Puran vain tuntojani:
Olen ihastunut sinuun, enkä tiedä mitä tässä melkein mahdottomassa tilanteessa pitäisi tehdä.
Olemuksesi on muuttunut, enkä tiedä, että johtuuko se siitä, että olet huomannut tunteeni ja yrität tehdä selväksi, ettet ole kiinnostunut musta vai oletko turhautunut tähän jumittavaan tilanteeseen. En voi lukea ajatuksiasi, enkä voi niitä kovinkaan helpolla selvittää, kuten normaalisti.
Kunpa voisit edes vähän tulla vastaan, niin uskaltautuisin kertomaan tunteeni. En voi tätä kuitenkaan vaatia. Toisaalta nyt jo tekisi mieli ottaa riski ellei tässä olisi muita tekijöitä, jotka voisin tunnustuksellani riskeerata.
Pellen olisin jo tässä vaiheessa itsestäni valmis tekemään, että saisi tilanteen purettua vaikka meistä ei ikinä mitään voisi tullakaan. Mutta ne muut tekijät...
Jos et tunne samoin kuin minä, niin selviän siitä kyllä. Olen siihen ollut varautunut siitä lähtien kun selvisi, että olet varattu. Epävarmuus on kuitenkin se pahin ja se selkeästi heijastuu meidän hyvin alkaneisiin väleihimme.
Minä välttelen yhteydenottoa ja yritän olla tulkitsematta mitään, kuitenkin havahtuen aina näkemisen jälkeen siihen, että yritän tulkita silti.
Olen hämmentynyt tästä kaikesta ja olen erittäin pahoillani jos tämä mahdollisesti aiheuttaa sinullekin päänvaivaa, oli tunteesi mitkä hyvänsä.
Kunnioitan yksityisyyttäsi ja arvostan sinua ihmisenä jokatapauksessa.
Naiselle varatulle.
32
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tilanne kuulostaa vaikealta. Avaa hieman taustoja, millainen nainen ja missä törmäilette.
- Anonyymi
Kannattaa vältellä tuommoista pelkurii :)
- Anonyymi
Oikaistaan sen verran, että näin tänään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa vältellä tuommoista pelkurii :)
No sinä prinssinakki rohkeahan menisit vaikka varatun kumppanillekin kertomaan.
- Anonyymi
Eipä taida olla paljoa kerrottavaa, muuta kuin että olen mielikuvituksessani duunaillu muijaas et viittis väistyä😂
- Anonyymi
Jos sä olet kaivattuni, niin mä olen todella turhautunut tähän tilanteeseen. Mä en ottanut selvää edes tutustumisemme alussa mikä sun kiinnostuksesi mua kohtaan oli, mun näkökulmasta sä et ollut kiinnostunut musta (kuin ehkä että sä olisit halunnut vain s-seuraa)! Miten sä nyt sitte voisit olla kiinnostunut?! Mä en ymmärrä, ei mene tajuntaan. Eikä susta ota selvää kenestä sä oikein olet kiinnostunut nytkään ja miten paljon, missä määrin, millaista sä etsit ja millaista naista haluat, mitä sä haluat viel minusta. Mä luovutin.
- Anonyymi
Kerro nyt ihmeessä lisää, kun kerran aloititkin. Purin tuntojani, mutta jos hän nyt jostain syystä täällä pyörii, niin ensin tunnistaisin mielelläni, niin voi sitten livenä jutella nämä muut asiat :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro nyt ihmeessä lisää, kun kerran aloititkin. Purin tuntojani, mutta jos hän nyt jostain syystä täällä pyörii, niin ensin tunnistaisin mielelläni, niin voi sitten livenä jutella nämä muut asiat :)
Älä ny ekana kuvittele että olisin sun kaivattusi, mutta jos ny sattuisitkin oleen, niin eipä tohon ole mitään lisättävää kuin että mä olen epävarma sun tunteistasi mua kohtaan ja sydän huutaa yhtä aikaa juokse kauas karkuun ja mene sen luo, jos menet niin älä antaudu liikaa, särjet vain sydämen kuten miljoona kertaa aiemminkin. Niin, miksi hän juuri särkee sydämeni? Sekä miksi myöskin juuri hän hoivaa sitä? Ihan outoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä ny ekana kuvittele että olisin sun kaivattusi, mutta jos ny sattuisitkin oleen, niin eipä tohon ole mitään lisättävää kuin että mä olen epävarma sun tunteistasi mua kohtaan ja sydän huutaa yhtä aikaa juokse kauas karkuun ja mene sen luo, jos menet niin älä antaudu liikaa, särjet vain sydämen kuten miljoona kertaa aiemminkin. Niin, miksi hän juuri särkee sydämeni? Sekä miksi myöskin juuri hän hoivaa sitä? Ihan outoa.
No eiköhän tämä keskustelu ollut sitten tässä.
Ei mulla ole mitään tarvetta keskustella täällä trollien keskellä anonyymien kanssa.
Hänen kanssaan keskustelen sitten muualla jos keskustelen.
- Anonyymi
Samat tuntemukset nuoremmasta varatusta miehestä. Hitto kun hänet haluaisin..
- Anonyymi
Annatko vähän lisäinfoa tähän? Missä päin tämä nuorempi varattu mies vaikuttaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annatko vähän lisäinfoa tähän? Missä päin tämä nuorempi varattu mies vaikuttaa?
Rannikkokaupungissa
- Anonyymi
Trolli
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rannikkokaupungissa
Minä, joka nuoremmasta ja varatusta tykkään vastaan pääkaupungissa.
- Anonyymi
Niin, rannikkokaupungissa etelämmässä niitä kutsutaan trolleiksi. Pohjanmaalla ne on trulleja.
- Anonyymi
Vittu ite oot trolli.
- Anonyymi
Minäkin olen ollut ihastunut yhteen mieheen ja olen yrittänyt päästä ihastumisesta eroon. En usko että välillemme koskaan mitään tulee koska emme juttele toisillemme emmekä juurikaan näe.
- Anonyymi
Lisään vielä että hän on nuorempi mutta ei paljoa.
- Anonyymi
Mulle ei ollut koska en asu etelä suomen alueella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään vielä että hän on nuorempi mutta ei paljoa.
Kuinka paljon nuorempi, voit kertoa aika tarkkaankin ikäeron. Ja eteläistä suomea tallailen.
- Anonyymi
Minä taas varattuna naisena ihastunut reilusti itseäni nuorempaan mieheen.
- Anonyymi
Mihin päin tää tunteiden purkaus menee?
- Anonyymi
Mikä näistä tunteen purkauksista?
- Anonyymi
Enemmän itään kuin länteen ja vähemmän pohjoiseen kuin etelään. Auttaako? 😅
-ap- - Anonyymi
Etelä-suomea kuitenkin
-ap- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enemmän itään kuin länteen ja vähemmän pohjoiseen kuin etelään. Auttaako? 😅
-ap-Helsinkiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsinkiin?
Ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei.
Ei ole pk seutua.
- Anonyymi
Puhu hänellä:) voi hyvinkin olla molemminpuolista (vaikka onkin varattu)..
Itse pähkäilen täällä samaa.. naapurin mies pyörii ajatuksissa taukoamatta..- Anonyymi
Helpommin sanottu kuin tehty. En kai mä nyt huvikseni tämmöistä pähkäilis.
- Anonyymi
Mistä tunnette?
- Anonyymi
Se on aika lapsellinen juttu, mikä meidät johti samoihin piireihin.
Hän ehkä saattais tietää mitä tarkoitan 😊
-ap-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362