Rinne on valitsemassa Keskustan hallituskumppaniksi, koska persut ovat liian epävarma puolue saamaan valtaa. Puolassa on syntynyt hankala tilanne heidän kansallismielisten päästyä valtaan. Jopa EU-jäsenyys on vaakalaudalla. Sama asia on Unkarissa, jossa kansalaisten oikeuksia on rajoitettu ja sananvapaus taitaa olla mennyttä.
Toivoisin kyllä persujen pääsevän hallitukseen, mutta pelkään sen oikean siiven tekoja. Ehkä vasemmiston kanssa heidän päämääränsä pehmentyisi sen verran, että siitä hyötyisi koko Suomi.
Sinisten ministereiden tekoset Kokoomuksen apupuolueena sai kyllä kansan tuomion.
Persut eivät ole hallituskelpoisia?
25
<50
Vastaukset
- Anonyymi
99% persujen maineesta perustuu antipersuliikkeen julistamiin valheisiin. PS on pätevä puolue, mutta esteenä on se, että PS on realistinen ja isänmaallinen puolue. Nyt on muodissa maailmansyleilyt, monikulturalismi, homotus ja muu vähemmistömädätys. Eihän se yllättä, että noita maalle haitallisia muoti-ilmiöitä vastustavaa puoluetta syrjitään. Mutta että siitä levitetään valheita koko Suomen kansalle. Aivan käsittämätöntä.
Persujen paikka istuntosalissa äärioikealle äänin 128-37 kertoo antipersuaktivismista paljon.- Anonyymi
Se jos jokin poliittinen taho pannaan pannaan on melkoinen riski.
On huomattavasti yhteiskunnalliseti kestävämpi ja turvallismpi tapa integroida poliittinen taho siten että antaa vaikuttaa ,tuoda esiin epäkohdat ,kuin eristää ja antaa asioiden patoutua. Tuolloin heistä tulee yhteiskunnan ulkopuolisia henkilöitä .
Kun osoitetaan, että äänestämisellä 1/3 osa kansasta ei voi vaikuttaa ja otetaan suhtautuminen vanhojen puolueiden taholta ,että äänestäkää mutta äänestyksellä ette tule vaikuttamaan, johtaa tilanne ennenpitkään siihen ,että äänestysliput vaihtuvat kivääreihin. Sellainen toimitapa jota nyt on julkisuudessa harjoitettu ei ole kauaskatseista ,saati viisasta.
- Anonyymi
Tuota aktivismia on yllättävän paljon siihen nähden, että suurin osa aktivisteista pitää Persuja mitättöminä ym. Ei käsitä.
- Anonyymi
Käsittääkseni Antti Lindtman on demarien parhaimmistoa. Siksi ihmettelenkin, kun hän luetteli suunniteltua eri puolueiden istumapaikkoja eduskunnassa. Hän aloitti kuinka edestä katsoen vasemmalla on vasemmistoliitto jne, mutta persujen kohdalla piti sanoa: äärimmäisenä oikealla.
Odotin kyllä yhdenveraisuuden nimissä, että hän pesujen kohdalla mainitsee vain: oikealla. Olisi ollut silloin yhdenvertainen vasemmalla-sanonnan kanssa.
Asenteissa on parannettavaa!!! - Anonyymi
Äärioikealla ja ihan vaan muuten oikealla. Oppositiohan se sielä luuraa ja tiraa pienillä mitättömillä silmillään ties mitä kummaa taas kerran?
- Anonyymi
Oppositiossa on ollut kaikenlaisia puolueita, jokainen puolue vuorollaan on sieltä paheksinut istuvaa hallitusta, joten uskoisin näin tapahtuvan jatkossakin. Mutta ehkäpä tuleva hallitus estää kaiken kritisoinnin sanktioiden uhalla, saattaa oppositio joutua käräjäoikeuteen kiihotuksesta hallitusta vastaan ja hallituksen työrauhanrikkomisesta.
- Anonyymi
Minkä takia persut pahoittelee joutumista oikealle, sehän on heidän paikkansa. Haluaako johto kenties antaa väärän kuvan äänestäjilleen, ollen muka enemmän keskustassa.
Ei moni äänestäjä tiennytkään tätä puolueen äärioikeistolaisuutta.
Persuista selvittiin tällä erää, hieno homma! Kiitos siitä demareille ja Rinteelle. - Anonyymi
Miettikää, miten vakavasta asiasta tuolipaikka-asiassa on kysymys. Ja sitten intohimo, jolla jokainne puolue on tässä mukana.
Miettikää sen jälkeen eri esim. palvelujen painoarvoa edelliseen nähden, terveydenhoidon tai sosiaaliturvan uudistusta, vientiteollisuuden ja tutkimuksen tulevaisuutta - kuinka tärkeitä nämä asiat ovat.
Pystyisittekö yhtä suurella intohimon monikerralla pureutumaan noihin oikeisiin töihin? Vai oliko tuolijumppa se ainoa konreettinen työsuoritteenne ennen 3kk kesälomailua? Saisimmeko verorahoillemme jotain vastinetta piankin?! Ymmärtääkseni kuitittomat harmaan talouden kaltaiset korvauksetkin juoksevat koko ajan ja jonkun piruparan selkänahast nekin revitään. - Anonyymi
Kyllä minusta Antti Lindtman teki kardinaalivirheen esitellessään eduskunnan istumapaikkoja.
Istumapaikkoina niin vasen kuin oikea ovat yhdenvertaiset. Ei ole korrektia mainita toista vasemmaksi ja toista äärioikeaksi. Eikös perustuslaissakin ole yhdenvertaisuuspykälä?
