Rinne kertoo hallituksesta klo 12!

Neuvotteluosapuolet ovat päässeet sopuun Suomen uuden hallituksen muodostamisesta Rovaniemellä.

Helsingissä majaileva Rinne aloitti puhelinpalaverin klo 10, Rovaniemellä Soini toimii Suomen edustajana ja tulkkina.
Kansainvälisen hallituksenmuodostamis-välitystoiminnan ansiosta hallituskriisi ratkeaa viimein, ja Rinne pääsee kertomaan hallituksen muodostamisesta viimeistään klo 12.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Orpo ilmoitti antaneensa Rinteelle seremoniaministerin viran, ehdolla, ettei SDP puutu hallituksen työskentelyyn ja että Kokoomus saa antaa köyhille keppiä niin kuin ei mikään hallitus vielä koskaan!
Lisäksi köyhille tulee päivittäinen ilmoittautumisvelvollisuus tätä varten erikseen perustettavassa Köyhäinasiain Seurantavirastossa!
Työttömät ja työttömyysepäilyn alaiset siirretään Pohjois-Pohjanmaan suoalueille rakennnettaviin koulutus- ja uudelleenkasvatuskeskuksiin!

Äänestä

No, jos eilisiltainen A-Studio yhtään oli tästä Kummisetä-Rinteen pelistä perillä, suurinta ääniharavaa eli perussuomalaisia ei sijoitettu mihinkään noilla lapsellisilla lasten palikoilla ! Kaikki muut vaihtoehdot kyllä käytiin läpi. Mutta kun kansan ääni tukahdutetaan, mihinkä se menee... Se purkautuu kaduille, turuille ja toreille ! Koska tässä maassa ei ole olemassakaan demokratiaa eikä äänestäjien kunnioitusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Neuvotteluosapuolet ovat päässeet sopuun Suomen uuden hallituksen muodostamisesta Rovaniemellä.

Helsingissä majaileva Rinne aloitti puhelinpalaverin klo 10, Rovaniemellä Soini toimii Suomen edustajana ja tulkkina.
Kansainvälisen hallituksenmuodostamis-välitystoiminnan ansiosta hallituskriisi ratkeaa viimein, ja Rinne pääsee kertomaan hallituksen muodostamisesta viimeistään klo 12.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu