mulla on ollut vähän ongelmia itsetunnon kanssa, ja nyt tuntuu et menee vaan pahemmin.
olen kärsinyt pahasta masennuksesta pari vuotta, ja syönyt pari kertaa lääkkeitäkin.
siitä lähtien kun lopetin lukion yritettyäni itsemurhaa olen tuntenut itseni kokoajan arvottomammaksi.
työskentelin hetken aikaa myös ulkomailla , jolloin itsetuntoni nousi hetkeksi.
olen 2 kertaa aloittanut iltalukion, ja nyt jo päässyt vähän eteenpäin.
seurustelin yli vuoden ihanan pojan kanssa, mutta päädyimme eroon muutama kuukausi sitten.poika oli todella mustasukkainen entisistä suhteistani ja arvosteli menneisyyttäni, samalla vieden minulta pohjan.luulin että selviän, mutta olo pahenee päivä päivältä.
minulla ei ole ystäviä, muutama kaveri, joita en enää usein näe.välillä tunnen itseni huonommaksi heidän seurassaan, kun en ole saanut elämääni kuntoon.kaverini opiskelevat yliopistossa, jonne omatkin haaveeni joskus suuntautuivat.
huoh, eihän tälläinen tilitys ketään auta,haluaisin kuitenkin kuulla kokemuksia masennuksesta parantuneilta.miten olette päässeet eteenpäin?mikä on auttanut?
kiitos etukäteen.
olen kärsinyt pahasta masennuksesta pari vuotta, ja syönyt pari kertaa lääkkeitäkin.
siitä lähtien kun lopetin lukion yritettyäni itsemurhaa olen tuntenut itseni kokoajan arvottomammaksi.
työskentelin hetken aikaa myös ulkomailla , jolloin itsetuntoni nousi hetkeksi.
olen 2 kertaa aloittanut iltalukion, ja nyt jo päässyt vähän eteenpäin.
seurustelin yli vuoden ihanan pojan kanssa, mutta päädyimme eroon muutama kuukausi sitten.poika oli todella mustasukkainen entisistä suhteistani ja arvosteli menneisyyttäni, samalla vieden minulta pohjan.luulin että selviän, mutta olo pahenee päivä päivältä.
minulla ei ole ystäviä, muutama kaveri, joita en enää usein näe.välillä tunnen itseni huonommaksi heidän seurassaan, kun en ole saanut elämääni kuntoon.kaverini opiskelevat yliopistossa, jonne omatkin haaveeni joskus suuntautuivat.
huoh, eihän tälläinen tilitys ketään auta,haluaisin kuitenkin kuulla kokemuksia masennuksesta parantuneilta.miten olette päässeet eteenpäin?mikä on auttanut?
kiitos etukäteen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla ei ole itselläni kokemusta masennuksesta, mutta huomattuani tekstistäsi kohdan, jossa kerrot työskennelleesi ulkomailla ja itsetuntosi parantuneen siellä - ehkä sinulle ulkomailla löytyi enemmän kavereita ?
Olen nimittäin huomannut ulkomailla ollessani, että maan rajojen ulkopuolelle mentyä ystäviä löytyy helpommin kuin kylmässä kotimaassa. Tuli vaan mieleen että opiskellahan voi myös ulkomailla, mikäli vain rahapuoli antaa periksi tai kohdemaassa saa opintotukea/pystyy elättämään itsensä.
Koska en tunne sinua, en voi suositella ulkomaille muuttoa, mutta minusta itsestäni usein tuntuu siltä, että kun vain rahaa olisi (eikä ainoastaan lainaa) lähtisin vielä muualta onneani etsimään. Pidän nimittäin juttelemisesta ja vilkkaasta sosiaalisesta elämästä, jota ei tunnu täältä löytyvän.
No, minulla se jää vain haaveeksi, enkä tahdo omia haaveitani muille tyrkyttää, mutta toivotan sinulle onnea masennuksesi voittamisessa.
Itse ulkomailla työskennelleenä voin sanoa, että puolessa vuodessa toisten kiinnostus minun kotimaatani kohtaan hiipuu ja minulle kulttuurillisesti vieras arki astuu peliin.
Alussa kiinnostuneita löytyy, onhan puheenaihe: millaista kotimaassasi on, Suomesta kun ei yleisesti niin tiedetä.
Minusta on paras, että on mahdollisimman tasapainoinen ja ulospäinsuuntautunut ennen kuin harkitsee ulkomaille muuttoa, vaikka ei se mikään ehto ole.
Olen samaa mieltä tuosta harkitsemisesta.
Yksi hyvä puoli ulkomailla asumisessa kuitenkin on tuon puheenaiheasian (tosin minä taisin käyttäytyä hyvinkin paikalliseen tyyliin melkein samantien kun muutin, minulle sellainen lähestymistapa oli luontevampi) lisäksi - siellä on parempi keli. :)
Minä en talvisaikaan paljoa ulkona liiku kun on liukkaat, kylmät pakkaskelit, sitten kesällä yritän olla raittiissa ilmassa senkin edestä. Ulkomailla on ikäänkuin koko vuosi kesäkelit, riippuen tietty minne muuttaa.
Mutta nyt olen kirjoitellet tälle illalle riittämiin ja lähden vihdoin nukkumaan.
Tsemppiä !
tuntu vähän tutulta toi sun teksti.. osittain ainakin..
mäkin lopetin koulun.. tai nyt opiskelen kotona, varmaan jäänki etäopiskelijaksi.. sairastuin paniikkihäiriöön ja sen kautta myös masennukseen. Nyt kyllä menee jo paremmin kun on saanut "asiat järjestykseen" ainakin hetkeksi...
Mäkin olen nyt vieraantunut koulukavereistani, kun en ole pystynyt heille kertomaan tästä, yksi hyvä ystävä on onneksi vielä.
Koitetaan jaksaa, ei tää elämä kaikilla ole yhtä helppoa, epäreilua, mutta täytyy vain koittaa jaksaa!
koitahan pärjäillä! :)
Mene psygologin juttusille, niin minä tein ja olen pääsemässä masennuksesta pois ja sitä kautta itsetuntonikin kasvaa. Puhuin siellä kaikesta elämän hetkistäni, sieltä löysin sitten syyn tähän masennukseen. Huomasin ikään kuin että olin piilotellu ikäviä asioitani mielessäni joista en ole rohjennu aikaisemmin puhua. Ne oli just sellaisia ratkasevia joista olisi pitänyt puhua aikasemmin.
Tuosta ulkomailla työskentelystä olen sitä mieltä että se oli vaan sulle muutos jolloin tavallaan unohdit hetkeks masennuksesi, mun kohdallani ainakin muutoksista tuli hetkeks parempi olo ja iloisempi mieli.
Puhuminen auttaa ja terveelliset elämän tavat!!!
Psykologi on ikäänkuin maksettu ystävä. Valtio sen tietty maksaa joten ketään ei haittaa siellä käydä. Mutta jos siellä ulkomailla löytyy ystäviä ilmankin, en kylläkään ymmärrä miksei sinne voisi joku niin tahtoessaan muuttaa. Jurot suomalaisetkaan eivät siinä mitään menettäisi jos eivät kerran viitsi puhua jonkun kanssa muutoinkaan. Täytyy todeta, että aikuisiällä ei niitä ystäviä enää niin monellakaan ole. On oltava yksin, halusi sitten tai ei. Tiedä mistä tuo johtuu, mutta monetkin viettävät aikaa vain oman perheen kesken kun tulevat töistä. Nykyisin on sitten paljon työttömiä, jolloin ainoaksi ajanviettopaikaksi jää koti. Tällöin ovat ympyrät liian pienet, jokainen tarvitsisi useampia tuttavia kuin pelkän kotiväen. Siinä kiristyy sitten hermot muilta jos yksi ei mene töihin. Vaikkei olisi kenenkään vika, niin taitaa tässä meidän yhteiskunnassa olla paljonkin vikaa. Jospa se vika ei olekaan yksinäisissä ihmisissä itsessään.
Tiedän täysin miltä susta tuntuu. Kärsin itsekin vakavasta masennuksesta ja syön siihen lääkkeitä.Olen yrittänyt 5 kertaa itsaria ja en oo onnistunu. Onneks! Mun rakas kummitätini kuoli viime kesänä rintasyöpään 54- vuotiaana. Hän oli mulle tosi läheinen. Lupasin hänelle ennen kuin hän kuoli niin kädestä pitäen,että en ikinä tapa itseäni. Siitä lupauksesta mun on pidettävä kiinni vaikka se on vaikeaa.Jos haluut ni voit mailata mulle osotteeseen: [email protected] tai [email protected] Pärjäile! Kyl päivä paistaa joskus risukasaankin kun jaksaa vaan uskoa!