Samoin tuntui omituiselta Antti Rinteen puheet hallituksen tunnusteluvaiheessa. Hän puhui kuinka kaikki puolueet ovat ikään kuin samalla viivalla, vaikka ennen vaaleja hän usein mainitsi, että perussuomalaisten kanssa heillä on eri arvot.- Anonyymi
Kyllä demaripoliitikot vaikuttavat täysiltä velmuilta perussuomalaisiin verrattuna. Taitaa niitä arvoja olla monenlaisia.
- Anonyymi
Rinteen vappulupaukset ja fantasioinnit samoin kuin hallitushaaveet kaatuu yrittäjien verotuksen nostamiseen. Tätä korotusta ei hyväksy kepu eikä porvarit. Rkplle ja vihreille kaikki sopii kun vain saa olla porukassa mukana.
Hallituksen tunnustelija tulee vaihtumaan. - Anonyymi
En ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia mutta nyt eu-vaaleissa aion perussuomalaisia äänestää. Demarit ja porvarit nöyryyttivät perussuomalaisia eduskunnan tuolileikissä. Jospa ne siellä eussa osaavat järjestää perus suomalaisille oikean istumapaikan.
- Anonyymi
Halla-aho 2006: "On vaikea keksiä alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti".
Persut eivät todellakaan ole hallituskelpoisia.- Anonyymi
Mikähän on ollut asian konteksti tuolloin, 13 vuotta sitten? Voi olla, että jotakin asiaa on viety tuskastuttavan hitaasti eteenpäin.
Hyvä muistaa samalla vanha sananparsi: "Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään." - Anonyymi
Noilla demarikommenteillaan Halls Aho innosti Breivikiin ampumaan demarinuoria Norjassa
- Anonyymi
Onko näyttöä, että kommentit oli osoitettu Breiviikille?
- Anonyymi
Persut ovat näyttönsä antaneet nykyisessä hallituksessa. Pitäisi olla kaikille selvää. Vakavampi huoli on, että Sipilä, tuo kokoomuksen kätyri, näyttää pyrkivän tuhoamaan hallitusneuvottelut tai ehkä jopa soluttautumaan hallitukseen itse, jatkamaan tuhotöitään. Se olisi kuolinisku sossupuolueelle.
- Anonyymi
Viimeistään nyt demarit poistamaan nimestään demokratian, sillä ei ole mitään tekemistä toimintansa kanssa.
- Anonyymi
Onhan Rinteellä varaa valita, olihan SDP peräti noin 0,1 prosenttiyksikköa isompi puolue kuin PS
Uusi hallitus on turpaanlyönti demokratialle, koska siinä on vaalien suurimman tappion kärisnyt puolue.
Onneksi KEPU pettää aina ja tämän hallituksen taival jää lyhyeksi. - Anonyymi
Jos persujen istumapaikka jupakka saa äänestämään persuja niin kovin hatara on äänestäjän ideologia. Kyllä puolueita äänestetään niiden ohjelman takia ei istumajärjestyksen takia.
Turha on nillittää persujen jäämistä hallituksen ulkopuolelle kun yksinkertaisesti kukaan ei lähde niiden kanssa hallitukseen. Rajat kiinni ja ulos eu:sta siinä on ohjelma. Jos rajat laitetaan kiinni niin sitten ollaan kuin entisessä Neuvostoliitossa eli kukaan ei lähde Suomestakaan pois ilma suuria selvityksiä ja lupia.
Eikä Brexitkään näytä hyvältä, Briteissä nuoret ovat aivan kauhuissaan tulevaisuudestaan.- Anonyymi
No eihän se vittu rajat kiinni sitä tarkoita, että täältä ei mihinkää pääse, vaan juurikin toistapäin. Olisi kiva että hieman enempi kontrolloitaisiin ketä tänne otetaan. Ja kaikki paperittomat ym. epäsosiaaliset pois maasta kuormittamasta sossua. Ei tämä maailma ole enää sellainen kuin 70-90 -luvulla. Silloinen punamulta-ajattelu ei sovi enään nykyaikaan. Eikä varsinkaan rajat auki tyyppinen ratkaisu. Se minua hlökohtaisesti vituttaa eniten. Sinisilmäisyys muslilimeja ja islamia kohtaan. Niiden kanssa veljeily ei kuulu eurooppaan. Siitä ei tule hyvää seuraamaan. Uskokaa pois. Kyllä se sitten laittaa miettimään kun omalle kohdalle sattuu raiskaus tai pään irtileikkaus. Ja näin pitäisi myös jollekkin päättäjälle tapahtua. Ruotsin esimerkki ei näytä vielä riittävän suomessa päättäjille, eikä myöskään muut islamin kauhuteot... vittu että vituttaa...
- Anonyymi
Persuja vain järkyttää, kun kaikki muut osaavat kieliä, kuten ruotsia ja englantia, joten ne on kiellettävä muilta. Sama juttu ulkomailla käynnin kanssa, kun itse ei ole Vikingin laivaristeilyä kauempana käynyt niin pistetään rajat kiinni kun joku on eri näköinen kuin persujen peräkirkonkylän sukurutsat.
- Anonyymi
Jos täällä SDP:ta ja Rinnettä haukkuvat ja herjaavat kirjoittajat ovat persuja, niin en yhtään ihmettele miksi he eivät ole hallituskelpoisia Rinteen mielestä. Ja nämä kirjoittelijat veilä ihmettelevät sitä. Tok, tok.
- Anonyymi
Kuka helevetti alkaisi moisten törkuturpien kanssa tappelemaan päivästä toiseen!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768