Hetken siinä pääsin miestä jututtamaan, fiksun oloinen kaveri. Erityisesti arvostan sitä että Teuvolla kokemusta oikeasta työnteosta, yrittämisestä ja kansainvälisestä kaupastakin. Toisin kuin monella poliittisella broilerilla joita ehdolla eu-parlamenttiin.
Teuvo Hakkarainen oli eilen Kouvalan kävelykadulla
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä monella edustajalla on kovin ohut tietämys rahvaan elämästä kun on ylioppilaaksi tultua siirtynyt valtiootieteelliseen ja ehkä jo ennen valmistumista päässyt johonkin puolueeseen jonkinlaiseksi toimitsijaksi.. Siitähän se politiikon ura lähtee..
- Anonyymi
Ääni ipersulle on ääni Putinille.
- Anonyymi
Teuvolla kokemusta sahurina EU tukiaisista ja kirkkohopeista.
Kohu kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) ympärillä jatkuu.
Suomussalmen kihlakunnanoikeus tuomitsi viitasaarelaisen Hakkaraisen kesäkuussa 1986 yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä varkaudesta.
Hakkarainen ja neljä muuta henkilöä tunkeutuivat kesäkuussa 1986 avoimesta ikkunasta Suomussalmen kirkkoon. He anastivat kirkon holvista yli sata arvokasta ehtoollispikaria kuljetuslaukkuineen, ehtoollisviiniä ja kolehtirahoja 400 markkaa.
Seurakunta sai pikarit myöhemmin takaisin, mutta esimerkiksi Malaga-viinejä ei.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä 7päivää -lehti. - Anonyymi
Veltto Virtsanen suosittelee Teuvoa Merkkelin tilalle.
- Anonyymi
Soininin mukaan alkoholiongelmainen, oikeuden mukaan naisen pahoinpitelijä.
- Anonyymi
Eikö siellä ole komission puheenjohtajanakin täysi juoppo joka tykkää läpsiä ihmisiä? Hyvin sopii Teuvo tuohon porukkaan, ties vaikka tekisivät siitä uuden puheenjohtajan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704878Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.103320Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j172545Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561633- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441316- 931249
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.217995Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.68942IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51855