Halonen ja äärioikeisto

Halosen erinomainen haastattelu tämän aamun Demarissa on tyhjentävä vastaus niille pyrkimyksille joita äärioikeisto ehdottelee. Äärioikeisto vaatii Suomen sitoutumista Pohjois-Atlantin Puolustusliitto Natoon. Peruslähtökohtana pidetään sitä ettei Yhdistyneet Kansakunnat kykene kriisissä vastaamaan ja, että tällä perusteella tulisi ohittaa kansainväliset säännökset. Halonen toteaa, että ongelmia on poikkeustilanteissa, kun on kyse kriisinhallinnasta. Hän korostaa kuitenkin, että Euroopan Unionin tulisi kunnioittaa Yhdistyneitä Kansakuntia. Tarkoittaen ettei se voi sen ylikävellä.

Irakin kriisissä Yhdistyneet Kansakunnat oli oikeassa. Vaikkakin demokratia ei ollut Irakin vahvimpia puolia, ei Yhdistyneet Kansakunnat pitänyt oikeutettuna hyökkäystä maahan. Toisaalta rajan vetäminen voisi olla vaikeata, jos demokratian vähäisyyttä pidetään oikeutuksena. Yhdistyneissä Kansakunnissa ei taitaisi olla montakaan jäsentä, jossa ei rikottaisi demokratiaa vastaan. Lähes jokaisella valtiolla on oma demokratiavajeensa.

Yhdysvallat esitti argumentteja, jotka osoittautuivat vääriksi. Oli olemassa suuri määrä tuhoaseita. Mitään todisteita ei ollut, jotka olisivat myöhemminkään puolustaneet sodan aloittamista.

Yhdysvallat puolusteli oikeutta hyökkäämiseen sillä, että Irak olisi terrorismin kehto. Sekään ei ole osoittautunut oikeaksi lähtökohdaksi. Terrorismia ei hävitetä sodalla, koska sen lähtökohdat ovat muualla. Köyhyys, epäoikeudenmukaisuus, riisto, kansojen ja yksilöiden alistaminen jne. luovat terroria. Vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden poistaminen on paras taisteluväline terrorismin poistamiseksi.. Sitä ei poista sota, koska sen aina luo uuden sodan siemenen.

Yhdysvallat aseisti Irakin ja tuki sen sotia Irania vastaan. Ja senkin lähtökohtana oli virhearvioinnit. Yhdysvallat pelkäsi etujen menettämistä, jos Islamin fundamenttalistit saavat jalansijaa. Irak ei kuitenkaan nuollut isännäksi aikovan kättä, vaan ryhtyi ratkaisemaan omia ongelmiaan, jotka jälleen vaaransivat Yhdysvaltojen etuja. Ja jälleen Yhdysvallat siis teki virhearvion ja päätti ratkaista ongelman asein.

Vanha äitini aikoinaan totesi, että tarvitaan sotia, kun aseita on paljon tai koska väkimäärä kasvaa liian suureksi. Tarvitaan apuharvennus. Mistähän on kyse milloinkin.
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Parahin Thomas Winter!
Kun olet saanut päivän Demarin kokonaan luettua, niin istu kaikessa rauhassa ja mietippä vaihtoehtoa jossa Tarjamme ja "vesipalloilija" joukkoineen alkaisi kallistua itäänpäin puolustusliittouma-asioissa? En nyt tarkoita, että ottaisimme Karjalan takaisin, vaan lyöttäytyisimme yhteen vanhan "10-ottelukumppanimme" kanssa. En ole monestakaan kirjoituksestasi löytänyt ajatuksiasi tai kommenttejasi, mitä itäinen suuri naapurimme on askarrellut entisillä N-Liiton alueilla, Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Libyassa, Jemenissä, jne. Ilmeisesti mielestäsi vaatimatonta kauppaa esim. asepuolella, kivilinkoja ja jousipyssyjä, raskaimmat ensin mainittuina?
Älä näe maailman ongelmia niin tähtilippumaisena, vaan ole edelleen utelias ja tutki myös maailmanpolitiikan mennyttä- ja nykyaikaa sen toiselta reunalta! Olet aivan oikeassa sanoessasi, mitkä ovat terrorismin lähtökohtia. Mieti sanomaasi myös itäisen pallonpuoliskon tapahtumiin peilaten!

Äänestä

Halonen puhui sitäpaitsi kahdella suulla. Hänhän moitti YK:n ja EU:n vastakkainasettelua, mutta jo heti seuraavassa lauseessa kertoi, että vaikka EU:n kriisinhallinnassa on YK:n tahdon noudattaminen on pääsääntö, voi EU silti tietyissä tilanteissa toimia ilman YK-mandaattia.

Tämä Halosen ulostulo voitanee tulkita vahvaksi tueksi EU:n kriisinhallintaa kohtaan. EU:n kriisinhallinta on muuten historiallisista syistä johtuen vahvasti Nato-johtonen.

Huomasitko muuten, että ei EU, ei edes Nato-EU (pl. Iso-Britrania), antanut tukeaaan Yhdysvaltain Irak-politiikalle.

USA on tukenut aikoinaan myös Irania ja Afganistania (Talebania). Virhearviointeja on tullut myös Latinalaisessa-Amerikassa.

Äänestä

SDP ratsastaa kahdella kamelilla.
Lipponen = Kyllä-NATO, äänitorvena Jaakonsaari
Halonen = Ei-NATO, äänitorvena Tuomioja
Alho = Kyllä-kansanäänestys
Lipponen = Ei-kansanäänestystä
Alho = Pois-valtaoikeudet
Koskinen = Valtaoikeudet säilyy
Puolue pysyy jatkuvasti otsikoissa tyyliin UKK. Ei sillä väliä mitä puhutaan kunhan puhutaan. Äänestäjä löytää mieleisensä vaihtoehdon mihin tahansa kysymykseen olipa mielipide mikä tahansa.

Äänestä

Vai äärioikeisto...

Tämä Tapio.Talvi on kyllä mielenkiintoinen tapaus...

Nuo otsikossa mainitut työväenliikkeen kuuluisat tytöt ja pojat on sitten äärioikeistoa, vai?

Talven horinat voinee kaikki jättää tästä lähtien omaan arvoonsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tapio.Talvi kirjoitti:

Halosen erinomainen haastattelu tämän aamun Demarissa on tyhjentävä vastaus niille pyrkimyksille joita äärioikeisto ehdottelee. Äärioikeisto vaatii Suomen sitoutumista Pohjois-Atlantin Puolustusliitto Natoon. Peruslähtökohtana pidetään sitä ettei Yhdistyneet Kansakunnat kykene kriisissä vastaamaan ja, että tällä perusteella tulisi ohittaa kansainväliset säännökset. Halonen toteaa, että ongelmia on poikkeustilanteissa, kun on kyse kriisinhallinnasta. Hän korostaa kuitenkin, että Euroopan Unionin tulisi kunnioittaa Yhdistyneitä Kansakuntia. Tarkoittaen ettei se voi sen ylikävellä.

Irakin kriisissä Yhdistyneet Kansakunnat oli oikeassa. Vaikkakin demokratia ei ollut Irakin vahvimpia puolia, ei Yhdistyneet Kansakunnat pitänyt oikeutettuna hyökkäystä maahan. Toisaalta rajan vetäminen voisi olla vaikeata, jos demokratian vähäisyyttä pidetään oikeutuksena. Yhdistyneissä Kansakunnissa ei taitaisi olla montakaan jäsentä, jossa ei rikottaisi demokratiaa vastaan. Lähes jokaisella valtiolla on oma demokratiavajeensa.

Yhdysvallat esitti argumentteja, jotka osoittautuivat vääriksi. Oli olemassa suuri määrä tuhoaseita. Mitään todisteita ei ollut, jotka olisivat myöhemminkään puolustaneet sodan aloittamista.

Yhdysvallat puolusteli oikeutta hyökkäämiseen sillä, että Irak olisi terrorismin kehto. Sekään ei ole osoittautunut oikeaksi lähtökohdaksi. Terrorismia ei hävitetä sodalla, koska sen lähtökohdat ovat muualla. Köyhyys, epäoikeudenmukaisuus, riisto, kansojen ja yksilöiden alistaminen jne. luovat terroria. Vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden poistaminen on paras taisteluväline terrorismin poistamiseksi.. Sitä ei poista sota, koska sen aina luo uuden sodan siemenen.

Yhdysvallat aseisti Irakin ja tuki sen sotia Irania vastaan. Ja senkin lähtökohtana oli virhearvioinnit. Yhdysvallat pelkäsi etujen menettämistä, jos Islamin fundamenttalistit saavat jalansijaa. Irak ei kuitenkaan nuollut isännäksi aikovan kättä, vaan ryhtyi ratkaisemaan omia ongelmiaan, jotka jälleen vaaransivat Yhdysvaltojen etuja. Ja jälleen Yhdysvallat siis teki virhearvion ja päätti ratkaista ongelman asein.

Vanha äitini aikoinaan totesi, että tarvitaan sotia, kun aseita on paljon tai koska väkimäärä kasvaa liian suureksi. Tarvitaan apuharvennus. Mistähän on kyse milloinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu