Natosotavoima Suomen taivaalla.

Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-10779992
Pohjois-Suomessa jyrisee taivaalla kuuden natomaaan hävittäjiä. Kuulema erimaiden hyökkäystoimintoja yhtenäistetään. Sotatoimia synkronoidaan.
Ilmasto saastuu tuottamatta yhtään mitään.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhdysvaltojen ja Iranin välit ovat kiristyneet presidentti Donald Trumpin kaudella. Reilu vuosi sitten Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä Iranin ydinsopimuksesta, ja tällä viikolla Iranin mitta näytti tulleen täyteen. Iranin presidentti Hasan Ruhani kertoi keskiviikkona maansa lakkaavan noudattamasta osaa vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen rajoitteista.
      https://yle.fi/uutiset/3-10779113

      USA siis rikkoo sopimuksia, vie sotavoimaa Persialahdelle ja sanoo sotatilan olevan lähellä.
      Kuka olisi hyökännyt silloin kun USAn sotavoimaa siellä ei ollut? Nyt siellä on on naton sotavoimaa ja Natousa uhkailee sodalla Iraniin.
      Historiasta: Iranissa islamistinen poliittinen liike kaatoi amerikkalaismielisen shaahin hallinnon ja sen jälkeen USA on nimitellyt Irania roistovaltioksi.

      Tuleeko sodasta televisiosota?
      Meneekö USA:n tueksi suomalainen sotajoukko?
      Ehdolla siis, jos USA aloittaa sodan. Iranilla ei ole mitään rahkeita alkaa sotimaan.

      • Anonyymi

        Jokohan jenkeillä vihdoinkin olisi munaa julistaa sota, eikä vaan miehittää kuten venäjä krimin. Aika hiljasta ollu jenkkien sodanjulistusrintamalla esim. irakissa(miehitys), libyassa, syyria, afganistan jne., jne.


      • Onko NATO voimaa vai USA voimaa? Johdetaanko NATO päämajasta vai jostain muualta?

        NATO ei ole Varsovan liitto jossa oli vain yksi komento, Moskovan. NATO on puolustusliitto jossa se kuuluisa artikla 5 astuu voimaan jos NATO jäsenen kimppuun hyökätään. Muutoin nuo maat hoitavat omat asiansa yksin tai yhdessä mutta ilman NATO:a.

        Voi tietyti olla komuloisen ymmärrykselle liian vaikeaa mutta yrittäkää edes!

        Jos USA uhkaa Irania ja ehkä syystä niin sillä ei ole NATO yhteyttä muutoin kuin, että USA on NATO perustajajäseniä mutta koska USA:n kimppuun ei ole hyökätty niin artikla 5 ei käynnistä toimia muissa NATO maissa.

        Voithan sinä kysyä josko ottaisivat sinut sinne apuvoimaksi Suomen puolesta! Voisi hyvin sopiakin Anaalilyylin toimenkuvaan!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Onko NATO voimaa vai USA voimaa? Johdetaanko NATO päämajasta vai jostain muualta?

        NATO ei ole Varsovan liitto jossa oli vain yksi komento, Moskovan. NATO on puolustusliitto jossa se kuuluisa artikla 5 astuu voimaan jos NATO jäsenen kimppuun hyökätään. Muutoin nuo maat hoitavat omat asiansa yksin tai yhdessä mutta ilman NATO:a.

        Voi tietyti olla komuloisen ymmärrykselle liian vaikeaa mutta yrittäkää edes!

        Jos USA uhkaa Irania ja ehkä syystä niin sillä ei ole NATO yhteyttä muutoin kuin, että USA on NATO perustajajäseniä mutta koska USA:n kimppuun ei ole hyökätty niin artikla 5 ei käynnistä toimia muissa NATO maissa.

        Voithan sinä kysyä josko ottaisivat sinut sinne apuvoimaksi Suomen puolesta! Voisi hyvin sopiakin Anaalilyylin toimenkuvaan!

        Kuis natopalstalla menee? Kyllästyttääkö puhella itsensä kanssa?


    • Anonyymi

      Isänmaa on vaarassa natoseurustelun takia. Siitä tulisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti.

