Etsin rakkautta, sain mielikuvitussuhteen

Kun nyt tilanne on jumiutunut tällaiseen loputtomasti kestävään odotteluun ja vaikenemiseen molemmilla tahoilla, niin ei ole ihme, että tunteet purkautuvat jotakin kautta ulos. En ole tehty kivestä, minullakin on omat tarpeeni. Minä elänkin nyt mielikuvitussuhteessa kanssasi. Elän oman elämäni näytelmää, joka sinun taholtasi näyttää todennäköisesti parodialta, johon voit sitä seuratessasi suhtautua huvittuneen kevytmielisesti. Se on todella surullista. Jos olisikin vähäisestä kipinästä kyse, niin asian voisi ohittaa olankohautuksella, niin kuin moni täällä ratkaisuksi saattaisi esittää. Mutta kun ei. Tästä tunteesta sinuun on tullut jollakin tavalla elämää suurempi kysymys.

Yhtään helpommaksi ei tee asiaa se, että sinä, minun unelmieni täyttymys olet, elät, toimit ja puhut kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Minun tunteeni ja kokemani raastava ikäväni ja kaipuuni sinun luoksesi ja vihlova rakkauteni sinua kohtaan on kuin tyhjää ilmaa. On kuin olisin tyhjentänyt likaämpärini tunkioon. Mitä olen saanut vastineeksi, mitä takaisin? Tunteeni ja huutoni katoavat avaruuden kylmyyteen ja äärettömään tyhjyyteen, josta on tietenkin aivan turhaa odottaa minkäänlaista vastakaikua. Minusta on ymmärtämättömyyttä vaatia henkilöltä aina vain lisää panostusta ja aikaansaannoksia, jos ei hän saa koskaan mitään tarvitsemaansa. En vaadi mahdottomia, vain sen, mitä tarvitsen.

Ja aina kuitenkin maailma tuntuu pyörivän sillä tavalla, että yritetään houkutella pettyneitä korvikkeilla. En ole petettävissä, ja kyllä tiedän, mitä haluan ja mitä tarvitsen. Miksi minun pitäisi tyytyä likaämpärin korvikesisältöön, kun olen etsimässä sinua. En tyydy vähempään, niin että on aivan turhaa yrittää siirtää kiintymystäni muualle. Niin se on ja sellaisena se pysyy, hyväksyitpä sitä tai et, sinua aina rakastan ja tulen rakastamaan. Kysyt, että mitä teen, jos en sinua saa? Se tietää enemmän aikaa mielikuvitusmaailmassa kanssasi, haaveita sellaisesta, jota en koskaan saanut. Tai myös loputonta mollivoittoista sydäntäpolttavaa ikävää ja surua. Se ei tule loppumaan, olen siitä varma. Kunnes saan sinut tai kuolema minut erottaa ikävästä. Sinä vain olet sellainen, jota en voi unohtaa, jota en voi olla rakastamatta. On sinun oma asiasi oletko syyllinen vai et. Oletko syntymästäsi niin valloittava vai mikä on sellaiseksi muokannut? Voitko ja haluatko myötävaikuttaa yhteyden muodostamisessa minun suuntaani? Mitä on todellisuudessa tapahtunut?

Nämä ovat asiota, joita en tiedä, ja jotenkin minusta tuntuu, että et oikein välitäkään siitä tiedänkö vai enkö tiedä. On todella riipivää kokea omat sydämen kipunsa samaan aikaan kun toinen elää tyynenä ja välinpitämättömänä ikään kuin tietämättä toisen tuskasta mitään. Ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilmeisesti hänen ymmärryksen kentän täyttää oman elämän tyytyväisyys, jonka hän heijastaa koskemaan kaikkia muitakin ja niin mitään myötätunnon kokemusta ei voi välittää toiselle. Sillä varauksella tosin, että ei voi tietää varmuudella, mitä toinen ajattelee.