Ahdistaa herätysliikkeemme pienuus!

Anonyymi

Suomessa asuessani turvallisilla Pohojammaan lakkeuksilla Oulun kainalossa rakas kristillisyytemme tuntui suurelta ja turvalliselta joukolta. Uskovaisiahan oli kaikkialla. Erityisesti merkittävillä paikoilla päättävissä elimissä oli Jumalan lapsia. Se tuntui turvalliselta.
Jumalan lapsia oli runsaasti myös kaupan alalla. Rakennusalalla valtaosa oli uskovaisia.
Tuntui turvalliselta, kun Jumalan lapsia oli kaikkialla. Iso joukko. Saimme kuulla seuroissakin ihania saarnoja, kuinka viimeisellä tuomiolla saamme ihanasti havaita, että mikä on tuo joukko luvuton jne.

Sitten muutin toiselle paikkakunnalle Varsinais-Suomeen. Seuratoiminta oli hyvin vähäistä ja Jumalan lapsiakin oli todella vähän. Oli ihan hirveä sanannälkä ja tuntui, että asun keskellä erämaata, vaikka Turun Rauhanyhdistykselle olisi ajanut puolessatoista tunnissa. Autottomana tuo väli oli kuitenkin aivan liian mahdotoin, joten jouduin tyytymään puhelinseuroihin ja sittemmin nettiseuroihin. Komennukset eri puolille Suomea sai silmäni avautumaan, kuinka piskuinen tämä meidän rakas Jumalan lasten joukko onkaan.

Sittemmin aloin saamaan ulkomaan komennuksia ja innostuin muutenkin reissaamisesta. Näin maailmaa monelta kantilta. Erilaisia elämäntapoja, uskomuksia, kulttuureita jne. Köyhyyttä, rikkautta jne. Ihmisiä ihan valtavasti siellä täällä, mutta loppuviimein juuri kukaan ei ole elävässä uskossa. Valtavia miljoonakaupunkeja, joissa ei yhden yhtäkään uskovaista. Mittasuhteet menivät ihan uusiksi. Ennen pieni Jumalan lasten joukko alkoikin näyttäytyy lähes olemattomana joukkona. Havahduin siihen, että prosentuaalisesti Jumalan lapsia ei maailman väestöstä ole juuri ketään.
100 000 ihmistä ja nekin pääosin suomessa, ovat maailman laajuisesti ihan olematon joukko. Voisiko sanoa jopa niin, että noin pientä joukkoa ei edes eroita maailmasta, ellet asu Oulun seudulla.
Alkoi ahdistaa tämän asian tajuaminen!

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä ahistu. Mitä vähemmän ihmisiä pääsee Taivaaseen, sen enempi siellä on sitten tilaa tanssahdella. Ei heti oo törmäämässä toinen Taivaallinen tanssija kylkeen tai astumassa varpaille.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä porukkaa kuiteski kertyy taivaaseen ihan tarpeeksi.
        Lapsia kuolee ympärimaailman jatkuvasti sitä tahtia että kyllä siellä porukkaa on.


      • Viini ei kyllä lopu. Jeesus tekkee kokoajan lissää viintä Taivaassa.


      • Anonyymi
        Musti.Hintikka kirjoitti:

        Viini ei kyllä lopu. Jeesus tekkee kokoajan lissää viintä Taivaassa.

        No sen näkee jo nyt että viini ja viina ei juomalla lopu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sitä porukkaa kuiteski kertyy taivaaseen ihan tarpeeksi.
        Lapsia kuolee ympärimaailman jatkuvasti sitä tahtia että kyllä siellä porukkaa on.

        Puolet kaikista ihmisistä on kuollut lapsena, lähinnä tauteihin.

        Jotkut ovat laskeneet, että ihmisiä on syntynyt maailmaan kaiken kaikkiaan noin 110 miljardia.
        Niistä puolet on kuolleet lapsina. Eli sellaiset 55 miljardia lasta.

        55 000 000 000. Aika monta imeväistä.


    • Anonyymi

      Onneksi sulle on avautunut "vain meidän valittu mikroseurakuntamme pelastuu" harhan järjettömyys.
      Kannataa ihan oikeasti vähän miettiä, mitä se sana saoo pelastuksesta ja millä kriteereillä ihminen pelastuu. Herralle kiitos, että vaatimuksena ei ole asua pohjolan reunalla olevan pikkuvaltion keskiosassa saamassa "juuri sitä oikeata sananselitystä ja oppia".

      Sydämen usko ja suun tunnustus. Siinä se. Ja onneksi evankeliumi on uskottu jokaiselle uudestisyntyneelle, eikä vain harvoille saarnaajille.

      Siunausta sinulle ystäväni ;) Maailmassa on monia antoisia Kristuksen seurakuntia, joista voit matkoillasi ammentaa.

      • Anonyymi

        Minusta näyttää, ettei aloittajalle ole avautunut tuo, minkä mainitset.


      • Anonyymi

        Minusta näyttää, ettei aloittajalle ole avautunut tuo, minkä mainitset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta näyttää, ettei aloittajalle ole avautunut tuo, minkä mainitset.

        Minun silmäni avautuivat huomaamaan, kuinka olematon tämä joukkomme on.
        Tämä on kuitenkin ollut minulle se turvallinen Jumalan lasten joukko ja monet ilot ja surut jaettu sisarten ja veljien kanssa. Ollaan hoideltu toisia evankeliumilla ja muutenkin hoidettu uskoamme.
        Ahdistaa ajatus, että onko nämä kaikki meidän pienen joukon keskellä käydyt keskustelut tiestä ja matkasta olleet turhia. Nyt minun on vaikeaa uskoa, että vain tämä pieni ennen niin turvalliselta tuntunut yhteisö olisi se ainut oikea. Niin paljon on muitakin hyviä yhteisöjä, joskin kulttuuriltaan hyvinkin erilaisia, kuin meidän.
        Huomasin, ettei kaikki ”maailman ihmiset” ole pahoja, eivät juo itseään joka viikonloppu humalaan, eikä elä muutoinkaan vastuutonta elämää. Myös yhteisömme ulkopuolella on rehellisiä ihmisiä, raittiita ja monin tavoin muutenkin konservatiivisia. Toisaalta liberaaliuskaan ei aina ole kirosana. Ainakaan niin paha kirosana, minä sitä aiemmin pidin. Olen joutunut näiden ajatuksen keskellä kriisiin, joka on vieläkin menneillään. Olen tienhaarassa, mutta en tiedä, mihin suuntaan mennä. Vanha tuttu polku ei tunnu enää niin itsestään selvältä vaihtoehdolta. Se vanha polku, jota kuulemma isämmekin kulkivat aikoinaan. Vaikka ihan hyvin isämme saattoivat uskoa ennen vähän toisin.... eli eivät olisi edes samalla polulla, mitä nykyiset vl:t.


    • pyhähengi leppää pohjan maalla Oulun kainalosa.

    • Anonyymi

      Kristittyjen saarnat ovat lohdutusta perustuen paljolti valeisiin (sijaissovitus suurimpana valeena). Uskonto kokonaisuudessaan on lohdutusta, missä on hyvin vähän oikeata tietoa. Tieto on monesti paimentolaisheimojen arkaaista mututietoa.

    • >>Ahdistaa herätysliikkeemme pienuus! >>

      Oma vika kun olette sössineet asianne.

      • Anonyymi

        Yksittäinen rivijäsen ei paljoa voi sille mitään, mitä isät aiemmin ovat tehneet. Syntymäkotia ei valita! Sitä synnytään juuri siihen perheeseen, mitä sokea sattuma on päättänyt.
        Tietämäni mukaan kaikki eivät synny edes ihmisiksi. Olen kuullut, että joku syntyy peippona, toinen kettuna ja kolmas hyttysenä. On ihan sattumaa, miksi kukakin sattuu syntymään ja minne päin universumia.


    • Anonyymi

      Suviseurojen lippurivillä leveillään.

      • Anonyymi

        Niimpä.
        Ja sitte siellä ollaan millon missäkin lipunluona tytöt ja poijat haaratlevällään treffeillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      148
      1997
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      304
      1691
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1547
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1180
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1162
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      66
      1104
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      987
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      926
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      23
      907
    Aihe