Täällä voidaan keskustella KaMa;n otteluista kauden aikana, jos siihen tulee aihetta.
Toki tänne tehtiin vähän aikaa sitten toinen KaMa:a käsittelevä keskusteluketju, mutta se ei taida olla hirveän sopiva ainakaan kausitopikiksi.
Ainakin itselleni oli melko iso yllätys, että KaMa sai hankittua Arttu Ruuskan Vimpelistä. Tätä voitaneen pitää melko hyvänä hankintana, harvemmin KaMa saa hankittua sellaisia pelaajia, jotka ovat saaneet paljon peliaikaa erittäin kovassa joukkueessa.
Jouni Itävalon jatkaminen joukkueessa oli ainakinitselleni (ja melko varmasti myös aika monelle muulle joukkueesta pitävälle) todella upea uutinen. Tärkein tavoite kaudelle on mielestäni sarjapaikan säilyttäminen, mutta lähtökohtaisesti pudotuspeleihinkin asti voi olla jopa pienet mahdollisuudet.
Kankaanpään Maila 2019
3
69
Vastaukset
- Anonyymi
Jatkan sen verran, että tämän oli tarkoitus olla siis KaMan miesten Superpesisjoukkueen kausitopikki, mutta eiköhän tänne voi kirjoitella myös KaMa:n junioreista ja naisten (Mailajunioreiden) joukkueesta, jos halua on.
KaMa:n miesten Superpesisjoukkue on näköjään palannut perinteisempään oranssiin peliasuun, kun viime kaudella joukkue pelasi valkovihreässä peliasussa sponsorisyistä. - Anonyymi
Hienoa, KaMa voitti Kempelen Kirin 2-1 ja näin joukkueen kauden avausvoitto toteutui.
KaMa:lla on perjantaina 24.5. kotiottelu Imatraa vastaan normaalisti kotistadionilla, mutta sen jälkeen meneekin melkein kuukausi ilman oikeaa kotiottelua, kun useita kotiotteluita on siirretty pelattavaksi muille paikkakunnille. - Anonyymi
Korjausta äskeiseen: KaMa:lla on sentään kaksi oikeaa kotiottelua kuukauden sisällä, eli 6.6. kotiottelu Seinäjokea vastaan pelataan myös Kankaanpäässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760