Ja niillekin, jotka eivät ole äitejä. Ihan hyvä pilvinen päivä. No itsellenikin, kiitos minä. Ostin eilen oman kinuskitäytekakun, jota mieheni kanssa nyt syödään.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Anonyymi
951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Auton etupenkillä on ruukkukukka oottelemassa. Ostin eilen illalla valmiiksi, että aamutuimaan, tai siitä vähän myöhemmin, voin kurvata hautausmaalle viemään äidin haudalle kukan ja kynttilän.
Nyt on aamutuima ohitettu ja siitä etiäpäin aika melkein ohitettu, mutta täällä kotona mä vaan olloskelen. Aamu aukeni nääs kovin synkkänä. Kylmä tuuli pyörii, viuhahtelee ees-taas ja taivas on avannut reikänsä. Sieltä tippuu aika reippaalla vauhdilla vettä.
Olen odotellut, että sade lakkaisi, mutta koko ajan vaan sitä nestettä tippuu.
En viitsi lähteä hautausmaalle vielä. Tokko nyt ihan koko päivää sentäs sataa.
Kinuskitäytekakku on maan mainiota herkkua. Nam. Kaikki kinuskijutut ovat hyviä.
Kelpaa aloittajan miehensä kanssa sitä puputtaa poskeensa.
Oikein HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ teille kaikille.
Heikunkeikku
Meillä ei ole täytekakkua kun kumpikaan mies enkä minä siitä nyt välitä eikä äitikään makeasta tykkää. Jos kakku olisi laitettu niin varmaan voileipäkakku.
Äitini kanssa vietettiin perjantaina kahdestaan laatuaikaa. Käytiin kohentamassa silmälasiensa istuvuutta, kampaamossa hiustenkleikkuussa ja sitten haettiin vielä hänelle laadukkaat kävelykengät koska kävely vielä sujuu. Loppuhuipennukseksi vielä käytiin syömässä. Ihn leppoisan rauhallisesti. Minä ja Äiti.
Tänään vein äidille lahjaksi vedenkeittimen. Hän niin haluaa aina keittää vieraille kahvia mutta koska monikaan ei illalla kahvia halua juoda, vien vedenkeittimen ja teetä. Saa tarjota vieraille ja on tyytyväinen kun "kelpaa" :D.
Niin ja onnea äitienpäivänä tyttärille, äidelle ja mummoille.
Pitäisiköhän tässä kuvailla kylmää Joulu-Aattoa Hautaus-Maalla.
Katselin maahan hakattua kuoppaa, jota ympäröivät jäiset Multa-Kokkareet.
Kuopan vieressä oli kohtuu-kaunis Uurna.
Toin Uurnan autoni taka-kontista.
Uurna oli suljettu kahdella Pultilla Muttereineen.
Paljain käsin, huokaisten nostin uurnan ylös, pidin sitä hetken silmieni edessä.
Laskin sen kuoppaan.
Hansikkaisin käsin asettelin Jäiset Mullat Uurnan ylle.
Uurnan vuoksi kuopan ylle tuli pieni kukkula.
Olin näkevinäni kukkulalla pienen, paljaan ristin.
Hän, Äitini oli lähtenyt pois.
Lakki päähän ja autolle.
Takaisin Stadiin.
-
Toistaiseksi näyttää ja tuntuu siltä että Vappuja ja Joulu-Aattoja tulee vielä.
Äitien-päiviä ei enää tule.
H.
Kaunis kuvaus. Hyvästit äitisi maalliselle olomuodolle. Äitinepäiviäkin kuitenkin tullee sinullekin vielä. Äitisi on muistoissasi vaikket kaupallista äitienpäivää vietäkkään.
Nii ja Ookkonää ainut lapsi?
En ole ainoa.
H.
On hällä ollut se ripuliin kuollut sisko.
Valehteleeko senkin.
Puhuttaisiinko vain jokainen omasta puolesta eikä toisten, jookosta?