      • Miten ajattelet NATO:n vaarantavan Suomen turvallisuutta? Pikemminkin liittyminen NATO:on lisäisivakauttamme ja turvallisuuttamme.

        Nyt vaan liittymään!


      • Niin kauan kuin venäläiset ovat idiootteja! Suora vastaus suoraan kysymykseen!


    • Anonyymi

      On siinä yksi hyvä puoli.
      Kestävyysvaje kasvaa huimasti.
      Porvaristo saa syyn leikkauspolitiikan jatkamiselle hamaan tulevaisuuteen. Palkkatyöläiset saavat leikkaukset, herrat äxät saavat pommikoneita.
      Tasapuolista eikö totta?

    • Anonyymi

      "Eduskuntavaalien tulos on rauhanliikkeen näkö­kulmasta kimurantti, eikä tulevasta hallituspohjasta eikä -politiikasta ole tätä kirjoitettaessa vielä aavistustakaan.
      Nähtäväksi jää, riittääkö vaaleissa selkeästi lisäpaikkoja lunastaneiden sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja ­vihreiden kantti reivata Suomen kurssia rauhanomaisemmille uomille, mikäli hallitusvastuu kutsuu. Muutama selkeä toive hävittäjähankinnan uudelleenharkinnan lisäksi olisi helppo nimetä. Eikä kyse ole kovinkaan radikaaleista tai hankalasti perusteltavista linjauksista.
      Ensinnäkin Suomen tulisi allekirjoittaa ja ratifioida jo yli 120 maan hyväksymä ydinasekieltosopimus. Pitkään taka-askeleita ottaneessa ydinaseriisunnassa tarvitaan edistystä. Suomi kannustaisi näin myös Ruotsin hallitusta ratifioimaan hyväksymänsä sopimus, mikä lisäisi toivottavasti painetta myös muissa Pohjoismaissa ottamaan askeleita kohti ydinaseetonta pohjolaa."
      https://www.rauhanpuolustajat.org/paakirjoitus-vaalit-toisaalta-ja-toisaalta/

      Tässä artikkelissa sivutaan tärkeää seikkaa nimittäin aseistariisumista.
      Miksi muuten Suomi ei virallisesti yhdy ydinasekieltosopimukseen! Tuskin koskaan Suomella on mahdollista ja tarvettakaan hankkia ydinaseita eikä oikein mitään aseita.
      Rauhanomainen ulkopolitiikka riittää.

      • Kun itä naapurin kaltainen roistovaltio saa päähänsä tulla tänne niin rauhanpolitiikka ei auta sekunnin kymmenystä, ainoa mikä auttaa on suurempi voima vastassa ja siksi olisi kiiruun vilkkaa liityttävä läntiseen puolustusliittoon NATO:on!

        Aionahan vasemmiston äärilaita on Vappuna esitellyt rauhan pommejaan ja muita rauhan aseita Punaisella torillaan. Se nyt sitten lisää uskoamme heidän rauhaansa! Komurauha on sitä kun sinut viedään keskitysleiriin ja komut muuttavat tölliiisi maksamatta siitä tai maksamatta edes vuokraa koska sehän on kansallistettu kansan omaisuudeksi.


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kun itä naapurin kaltainen roistovaltio saa päähänsä tulla tänne niin rauhanpolitiikka ei auta sekunnin kymmenystä, ainoa mikä auttaa on suurempi voima vastassa ja siksi olisi kiiruun vilkkaa liityttävä läntiseen puolustusliittoon NATO:on!

        Aionahan vasemmiston äärilaita on Vappuna esitellyt rauhan pommejaan ja muita rauhan aseita Punaisella torillaan. Se nyt sitten lisää uskoamme heidän rauhaansa! Komurauha on sitä kun sinut viedään keskitysleiriin ja komut muuttavat tölliiisi maksamatta siitä tai maksamatta edes vuokraa koska sehän on kansallistettu kansan omaisuudeksi.

        Oiskohan sun mielenterveydelle parempi jos pysyisit siellä rakkaalla natopalstallas?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oiskohan sun mielenterveydelle parempi jos pysyisit siellä rakkaalla natopalstallas?

