Sisäpiiristä

Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat löytämässä toisensa, Keskusta mukana (vielä vähän epävarma) - Keskusta kaatamassa Rinteen neuvottelut. Halla-ahosta pääministeri, Kokoomukselle yhtä monta ministeriä kuin Perussuomalaisille, Kokoomukselle Puhemiehen paikka. Keskustalle yksi suhteessa ylimääräinen ministeri. Keskusta saa maakuntansa, painotus osaksi kuntapuolella - perustetaan lisäksi 3 city aluetta. Politiikkana edellisen kauden politiikka , pienin muutoksin (Sipilän roolista ei vielä tietoa) -Perussuomalaiset saavat pienen kiristyksen maahanmuutto asioihin, haittamaahanmuutton muodossa .
Perussuomalaiset - Kokoomus - Keskusta
MV
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kristilliset mukaan vähän puolustamaan arvojamme.

Äänestä

Arvionneissa oli mukana KD, kuten myös vähemmistöhallitus Perussuomalaiset - Kokoomus - Rkp -KD, mutta nämä jäivät PerusS ja Kok neuvotteluissa vähemmistöön.

Äänestä
  • Ensimmäisessä linkissä mainitut "saavutukset" ovat Sipilän keskustavetoisen hallituksen aikaansaannoksia. Sipilä halusi luoda monikulttuurista Suomea ja tuloksena oli jatkuva pelko suomalaisille. Eräät poloiset eivät selvinneet hengissä. Ei edes uskalla ajatella tulevaa ja sen tapahtumia, jos keskusta pääsee taas hallitukseen.

    Äänestä

Siinä Kokkelit availevat Pandoranlipasta, ei hyvältä näytä.

Äänestä
  • syleilivät maahanmuuttoa sipilän kanssa ja nyt pussaa persuja

    kykypuolue fantastista

    Äänestä

Persujen joku uusi juoni valtaanpääsyssä. Miten kokoomus voikin langeta näiden isänmaanpettureiden joukkoon. Keskustasta en tuota usko, joten ei varmasti lähde näiden mukaan vaikka luvattaisiin kuu taivaalta. Haihattelua perkele.

Äänestä
  • Persut lykkäävät tänne koko ajan bullshittiään. Mikähän lie tuon manipulointiyrityksen perimmäisin tarkoitus? Yritys nuolla keskustalaisia vetäytymään tulevasta Rinteen hallituksesta? Eli luopumaan hallituksen toiseksi suurimman puolueen roolista ja omista tavoitteistaan.

    Tässäkin ketjussa heitellään ihan täyttä diipa daapaa ja osoittavat oman yksinkertaisuutensa möläytellessään täysin absurdeja väitteitään. Esim. että Keskusta saisi persporvarihallituksessa maakuntansa. Ei varmasti saisi, koska Kokoomus ei enää tue sitä. Ja että persut saisivat Kokoomukselta ja Keskustalta tukea maahanmuuttopolitiikalleen. No huhhuh. Keskustalle olisi suoranainen poliittinen helvetti jäädä persporvarihallituksessa Sinisen Tulevaisuuden kaltaiseksi heittopussiksi, koska se olisi väistämätön paikka Persujen ja Kokoomuksen takana.

    1Äänestä

Sitten huomasin, että se onkin Tommin elin sisällä ei tietoa...

Äänestä

Maaseudun Tulevaisuus: "Sipilä takertuu valtaan — ja voi hyvin myös onnistua siinä"

Sipilän rooli alkaa selvenemään. ei ole lähdössä vallasta. Ensi viikon lopulla Sipilä kaataa neuvottelut. Ministeripesti kutsuu PerusS - Kok - Keskustan hallituksessa.

Äänestä

Enemmistö+hallitus+demokratian+mukaisesti+PS+kok+keks+KD+Rkp+.+Eikö+siinä+jo+ole+riittävästi.+Eikö+siitä+jo+60+%+tulekkin.

Äänestä
  • Mitenkäs palstapölhö oli ajatellut, että persut ja RKP mahtuisivat samaan hallitukseen? Ei kuuna päivänä. Ja oletettavaa on, ettei tuolle lopullekaan katraalle kelpaisi persujen vaatimukset.

    Missio impossible.

    Äänestä

Onko isäsi masturboinut joskus lapsena useastikin Pankko-Ossin suuhun..?

Äänestä
  • Percessuomalaiset on melkoisia populistipellejä.
    Ne vastustaa maahanmuuttoa, mutta esimerkiksi Sebastian Tynkkynen on kutsunut tummaihoisen pojan kotiinsa ja koinii sitä sontatorveen! :)

    Äänestä

VU: "MTK:n nokkamies LM:lle: Keskustan kynnys hypätä ulos Säätytalolta matala." "Keskustan mukanaolo on kiikun kaakun"
___
Keskusta lähtee ensiviikon torstaina tai perjantaina.

Pian saamme Halla-ahon pääministeriksi

Äänestä
  • Keskusta sinnittelee mukana niin kauan että valta ja rahat on varmistettu. Ahneudesta ei niin vain eroon pääse.

    Äänestä

Uusia puolueita suomeen

irakin liitto

syyrian ps

islaelin ympärileikkaajat taloudessa

Äänestä

Perssut...hehee....HE-HE-HEEEEE!!!!

Äänestä

Persut ovat Putinin asialla. Ei muuta.

Äänestä

Kokoomuksella ja perussuomalaisille on yksi yhdistävä tekijä. Kokoomus myy Suomen isolle rahalle ja perussuomalaiset Venäjälle.

Äänestä

"Keskusta lähtee ensiviikon torstaina tai perjantaina.
Pian saamme Halla-ahon pääministeriksi"

Tieto Sipilän lähdöstä tulevan viikon torstaina, on varmistumassa.
Lähteen mukaan Keskusta sopinut Kokoomuksen kanssa valtiovarainministerin paikasta Keskustalle.
Paikalle istutetaan vanha tuttu, pääministerinäkin ansioitunut.

Äänestä
  • Ja tämä lähde on?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat löytämässä toisensa, Keskusta mukana (vielä vähän epävarma) - Keskusta kaatamassa Rinteen neuvottelut. Halla-ahosta pääministeri, Kokoomukselle yhtä monta ministeriä kuin Perussuomalaisille, Kokoomukselle Puhemiehen paikka. Keskustalle yksi suhteessa ylimääräinen ministeri. Keskusta saa maakuntansa, painotus osaksi kuntapuolella - perustetaan lisäksi 3 city aluetta. Politiikkana edellisen kauden politiikka , pienin muutoksin (Sipilän roolista ei vielä tietoa) -Perussuomalaiset saavat pienen kiristyksen maahanmuutto asioihin, haittamaahanmuutton muodossa .
Perussuomalaiset - Kokoomus - Keskusta
MV

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu