Jos Lenin ei olisi tuhonnut sosialismiaan...

Anonyymi

Leninin johtamat bolsevikit ottivat vallan Venäjällä marraskuussa 1917. Välitöntä vallan anastamista vastusti tärkeä bolsevikki nimeltään Lev Kamenev (oikealta nimeltään Rosenfeld). Estääkseen tuhoisana pitämänsä hankkeen hän paljasti bolsevikkien salaiset kaappaussuunnitelmat Novaja Žizn -lehdessä. Tästä pettuuruudestaan huolimatta Kamenev valittiin yleisvenäläisen toimeenpanevan komitean puheenjohtajaksi, mikä on melkoinen ihme.

Kamenev vaati marraskuussa 1917 muodostamaan kaikkien sosialististen puolueiden yhteishallituksen. Jos spekuloidaan sillä, että Kamenev olisi onnistunut tässä tavoitteessaan ja Neuvosto-Venäjälle olisi muodostettu kaikkien sosialistipuolueiden yhteishallitus 1917, olisi myös Neuvostoliiton historia toisenlainen.

Marraskuun lopussa 1917 järjestettiin Venäjällä viimeiseksi jääneet vapaat vaalit, jossa sosialistivallankumouksellinen puolue sai 40 % kannatuksen ns. perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen. Bolsevikkien kannatus vaaleissa jäi n. 25 %:iin. Kaikilla sosialistisilla puolueilla oli kuitenkin vahva enemmistö kansalliskokouksessa ja jos niiden yhteishallitus olisi muodostettu, se olisi saanut ehdottoman enemmistön kansalliskokouksen edustajista tuekseen.

Tällöin Neuvosto-Venäjän ja myöhemmin perustettavan Neuvostoliiton historia olisi ollut demokraattinen. Demokraattisen Neuvostoliiton johdossa olisi ollut joku sosialistivallankumouksellisten johtohahmo ja Lenin olisi päässyt mukaan hallitukseen ministerinä.

Lenin kuitenkin toimi toisin ja hajotti väkivalloin kansalliskokouksen sen 18.1.1918 pitämän yhden istunnon jälkeen. Bolsevikit olivat jääneet esityksineen vähemmistöön kansalliskokouksessa ja siksi Lenin syrjäytti sen. Näin Lenin tuhosi sosialismin todellisen mahdollisuuden tulla aatteena kansan laajasti hyväksymäksi ja Neuvostoliiton valtion vahvaksi perustaksi.

Lenin oli tyhmä ja näköalaton mies. Tuhotessaan demokratian hän antoi mahdollisuuden Stalinin kaltaisen hirmuhallitsijan nousulle Neuvostoliiton johtoon. Testamentissaan Lenin varoitti luottamasta Staliniin, mutta Leninin syyllistyi tässä omien tekojensa seuraukset huomioon ottaen tekopyhyyteen. Lenin oli itse valmistanut Stalinille tien valtaan.

27

90

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos kuppatauti muhii aivoissa, niin eipä siinä niin välkky voi olla.

      Toisaalta sosialismin päävihollinen on aina kansainvälinen rahavalta eli kapitalismi, joka kyllä keksii aina keinot tämän "ilkeän" aatteen kitkemiseksi.

      Sosialismi yhdessä maassa olikin Stalinin osuva idea, joka jossain määrin myös toimi.

      • Anonyymi

        Sosialismin Stalinistinen kokeilu epäonnistui jo 1920 luvulla. Perusasioidenkaan hoitamisesta ei tullut mitään ja hallinto ryhtyi siksi jahtaamaan "kansanvihollisia". Sosialismi muuttui väkivalloin johdetuksi valtiososialismiksi, jonka oli kansasta välittämättä parantaa nomenklatuuran asemaa.


      • Anonyymi

        Kupataudilla on semmoinen ironinen ominaisuus,että loppuvaiheen alussa taudin uhri kokee jonkin aikaa kestävän älyllisen tason nousun.
        Ehkäpä Lenin kirjoitti poliittisen testamenttinsa tämän viimeisen leimahduksen aikana,tajutessaan Stalinin kykenevän johdattamaan Neuvostojen maan lohduttomiin kohtaloihin...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosialismin Stalinistinen kokeilu epäonnistui jo 1920 luvulla. Perusasioidenkaan hoitamisesta ei tullut mitään ja hallinto ryhtyi siksi jahtaamaan "kansanvihollisia". Sosialismi muuttui väkivalloin johdetuksi valtiososialismiksi, jonka oli kansasta välittämättä parantaa nomenklatuuran asemaa.

        Ihan hyviä ne oli 20-luvulla jossain määrin. Sehän niitä naurattikin miten kovasti naapurimaa Suomi vihasi omiaan ja rakasti suomalaisuuden vihaajia. Lenin väitti Suomeen tulleiden venäläisten olevan syöpäläisiä verenimijöitä joiden tarkoitus oli aiheuttaa sota kahden ystävän välillä. Leninin mukaan Venäjältä oli kitketty ainakin hänen aikana isovenäläinen uho Suomea vastaan lähes kokonaan.


      • Anonyymi

        Mitäs se talvisota sitten oli. Ei ainakaan yhden maan sosialismia. Jooseppi palautti lopulta kirkon ja nostalgian vallan Venäjälle, vaikka eipä kai ne niitä todellisuudessa vastustaneet. Leninin Venäjällä olleiden ihmisten asukaslukuun suhteutettuna Rauta-Felixin Tsekassa työskenteli jopa enemmän suomalaisia kuin isovenäläisilä. Talvisotaan mennessä kaikki tärkeimmät virat ja virastot olivat käytännössä kokonaan etnisesti puhtaiden isovenäläisten hallussa. Tunnetusti Itä-Karjalan puhdistuksia valvoneet latvialaiset olivat nekin jouluun 1939 menessä tapettu.


    • Anonyymi

      Kyllä Stalinin idea sosialismista yhdessä maassa lopulta jotenkin toimi. Ei Neukkula suhteessa takapajuiseen tsaarin aikaaan mitenkään surkea ollut. Tosin kaikesta siitä maksettiin hirmuinen inhimillinen hinta

      Samaa ideaa toteuttaa nykyinen Kiina. Sitä voikin hyvällä syyllä sanoa nyt kansallissosialistiseksi valtioksi. Kaikki hyvä on valjastettu vain kansallisen edun tuottamiseen.

      Saa nähdä nyt miten kansaivälinen kapitalismi onnistuu Kiinan nujertamaan.

      • Anonyymi

        Kiina on vakoilulla elävä hikipaja. Jooseppi pelkäsi Kiinaa enemmän kuin jenkit ja oli siinä mielessä viisas. Neuvostoliitolla oli varaa lähettää Korean sotaan vähintään 400 000 sotilasta vaarantamatta Itä-Saksan naisten turvallisuutta. Jooseppi lähetti viisaana miehenä korkeintaan 23 000. Tyhmät kiinalaiset olivat jo mobilisoimassa koko kansanarmeijaa maailmanvallankumoukseen Joosepin johtaessa tahtia. Stalin ei varmaankaan olisi tukenut Pohjois-Vietnamia ja sitä kautta ajanut Nixonia ja Kissingeria Kiinan sylkkyyn.


    • Kommunismi ei milloinkaan voi tulla valtion järjestelmäksi demokraattisesti; vain väkivallalla se nousee valtaan ja pitää sen.

      Jos puhutaan alkuperäisestä sosialismista, Suomi on maailman kenties sosialistisin maa.

    • Anonyymi

      Hyvähän se on, jos omaavat vahvoja johtajia. Toivottavasti Putte on oppinut Nikolain Japanin sodasta ja Joosepin talvisodasta, että tsaari tietää aina muita paremmin. Nikolaille uhosivat 'antavansa japanilaisille apinoille turpaan' ja Joosepin kohdalla homman piti olla ohi kahdessa viikossa. Tiedä mitä vielä olisivat huutaneet, jos ei jämäkällä otteella tammikuussa 1918 olisi tukittu turpia ainakin joulukuuhun 1991 asti.

    • Anonyymi

      Vallankumouksen jälkeen Venäjästä olisi pitänyt vain yksinkertaisesti tehdä demokraattinen tasavalta.

      Kommunistien teoriat luokka-antagonismista pitävät kyllä paikkansa, mutta niitä ei voi koskaan poistaa - vain lieventää.

      Lenin istui vain kirjastoissa ja luki teorioita. Vasta n. 50-vuotiaana ryhtyi todelliseen politiikkaan.

      • Anonyymi

        Miten siitä voi demokratiaa tulla, jos iso osa on porukasta sitä mieltä ettei muut ole edes kansoja. Todellisuudessa venäläiset ovat Euroopan epäpuhtain kansa rodullisesti. Venäjän kielikin on Lomonosovin kirkkoslaavista ja paikaillisista murteista kasamaa muminaa.


    • Anonyymi

      Stalin masinoi byrokratiansa tehokkain pakkokeinoin, vaikka piti näennäisen järkeviä, normaalilta vaikuttavia puheita. Allaolevasta voi päätellä, että homma toimi, toisin kuin trotskilaisilla, venäläisiä ei voi kohdella silkkihansikkain, muuten tulee uskomaton svoboda, mitä Stalin olisi voinut tehdä, muuta kuin alkaa jakamaan vastustajiaan ääripoikkeamiin ja likvidoimaan näitä, vaihtoehtoa ei ollut.

      Toverit! Minut on lähetetty tänne tervehtimään teitä Venäjän työväen vallankumouksen nimessä, joka juuria myöten horjuttaa kapitalistisen järjestelmän perusteita.
      Olen saapunut luoksenne tervehtiäkseni edustajakokoustanne Venäjän työläis- ja talonpoikaishallituksen, tämän vallankumouksen tulessa syntyneen Kansankomissaarien Neuvoston nimessä.
      Mutta en ole saapunut luoksenne vain tervehtiäkseni teitä.
      Tahtoisin ennen kaikkea ilmoittaa teille iloisen viestin Venäjän vallankumouksen voitoista, sen vihollisten hajaannustilaan joutumisesta ja siitä, että loppuaan tekevän imperialistisen sodan ilmapiirissä kasvavat vallankumouksen voiton mahdollisuudet päivä päivältä.
      Tilanherrain orjavalta on murskattu, sillä maaseudulla on valta siirtynyt talonpoikain käsiin. On murrettu kenraalien valta, sillä armeijassa on valta keskitetty sotilaiden käsiin. Kapitalisteille on pantu suitset suuhun, sillä tehtaisiin ja pankkeihin nähden järjestetään kiireellisesti työläisten kontrolli. Kaikkialla maassa, kaupungeissa ja maaseudulla, selkäpuolella ja rintamalla on tiheässä työläisten, sotilaiden ja talonpoikain vallankumouksellisia komiteoita, jotka ottavat hallitusohjakset omiin käsiinsä.
      Meitä peloteltiin Kerenskillä ja vastavallankumouksellisilla kenraaleilla. Mutta Kerenski on karkoitettu ja kenraalit ovat sotilaiden piirityksessä, sillä vieläpä kasakatkin lausuvat julki solidaarisuutensa työläisten ja talonpoikain vaatimuksiin nähden.
      Meitä peloteltiin nälällä, ennustettiin, että neuvostovalta tuhoutuu elintarvesekasorron kynsiin. Mutta meidän tarvitsi vain panna aisoihin keinottelijat, meidän tarvitsi vain kääntyä talonpoikain puoleen — ja viljaa alkoi virrata kaupunkeihin sadoin tuhansin puudin.
      Meitä peloteltiin valtiokoneiston sekasortoon joutumisella, virkamiesten sabotaashilla y. m. Tiesimme itsekin, ettei uuden sosialistisen hallituksen onnistu yksinkertaisesti ottaa käsiinsä vanha porvarillinen valtiokoneisto ja tehdä se omakseen. Mutta tarvitsi vain ryhtyä uusimaan vanhaa koneistoa, puhdistamaan sitä yhteiskuntavastaisista aineksista — ja sabotaashi alkoi murtua.

      .

      • Anonyymi

        Mitä se talvisota sitten oli ellei trotskilaisuutta. Trotskin oppien mukaan Puna-Armeija piti lähettää sinne missä oli niin sanottu vallankumouksellinen tilanne. Toisen valtion kimppuun hyökkääminen Terijoen hallituksen pyyntöön vedoten ei ole sosialismia yhdessä maassa. Trotski oli talvisodassa selvästi Neuvostoliiton puolella.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se talvisota sitten oli ellei trotskilaisuutta. Trotskin oppien mukaan Puna-Armeija piti lähettää sinne missä oli niin sanottu vallankumouksellinen tilanne. Toisen valtion kimppuun hyökkääminen Terijoen hallituksen pyyntöön vedoten ei ole sosialismia yhdessä maassa. Trotski oli talvisodassa selvästi Neuvostoliiton puolella.

        Talvisota oli puhdasta stalinismia Hitlerin luvalla. Vetoaminen Trotskiin ei päde, koska Suomessa ei ollut minkäänlaista vallankumoustilannetta.

        "Trotski oli talvisodassa selvästi Neuvostoliiton puolella."

        Niinkö? Miksi Stalin sitten määräsi hänet saamaan kunnon annoksen jääpiikkiä?


    • Anonyymi

      Asia on niin, että trotskilainen maailmanvallankumouksen idea oli jo hylätty. Kominterillä oli jo ollut pari aika naurettavaa vallankumousyritystä Virossa ja Saksassa.

      Talvisodan päivinä valta oli jo täysin Stalinilla, ja trotskilaisuus oli enää pelkkä kirosana Neukkulassa.

      Talvisodassa oli kysymys sotilas- ja geopoiliittisesta asetelmasta. Neukkula varautui sotaan Saksaa vastaan, ja halusi Suomesta turvavyöhykkeen. Mistään sosialismin levittämisestä, saati sitten trotskilaisesta maailmanvallankumouksesta ei ollut lainkaan kyse.

      • Anonyymi

        Stalin myönsi Suomen ansaitseen tiettyä arvonantoa itsenäisyyden puolesta taistelemiselle. Jooseppi vertasi Suomea ja Belgiaa lähes kansalliselle porvarillisilla ajatuksilla. Trotski väitti Suomen työväenluokan edun olevan stalinismista huolimatta neuvostovaltaan alistuminen, koska Neuvostoliitto oli stalinismista huolimatta työläisten valtio.


    • " Neukkula varautui sotaan Saksaa vastaan, ja halusi Suomesta turvavyöhykkeen. "

      Niinkö? Yhdessähän ne jakoivat Eurooppaa. Ei Saksalla ollut mitään hyökkäyssuunitelmia itään ennen kesää -40.

      • Anonyymi

        Ei se talvisota teknisesti ottaen mikään trotskilainen kahakka ollut. Monelleko orjalle edes mainittiin Kuusinen nimeltä. Moniko orja tiesi Kuusisen olleen neukun kansalainen. Virallisen tiedotteen mukaan Suomen laillinen hallitus Terijoella oli pyytänyt väliintuloa. Hyökkäyksessä oli korkeintaan trotskilainen vivahde. Trotski toki väitti myöhemmin ainakin suhtautuneen epäilevästi Georgian tilanteeseen 1921. Hitler ja Ribbentrop eivät rotuteorioidenkaan perusteella uskoneet suomalaisten taistelevan.


    • Anonyymi

      Trotski perusti puna-armeijan, Stalin NL:n NKVD:n, jonka tarkoitus oli valvoa Trotskia.

    • Anonyymi

      Aivan kuin meillä Antti ja Paavo.

      Kapitalisteille on pantu suitset suuhun, sillä tehtaisiin ja pankkeihin nähden järjestetään kiireellisesti työläisten kontrolli. Kaikkialla maassa, kaupungeissa ja maaseudulla, selkäpuolella ja rintamalla on tiheässä työläisten, sotilaiden ja talonpoikain vallankumouksellisia komiteoita, jotka ottavat hallitusohjakset omiin käsiinsä.

      • Anonyymi

        Typerä provokaatio.

        Yhdydvallat levittää omaa köyhäkapitalismin doktriiniaan ympäri maailmaa enemmän ja väkivaltaisemmin kuin mikään taho koskaan historiassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerä provokaatio.

        Yhdydvallat levittää omaa köyhäkapitalismin doktriiniaan ympäri maailmaa enemmän ja väkivaltaisemmin kuin mikään taho koskaan historiassa.

        Ei ollut provokaatio - eihän.


    • Anonyymi

      Eikös ne saksalaiset masinoinut tuon Leninin Venäjälle. Junalla Euroopasta - Suomenkautta hommaa hoitamaan.

      • Anonyymi

        Kyllä vain - Lenin oli Saksan lahja Venäjälle.


      • Anonyymi

        Venäjän kannalta hyvä niin. Ukkohan oli ainut järkevä poliitikko Venäjällä. Saksalaiset lopulta yliarvioivat kesällä 1917 näkemänsä perusteella venäläisten taistelukyvyn. Kerenskin olisi pitänyt antaa jatkaa sotaa sinne asti kunnes koko Venäjä on pantu halki poikki pinoon. Parvus huijasi viisaana juutalaisena sakuja.


    • Anonyymi

      Nooh hyvinhän se meni. Ive Lee kävi neukussa moikkaamassa vanhaa Rockefellerin kamua Serebrovskya. Oli se kaunista miten SKF:n kuulalaakerit virtasivat neukkuun pohjoismaisen suuntauksen aikanakin. Köyhä tyhmä Suomi nuoli niitä jotka olivat vastuussa talvisodan kärsimyksistä.

      • Anonyymi

        Pieni korjaus. Serebrovskyn, Rockefellerin ja Leninin välimiehen nimi oli Ivy Lee. Herra muuten työskenteli neukkua palveltuaan IG Farbenille Natsi-Saksassa. Jenkit on moraalisia miehiä rahan ollessa kyseessä. Trumpin kaupalliset toimet Venezuelaa ja Kiinaa vastaan ovat merkki siitä, että järki on palaamassa valkoiseen taloon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1451
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      693
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      12
      674
    10. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      650
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      649
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      110
      614
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      496
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      491
    Aihe