        Et sitten kyennyt kommentoimaan, oliko niin faktaa jottet kehdannut?

        Tuo Pietarin trollityylisi ei täällä pure mutta Uralin takana sinulla voisi olla tulevaisuus!


    • Anonyymi

      Rauhanpuolustajien Lapin piirijärjestö on hereillä.

      "Suomen Rauhanpuolustajain Lapin piirijärjestö ry on kokouksessaan keskustellut Yhdysvaltojen sotilaiden toukokuisesta yhteisharjoituksista Suomessa. Järjestön jäsenet eivät hyväksy Yhdysvaltojen sotilaita harjoituksiin maaperällämme, koska meillä on 1300 kilometrin raja Venäjän kanssa, eikä suurvaltojen ristiriitojen keskellä ole hyvä olla.
      Lapin piirijärjestön tiedotteessa, jossa myös vaaditaan päättäjiä toimimaan sen puolesta, että Yhdysvallat ei tulisi sotaharjoitukseen Suomeen."
      https://www.rauhanpuolustajat.org/lapin_piirijarjesto_ei_hyvaksy_sotaharjoituksia_yhdysvaltojen_kanssa/

      Lisäksi lappilaiset ihmettelevät kuinka armeijan kenraali voi solmia sopimuksia ohi eduskunnan. Isäntämaasopimus.
      Työtä rauhanomaisen maailman puolesta tulisi lisätä rutkasti.

      • Wikin tiedot noista "Rauhanpuolustajista" antavat reaalikuvan siitä millainen komuloisten peitejärjestö on kyseessä. Tässä osa siitä infosta:

        "Suomen Rauhanpuolustajat on alunperin taistolaisten kommunistien peitejärjestö, joka mielenosoituksiin Lännen liberaalien demokratioiden ydinaseita vastaan osallistui paljon ei-kommunistisiakin "hyödyllisiä idiootteja" ja joka piti totalitarististen kommunistimaiden ydinaseita "rauhanaseina".

        Järjestön perustamiskäskyn (1949) väitetään tulleen Moskovasta, ja se mm. puolusti Tshekkoslovakian väkivaltaista miehitystä 1968.

        Puheenjohtaja Markku Kangaspuro oli vielä vuonna 2002 Karl Marx -seuran hallituksen jäsen ja myöhemmin varajäsen.

        Toinen varapuheenjohtaja toimii SKP:ssä. Vuonna 2007 järjestö mainosti "kolmatta maailmansotaa" ja "verenvuodatusta" toivoneen ja "ihmistä tappokoneena" ylistäneen Che Guevaran muistotilaisuutta.

        Rauhanpuolustajat on taistolaisvaikutteisen Voima-lehden ja Suomen sosiaalifoorumin taustajärjestöjä.

        "Kaikki" ammattiliitot kuuluivat SRP:hen sen kulta-aikana, mutta sosialismin romahdettua järjestöllä oli miljoonavelat"

        Enkä usko tuossa suhteessa asioiden paljoakaan parantuneen! Eikä tuon poppoon sanomisiin voi luottaa koska kommunismi perustuu valheelle. Rauhanpuolustajat ovat siis sitä vain "lainausmerkeissä" koska kommunismi ei halua rauhaa vaan ylivaltaa muihin nähden saadakseen riistää muiden varallisuuden omaan käyttöönsä, oikea työ kun ei tuppaa maistumaan vaan tuhta on ottanut vallan.

        NATO on rauhan tae, se on ollut sitä Länsi-Euroopassa jo II maailmansodasta alkaen. Meillekin se toisi turvaa jos vain jätetään se typerä kuvitelma puolueettomuudesta ja liittoutumattomuudesta turvallisuuden lisääjänä maailmassa. Ne kun eivät auta, eivät auttaneet marraskuun viimeisenä 1939, eivätkä auta tänäänkään kun tilanne siihen suuntaan luisuu!


    • Anonyymi

      Ps. Natopalstan trollilla on mitä ilmeisimmin useampi tietokone kotonaan, joiden kautta suorittaa tiettyjä tehtäviä tietyillä nimimerkeillä, ja peukuttelee puheitaan ja vastailee itselleen.

      Niin kauan, kun nettiin kirjautumista ei tarvita, tuonkaltaiset häiriköt mellastavat netissä mielinmäärin, ja tunnistaminen on vain yksilöistä kiinni.

      Kun jutut alkavat olla "liittykää natoon" ja "paha venäjä" aihetta, niin on melko selvää tiettyjä merkkejä seuraamalla kuka on taas asialla.
      Onko jollekin Ari Tikkanen tuttu nimi? Synt. -65? Raahesta luultavasti kotoisin, iso vaalea mies, mahd. parta, isot silmät, pää mahd. ajeltu.
      Natopalstalla käyttänyt johtajuuteen viittaavia nikkejä, sekä 44.div. nimeä.

      Jos joku tietää niin pitäis tehdä rikosilmoitus vihapuheen levittämisestä ja rasismin lietsonnasta. On meinaan venäjään kohdistuva vihapuhe sen tyylistä. Mies esiintyy välillä mukamas venäjä trollina ja sitten vastailee "ilmiantajana" omiin juttuihinsa haukkuen ryssäksi.

    • Anonyymi

      Extyökkäri on natopalstan trolli. Riehunut metsästämässä "ryssiä" myös ylilaudan sota palstalla.
      Se tyyppi pitäis ehdottomasti saada hoitoon. Pakkomielteinen sen verran pahasti, ettei voi mennä takuuseen siitä mitä se keksii jos ei kirjottamalla pysty purkamaan ajatuksiaan.

    • Anonyymi

      Naton turvatakuut jäsenmailleen.
      - Mikäli jokin natomaa käy sotaa niin toiset natomaat eivät estä sitä. Päinvastoin. Muilla natomailla on velvollisuus sotilaallisesti ja poliittisesti tukea sotaa käyvää natomaata.
      Tämä sopimuskohta laadittiin siksi, että siirtomaita omistaneet natomaat saivat selkänsä tuetuksi itsenäisyysliikkeitä estääkseen irtautumasta emämaista.
      Sopimuskohta toimi moitteettomasti. Kukin jäsenmaa sai rauhassa teurastaa itsenäisyyttä vaativien maiden kansalaisia.
      Kuten on tunnettua, natomaat hävisivät sodat. Imperiumit joutuivat antamaan alistamilleen kansoille itsenäisyyden.
      - Nato perustettiin myös siksi, että sen avulla voitaisiin turvata jäsenmaiden pysyvän kapitalismissa. Jos jossain jäsenmaassa puhkeaisi sosialistinen vallankumous, muiden jäsnemaiden tulee auttaa vallankumouksen tukahduttamisessa. Nato myös turvasi sitä, ettei sosialistinen kehitys voisi edetä rauhanomaisesti.
      - Natomaat ovat menettäneet siirtomaansa mutta jälkimmäinen on voimassa.
      - Jos yksittäinen jäsenmaa alkaa kuristaa jotain valtiota, muiden jäsenmaiden velvollisuus on tukea sen toimia. Tämä toteutui Kuuban 50 vuotta kestäneenä kauppasaartona ja toimii USA:n pyrkiessä kuristamaan Venezuelaa.
      Parhaillaan USA on järjestämässä sotaa Irania vastaan. USA saanee turvatakuut muilta jäsenmailta, että ne eivät asetu vastahankaan.
      - Natomaiden koalitiot voivat käydä sotia kuten Irakissa ja Jugoslaviassa. Sotaan osallistumattomat jäsenmaat tukivat sotia poliittisesti ja ehkä myös sotilaallisesti.
      - Nato edustaa kansainvälistä kansainvälisen kapitalismin yhteistä armeijaa estääkseen kaikkialla demokraattisen kehityksen.

    • Anonyymi

      On aivan ymmärrettävää että loiskupersut tukevat mitä tahansa sotavoimaa. Heillä ei ole isänmaallisuutta. Ensin aseet, sitten rahat omaan taskuun ja seuraavaksi kansa selvitköön miten tahtoo.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4823
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4603
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4204
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3177
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2711
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2182
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe