Hiustenlähtö

Anonyymi

Voiko sisäilmaongelmat aiheuttaa hiustenlähtöä, varsinkin päälaelta? Mikä avuksi? Nizoral?

7

207

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotkut leikkaa harjasta karvoja ja liimaa niitä päähänsä.
      Minä uskon ihmisen elimistön kykyyn hoitaa itseään.
      Eli hiustenlähtöön ehdottaisin hiuspohjan ärsyttämistä esim. harjalla.
      Ei siis hiuksia vaan hiuspohjaa eli päänahkaa.
      Minä uskon, että hiustenlähtö liittyy siihen, että elimistö luulee, että hiuksia ei enää tarvita.
      Kun osoitat elimistölle, että tarvetta on niin pitäisi alkaa taas hitaasti kasvamaan.
      Jotakin ravintoaineitakin on, jotka vaikuttavat kynsien ja hiusten kasvuun myönteisesti.
      Myrkyt pois ( lakat- värjäykset yms).

    • Anonyymi

      Olen kahdesti saanut homeisia materiaaleja siivottuani voimakkaan reaktion. Molemmilla kerroilla muutama viikko sen jälkeen seurauksena oli myös hiustenlähtö. Siis selkeästi erottuva hiustenlähtö. Koska kyseessä oli "altistuspiikki", hiustenlähtökin oli "piikki". Omakohtaisen kokemuksen pohjalta: Aiheuttaa hiustenlähtöä. Aiheuttaja on homeiden aineenvaihduntatoksiinit, eli selitys taitaa olla ihan ymmärrettävä. Myrkyt aiheuttavat hiustenlähtöä - monien muiden oireiden lisäksi.

    • Anonyymi

      Meillä on työpaikalta löydetty kosteusvauriohomeita. Osa ehti altistua niille vuosia. Yllättävän monella työkaverilla on aivan harmaantuneet hiukset, vaikka eläikä koittaa vasta 2040-luvulla tai vähän ennen sitä. Sai vaan pohtimaan, että jos isompi annos hometoksiineja aiheuttaa hiustenlähtöä, niin aiheuttaakohan pidempi homealtistuminen myös ennenaikaista harmaantumista?

    • Anonyymi

      Homeiden seurauksena hiuksiani tippui melkein tukkoina. Olen yksi niistä joka voi omalla kohdalla todistaa että raju homealtistus johti epänormaaliin hiustenlähtöön. Siitä on jo muutama vuosi. Vastaavaa ei ole tapahtunut ei ennen eikä jälkeen. Osallistuin tuohon rottakokeeseen vastoin tahtoani, mutta tulos oli ilmiselvä.

    • Anonyymi

      Sanovat, ettei ole testiä, jolla ihmisestä homealtistus voitaisiin todeta. Ei verikokeilla ainakaan. Vain aniharvalla näkyy vasta—aineina verikokeessa.

      Jos joku on pidempään asunut tai työskennellyt tiloissa, joissa saa oireita, niin ehkä kannattaisi tutkiakin hiuksia?
      Jos ne toksiinit kertyisivät sinne? Ainakin pahemmin altistuneilla. Luulisi että nykytekniikoilla (laitteilla) pystyttäisiin määrittämään.. Homekouluista ja - työpaikoista saisi kyllä oireilijoita hius-luovuttajiksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Artikkeleita aiheeseen liittyen löytyy muualtakin:
      Mold causes hair loss
      https://moldpedia.com/mold-allergies-hair-loss

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1415
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      936
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      62
      835
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      594
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      554
    Aihe