TIETÄÄ MILLOIN JEESUS TULEE
Keskiverto uskovainen "tietää", että Isä yksin tietää milloin Jeesus tulee. Siinä vääristellään sekä sitä, että on kysymys päivän tietämisestä että sitä, että kohta ei lainkaan liity Jeesuksen tulemukseen vaan maailmanloppuun niinkuin Raamattu sanoo: taivas ja maa katoavat, mutta siitä päivästä ei tiedä kuin Isä yksin. Etene tällaisessä pimeydessä sitten lopun profetian tietävimmäksi henkilöksi niin vastustus on valtava, mutta onneksi Matteus 24:45 lupaa tällaiselle uskolliselle ja ymmärtäväiselle palvelijalle Herran koko omaisuuden hoidon.
En ole keksinyt milloin seurakunnan ylösotto tulee ihan lähiaikoina vaan jo Kipinä-lehdessä 1979 kirjoitin valerauhan ylösottoineen tulevan. Kysymys on siitä, minkä Paavali sanoo, että ylösoton päivä ei tule ennen kuin Antikristus ilmestyy (2 Tess 2:4). Ymmärrys on lisääntynyt siihen, että hän ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa (Dan 9:27). Silloin monet ylistävät saavutettua rauhaa "nyt on rauha ja turvallisuus" ( 1 Tess 5:3) ja valvovat uskovaiset katoavat yläilmoihin. Ei yhtä päivää tiedetä vaan niinkuin Nooan aikana tiedettiin vedenpaisumuksen tulo niin tiedetään ylösotonkin tulo noin viikon tarkkuudella. Tai siis mm. minä tiedän, ja tietämättömät jäävät vihan aikaan. Toki Raamattu sanoo, että tyhmät neitsyetkin tietävät lopulta minä yönä Ylkä tulee. Se yö on se lyhyt ajanjakso valerauhaa ylistettäessä.
Tärkeintä on tietenkin valmistautua ylösoton tuloon. Ensin pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi. Sitten vaeltaa Herran tiellä pyrkien pyhitykseen. Rohkaisua ja opetusta saa internetsivuiltani http://wwnet.fi/users/veijone/.
Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/
YLÖSOTTO 2021?
Kirjoitusten mukaan uskon vakaasti, että tämä on vuosi 2021 tapahtumien skenaario, jota odotamme. bruce warner.
7-Year Covenant with Death (2021-2027?) http://www.euprophecynews.com/2017/03/7-year-covenant-with-death.html
According to an evangelical theologian, the apocalypse is coming and the end of the world will occur around 2021. https://www.hellystar.com/en/the-apocalypse-will-take-place-in-2021/
"Second Coming Jesus before May 16, 2022!" http://www.dezonengods.com/second-coming-jesus-before-may-16-2022/
On March 6, 2021, the Anti-Christ will be revealed!! https://www.youtube.com/watch?v=lxGvh2kVmJ0
Apocalypse prediction: End of the world to begin in 2021 https://www.express.co.uk/news/weird/1025684/end-of-the-world-apocalypse-jesus-christ-return-f-kenton-beshore&prev=search
Rapture Pentecost 2021 https://www.facebook.com/pg/RapPent2021/posts/
2021 : Rapture ? http://tenhorns.com/europeinprophecy2/id66.html
2021 F. Kenton Beshore https://en.wikipedia.org/wiki/Predictions_and_claims_for_the_Second_Coming_of_Christ
Rapture in 2021? - YouTube
Tietää milloin Jeesus tulee
29
106
Vastaukset 29
- Anonyymi
Ai, Jumalan ohella tiedät!! Luulenpa, että, ettei pidä paikkaansa. Päivää ja hetkeä ei ihminen pysty ennustamaan, mutta Jeesuksen 24. luvussa olevat ennustukset kertoo ajanjakson, jolloin pahuuden loppu tulee. Siinä olevat merkit täyttyvät ennen loppua. Israel ei ole erikoisasemassa. Merkit täyttyvät koko maailmassa.
- Anonyymi
Näitä tietäjiä on ollut Martti Lutherista käsin ja 4- A4 on listamäärä tiedon vuosiluvuista.
Eli aloittajan vuosiluvun voi lisätä ko. listaan. Ja sitten sitämukaa uutta, kun niitä arvuus- vuosia lisätään.
Se on tavallaan hyvä, kun kirjataan, niin kukin näkee sitten - ohi meni! ajassa, että tuossakin oli huuhaa- profeetta.
Jeesus kyllä tulee, mutta ei ihan aloittajan unennäköön - Anonyymi
Jeesus tulee neljännellä yövartiolla.
- Anonyymi
Matt.25:6 Biblia (1776) Mutta puoli-yönä tuli huuto: katso ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan. Puoliyö, keskiyö, klo 24
- Anonyymi
Toorapastori ei tunne Jumalan Sanaa. Jeesus lukee neljännellä yövartiolla. Kuvitteletko viisastelevasi Raamatun silppunesi?
