Keskustalaiset on liian demokraattisia ja herkkiä jättämään puoleensa, jos he kokee sen tehneen väärin, kuten nyt edelisessä hallituksessa se teki. Kokoomus ulkoisti heille politikkansa teon, jopa onnistuen siinä yli odotusten, Sipälän vihreyden takia, oletan niin, maurien hymistellessä vieressä ketunhäntä kainalossa, ehkä siksi kun ei tullut ministerin postia.
Kokoomuslaiset ei jätä puoletaan jos ja kun he vain saa haalittua kannataijilleen lisää varallisuutta keinoja kaihtamatta, kuten sote sen meille opetti. Keskustan käyttö kokoomukselle sopi hyvin mutta lopullinen syy keskustan romadukseen oli he itse. Sipilä lähti kokomuksen kelkaan ja hänet valjastettiin hevosen työhön, mutta palkkana oli paimenpojan palkka, kokoomuksen saadessa edelleen osingot itselleen.
Vasemmisto- ja yhden asian puolueet puolestaan voivat nyt puol(ue)estaan taputtaa itseään olalle siitä, että niillä ei sattuneesta syystä ole mitään kiusausta KOSKAAN valita yritysjohtajaa omaksi poliittiseksi johtotähdekseen.
On luonnollista, että oikeistopuolueet eksperimentoivat kukin vuorollaan (kunhan edustavat oikeistoa yleensä).
Eksperimentoinnin sisältö on se, että poliitikkojohtajan sijasta puoluetta valitaan johtamaan yritysjohtaja. Tästä seuraa muodollisesti erilaisen politiikan kausi. On selvää, että yritysjohtaja johtaa eri tavalla kuin ikänsä teiniliitoissa ja muissa löysän idealistisen puheen huoneissa riutuneet poliittiset broilerit. Hän on tottunut nopeuteen ja tulosvastuuseen. Yritysjohtaja ei välttämättä silti saa paljon tai mitään tai paljon mitään aikaiseksi. Syitä voi olla monia: henkilökemiat, epäonniset taloudelliset ajat ja poliittinen vastatuuli tai vain huono johtaminen. On kuitenkin selvää, että kiusaus ja tarve valita välillä yritysjohtaja on olemassa, kun kuitenkin totta on, että normipoliittinen johto saa harvoin mitään kovin hyvää kovin nopeasti aikaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kopioitua tekstiä ronkittu ja näin saatiin längvitsiä.
Missä se johtava yritysjohtaja on, on ollut, tulee olemaan poliittisessa johdossa. Sipilän tukiyritysjohtamisesta ei anakaan ollut kuin haittaa kaikille.