Antti "Mooses" Rinne!

Tuleeko Antti Rinteestä uusi "MoosesLipponen"? Kumpikaan ei ole verbaliikan kuin poliittisen hienousjargoniankaan suurmestari. Lipponen oli kuitenkin isäntä, joka ajoi Suomen viennin vahvaan nousuun ja ylijäämiin - aikalailla heti vuosikymmenien pahimman lamakoettelemuksen jälkeen. Tänään Rinne tietää yhden merkittävän asian kansakunnalta ilmaistuna.

Suomalaiset arki-ihmiset, joita on ylivertainen enemmistö - haluavat sopuisan ja yhteistyöhenkisen hallituksen. Myös eduskunnan, mutta nyt oppositioon ovat jäämässä reviiripuolustajat (perussuomalaiset) ja kasvuhokemalliset (Kokoomus) ja näin sopuisuus lienee suuressa salissa vielä toiveajattelua, vaikka Rinne väläytteli myös parlamentaarista asiakäsittelyä!

Ehkä Antti Rinne haluaa näyttää kansakunnalle miten Hakaniemen näkökulmasta maata johdetaan - ulkopolitiikan jäädessä Erkki Tuomioja ' n ja Sauli Niinistön haltuun. Ehkä toveripiirien näkökulma sopii juuri nyt alkiolaisuuteen palaavan Keskustan uusioajatteluun, kun on paluu kotiin ja koko Suomeen. Paavo Väyrynen antoi jo vaaleissa näkemykset Keskustan kodista - alkiolaisuudesta. Väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä oli vienyt Keskustan liiaksi liikemiespiirien kasvuhokemallisiin maailmoihin. On paluun aika.

Rinne ottanee velkaa, sillä tehtävistä töistä ei tule riittämään veroja kaikkiin vaalilupauksiin. Rinne halunnee lunastaa puheensa - kaikin keinoin. Maailma on astumassa vaaran vyöhykkeeseen - US uho, uhkaaminen, kiristys ja pakottaminen nostavat vastakkainasettelun, joka ei saa näkyä täällä meillä - olemme idän ja lännen vedenjakajalla. Meillä ei ole varaa tuottaa mitään ulkoisia voimia uhaksi mihinkään ilmansuuntaan! Muistaisin tämän olleen Tuomiojan kantavia lauseita jo pidemmän aikaa - presidentti joutunee komppaamaan tätä ajatusmaailmaa.

Muutamia kansalaistoivomuksia; Tuomioja ulkoministeriksi, Pekka Haavisto ympäristöministeriksi ja Sanna Marinille, Li Anderssonille ja Katri Kulmunille sopivat ministeripulpetit. Mooses Rinne, on Sinun aikasi!


4078

0

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        90
        1466
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        54
        1023
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        382
        857
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        155
        843
      5. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        124
        727
      6. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        55
        719
      7. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        668
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        635
      9. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        57
        631
      10. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        76
        622
      Aihe