Minä osaan ja tunnen Raamatun ja osaa Raamatun ulkoa, sillä minä tunnen Hänet, johon uskon.
Mutta toorapastori tuntee vain hänen isänsä, joka on valheen isä ja pahuus itse.
Sinulla on juuri nyt parannuksen teon aika. Eikö sinulle jo riitä, että olet pelleillyt ja näytellyt uskovaa vuosikymmenet, kuinka kauan aiot jatkaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toorapastori ei tunne Jumalan Sanaa. Jeesus lukee neljännellä yövartiolla. Kuvitteletko viisastelevasi Raamatun silppunesi?
Minä osaan ja tunnen Raamatun ja osaa Raamatun ulkoa, sillä minä tunnen Hänet, johon uskon.
Mutta toorapastori tuntee vain hänen isänsä, joka on valheen isä ja pahuus itse.
Sinulla on juuri nyt parannuksen teon aika. Eikö sinulle jo riitä, että olet pelleillyt ja näytellyt uskovaa vuosikymmenet, kuinka kauan aiot jatkaa?Kuka on sinun Isäsi ja Jumalasi? Ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka osaisi Raamatun ulkoa, (tuskin osaatkaan) jos ei noudata sen ohjeita.
Turhaa ylimielisyyttä. Jumala siunaa nöyriä ihmisiä, ei itseään ylistäviä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on sinun Isäsi ja Jumalasi? Ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka osaisi Raamatun ulkoa, (tuskin osaatkaan) jos ei noudata sen ohjeita.
Turhaa ylimielisyyttä. Jumala siunaa nöyriä ihmisiä, ei itseään ylistäviä.Ai ovatko toraisit pellet nöyriä? Heidän oppinsa sanoo, että juuri he ovat kaikkien yläpuolella ja kaikkien tuomareita ja he, toraistit ovat Jumalan asemassa.
- Anonyymi
1Joh.4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuullet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. 2Tees.2:6,7. 1Joh.2:18
- Anonyymi
Kaikki VIHANAJAT ovat ennen tempausta. Jeesus toisessa tulemisessaan vie omansa 1000-vuodeksi taivaaseen. KAIKKI vihaajat, vainoojat ja pedon kumartajat saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään, vuorten rotkotkaan ei anna heille suojaa.
1234567--- - Anonyymi
Miehen tulemisen tietää kun alkaa ns. loppurynkytys.. ja sitten se loppuu.
>>> En ole keksinyt milloin seurakunnan ylösotto tulee...
Älä hätäile, kukaan (ihminen) ei voi sitä tietää.- Anonyymi
"Ei yhtä päivää tiedetä vaan niinkuin Nooan aikana tiedettiin vedenpaisumuksen tulo niin tiedetään ylösotonkin tulo noin viikon tarkkuudella. "
Valitettavasti, et taaskaan pysy totuudesssa!
eli mitä Herra sanoo?
Matt. 24:
20 Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
Nyt tässä on "kaksi" aika jaksoa, talvi ja sapatti.
talvi, jos oletus on niin on 4 kuukautta.
Nyt JOS YKSI ihminen, rukoilija voi tehdä mitä tahansa uskoo, niin Jumala vastaa siihen:
Mark. 11:23
Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi.
Yksi ihminen eli rukoilija voi estää sitä ja tätä sekä tehdä sitä ja tätä.
Nyt, "hyvä" veli, sinun tulee tietää:
- 1 jokaisen maailman ihmisten rukoukset, niin uskovien kuin jumalattomien,
eli noin 7 000 000 000.
- 2 Sinun tulee tietää vastaako Jumala heille kaikille tahi yhdelle.
jos siis voit tietää jokaisen ihmisen kaikki rukoukset kaiken aikaa yöllä ja päivällä, joka hetki, siihen hetkeen kun se tulee.
niin sitten saat alkukohdan mistä voit laskea.
Nyt jos kykenet, edes naapurin, huokaukset, "kuulemaan" niin hyvä, jos et, niin sinulla ei ole alku kohtaa mistä laskea!
Herää jo, ja anna Jumalan puhua itsellesi, mitä Jumala tahtoo.
Itse olen sinusta, tässä kohden 100% varma ettei Jumala tahdo sinun laskevan näitä sillä se on MAHDOTTOMUUS.
vain ja YKSIN Jumala, ISÄ tietää sen.- Anonyymi
Tuo on sitä katolisen parinpiispan aloittaman probakandan tulkintaa, mitä kirjoitat.
SE harha, jota paljon mantrataan, saatettiin katolisuudessa julki syystä, että Paavin- petovalta piilotettaisiin uudelleen, kun hän paljastui väärä- uskonto- valtajakkaralla istuvaksi.
Ilmestyskirjasta on monia "tulkintoja", joista edellä oleva on yksi. Eli tulkintojen rihmastoa, ja hyväntiedonpuulta, käärme - ja katoliset pari piispapappia sai hedelmän aikaiseksi, jota monet niin mielellään mussuttelevat. Ja sitten toteavat sen oikeaksi.
harhautuen - kirjoituksista.
