEREN PRIISKOITTAMISTA OVIEN PIELIIN YMMÄRRÄ, KYSE ON SYNTIEN ANTEEKSI SAAMISESTA. LUULET OLEVASI ÄLYKÄS JA NOKKELAKIN, MUTTA TODELLISUUDESSA OLET SOKEA JA TYHMÄ, HUKASSA OLEVA IHMINEN, JOKA ETSII RAUHAA RAUHATTOMALLE SIELULLE.
MISTÄ LUULET LEVON LÖYTÄVÄN RAUHATON SIELU?? - Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Vaan kaikki murhaajat, raiskaajat ja ryöstäjät perivät taivaspaikan epäräjeesusta, epäjumalan kolmasosaa kumartaessaan?
Tulee ihan mieleen, että pitää elää ihmisiksi, ettei tarvitse joutua liitetyksi jesusianistien ja siten rikollisten joukkoon.
Helvetti on muuten paikka, jossa joutuisin kaltaistesi kanssa ikuisuuden viettämään.JEP, NIIN PERIVÄT OIKEIN SANOIT SAATANA, OLETKO KATEELLINEN? KIITETTY JA YLISTETTY OLKOON HERRAMME JEESUS KRISTUS!! HALLELUJAA!
- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Vaan kaikki murhaajat, raiskaajat ja ryöstäjät perivät taivaspaikan epäräjeesusta, epäjumalan kolmasosaa kumartaessaan?
Tulee ihan mieleen, että pitää elää ihmisiksi, ettei tarvitse joutua liitetyksi jesusianistien ja siten rikollisten joukkoon.
Helvetti on muuten paikka, jossa joutuisin kaltaistesi kanssa ikuisuuden viettämään.Tosin tuossa ilmoittamassasi paikassa,ei kukaan kärsi.Saar 9:5"kuolleet ei tiedä yhtään mitään"
Tuo uskomus on vanha,jolloin uskottiin ihmisen kärsivän helvetissä tai tuonelassa tai haudassa
mitä nimitystä halutaankin käyttää.Sana gehenna on paikka joka kuvaa toista kuolemaa,eli
sinne joutuva ei voi enään päästä takaisin koska,kaikki mitä hän oli on lopullisesti kadonnut.
Aivan kun häntä ei olisi koskaan syntynytkään.
N:RT
- Anonyymi
Lainaan vähän Herran veljen, apostoli Juudaan kirjettä näille onnettomille, että jos mahdollista ymmärtäisivät ja kääntyisvät pahoilta teiltänsä:
"Tahdon muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet. Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten. Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.
Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja. Ei edes ylienkeli Mikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista Paholaisen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi:
"Nuhdelkoon Herra sinua!"
Mutta nämä ihmiset herjaavat sitä, mitä eivät tunne, ja sillä, minkä he luonnostaan, järjettömien eläinten tavoin tuntevat, he saattavat itsensä turmioon. Voi heitä!
....Nämä ihmiset ovat häpeätahroja...., joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna synkin pimeys."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1442477Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1781491Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui1001281- 1031201
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721187- 1691092
- 961065
- 491037
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil391020Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia72941