Olen minäkin kuullut lukemattomia ennustuksia Jeesuksen toisesta tulosta. Eräs kaveri laski Jeesuksen tulon laskutikulla 1970-luvulla. Laskimet olivat vielä silloin harvinaisia maassamme. Eräs lähetyssaarnaajaveteraanin mukaan Jeesus tulee välillä vv. 2000-3000. Perustelut Hoos. 6:1-3. Itse uskon, että tulemus voi tapahtua vaikka tänään. Pahuus on samaa luokkaa kuin Nooan aikana. Valtava määrä seksuaalirikoksia. Come Jesus Christ.
- Anonyymi
Martti Lutherkin 153? [olen unohtanut vuoden] ennusti Jeesuksen paluun noille nurkille. Ilmaisu oli niissä lukemattomissa ennustusvuosissa, mitä eri "nokka- uskovaisetkin" ovat tehneet.
Ehkä inhimillistäkin, ajatellen, että odotetaan todella Herran paluuta.
Jopa opetuslapsilla oli ko. asiaan kysymyksiä- "Tällä ajallako"? jne.
- Anonyymi
Harri Veijonen tietää milloin Jeesus tulee. Hän on tiennyt sen lähes joka vuosi päivälleen.
- Anonyymi
1Tess.5:2. 5:4 sillä itse varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Mutta te, veljet ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas.
- Anonyymi
KIIHKEÄ VALMISTAUTUMINEN VAI HÄIRIINTYMINEN?<p>
"Meitä, jotka haluamme elää todeksi Herran tulemuksen aattohetken kiihkeän valmistautumisen.."
Seurakunnan ylösotto on niin selvä, että sitä edeltää kiihkeä valmistautuminen. Mutta on mahdollista myös
häiriintyminen, kun ei ole tehty rehellistä parannusta.
Kyllä tyhmiä neitsyitä on puolet uskoon tulleista.
Hekin lopulta tietävät minä yönä (se yö lyhyt ajanjakso valerauhaa ylistettäessä) Ylkä tulee, mutta se tieto ei pelasta. On
otettava vakavasti kilpailu neitsyitten kesken kuka on viisas ja kuka jää tyhmäksi! HV http://wwnet.fi/users/veijone/. - Anonyymi
Tyhmät neitsyet ovat jumalattomia ihmisiä, jotka kuvittelevat ja näyttelevät olevansa uskossa. Heillä on Jumalan Sana, mutta heillä ei ole valoa, koska öljy, Pyhä Henki puuttuu.
- Anonyymi
Harri Veijonen on väärä profeetta ja eksyttäjä. Älkää kuulko häntä.
- Anonyymi
Joh.7:34. 7:36. 8:21,22. 13:33 Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kansanne. Tulette minua etsimään, ja niinkuin sanoi juutalaisille: Mihin minä menen, sinne te ette voi tulle tulla, niin minä sanon myös teille. Siis saatte odottaa, tempausta maaliman tappiin.
- Anonyymi
Sinulta jäi huomioimatta sanat: "sanoi juutalaisille".
jeesus tulee jeesus menee
- Anonyymi
Luuk.24:21 Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat. Joh.13:33 "niin minä sanon myös teille".
- Anonyymi
Toorapastorilla on pakkomielle tunkea Raamatun silppua hellaripalstalle. Raamatun jakeet ovat vain yksittäisIä jakeita, jotka eivät kerro kirjoittajan mielipidettä eivätkä hänen oppiaan.
- Anonyymi
Sanoessaan "sitä päivää ei tiedä kukaan" Jeesus tarkoitti sekä ylöstempausta että viimeistä tuomiota. Minkä todistaa, että Hän samassa yhteydessä varoitti "toinen otetaan ja toinen jätetään". Viimeisellä tuomiolla ei jätetä ketään, siellä ovat mukana kaikki.
Matteus 24:
"36 Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. 37 Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee....
40Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. 41Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään. 42»Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. "
Aina on valitettavasti ollut myös näitä hengellisiä narsisteja, jotka luulevat tietävänsä senkin, mitä edes Jeesus ei tiedä. Luotan tässä asiassa enemmän Jeesuksen sanoihin. Niissä ei pitäisi olla lukutaitoiselle mitään epäselvää. - Anonyymi
Niin miehen kuin naisen tulemisen tietää kiihtyneestä rytmistä ja hengityksestä, usein myös mielihyvästä johtuvasta ääntelystä.
- Anonyymi
Mark.13:32 Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan.......Mutta yksi, kukaan on tietävinään. Joh.10:30 Minä ja Isä olemme yhtä. Vai onko he kahta?
- Anonyymi
Kuuntelin tällaisen Jeesus tulee puheen:
,
http://Jeesus-on-Herra.com/wp-content/uploads/2019/03/Jeesus-tulee.-Puhe-24.2.2019.mp3
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94877Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150829- 63698
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401