Viha ei johda hyvään

Anonyymi

Tunnen sanonnan ”pistelee vihaksi”. Se on tuttu esimerkiksi tilanteessa, jossa joku asia ei ole mennyt minun mieleni mukaan.
En voi ulkoistaa itsestäni vihan tunnetta. Minun lihassani on vaikutusvalta, jota vastaan joudun taistelemaan. Joillakin on parempi taito hallita vihansa toimiessaan erilaisten ihmisten kanssa ja käsitellessään erilaisia asioita.

Viha saa paljon huonoja asioita aikaan. Pikkupoika kuunteli isopapan kertomuksia sotarintamalta. Kuunneltuaan aikansa hän kysyi: ”Eivätkö ihmiset voisi keskustella ja sopia asioita?” Lapsi ymmärsi, etteivät viha ja sota ole oikeudenmukaisia asioita.

Paavali joutui elämässään toteamaan hyvän ja pahan vallan sekä synnin vaikutuksen: ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.” (Room. 7:19–20.)

Maailma vihasi Jeesustakin muun muassa hänen puheidensa, opetuksensa ja tunnustekojensa tähden. Maailma ei tuntenut Jeesuksen kuninkuutta, joka ei ollut tätä aikaa varten, ja siksi he ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Näin Jumalan suunnitelmat toteutuivat pääsiäisen ajan tapahtumissa.

Seuraajiensa elämästä Jeesus sanoi: ”Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua” (Joh. 15:18). Lauluntekijä sanoittaa raamatullisesti Jeesuksen tehtävää: ”Maailman synnit hän ristillä kantoi, sovitti kaikki ne kuolemallaan. Itsensä nöyrästi uhriksi antoi – kuinka hän meitä niin rakastikaan! Velkamme maksoi hän näin verellänsä, käärmeeltä murskaksi polki hän pään. Meitä vain sääli hän sydämessänsä Jumalan vihankin kärsiessään.” (SL 59:2, 1976.)

Jumala rakastaa syntistä mutta vihaa syntiä. Daavidkin rukoili Jumalaa, ettei tämä rankaisi häntä vihassaan. Daavid tunsi syntinsä, eikä hänellä ollut rauhaa. Jumala armahti Daavidia heittäen hänen syntinsä selkänsä taakse ja antaen hänelle kiitollisen mielen, niin että Daavid lauloi kiitospsalmeja Herralle.

Kieli on pikkuinen jäsen, joka saa aikaan isoja asioita. Kielen hillitseminen on joskus vaikeaa.

Jotkut ihmiset ovat puheliaampia kuin toiset. Jotkut mieluummin kuuntelevat ja seuraavat tilannetta ja sanovat sitten, kun sen aika on. Toisilla on taipumusta juoruta toisten asioista ja puhua sellaistakin, joka ei pidä paikkaansa.

Kukaan ei voi kerskata, että olisi onnistunut puheissaan. Siirakin kirjassa on hyvin sattuvasti opetettu oikeasta kuulemisesta ja puhumisesta sekä toimimisesta (Siir. 19:6–18).

Huonot sanat ja vihapuheet eivät johda koskaan oikeudenmukaisuuteen. Kannattaa pyrkiä ajattelemaan ja puhumaan lähimmäisistä aina parhain päin. Rakkaudella sulatamme myös vihamiesten sydämiä.

Sielunvihollinen haluaa vihan ja huonojen sanojenkin kautta tehdä taivastiestä vaikeaa: se kylvää vehnän sekaan rikkaviljaa (Matt. 13:25–30). Omantunnon hoitaminen on taistelua vihollisen kylvöä vastaan. Jumala on kuitenkin antanut ihmisille uskomisen lahjan.

Huonoja puheita saa korjata ja olla Hyvän Paimenen armollisessa hoidossa. Jokainen saa uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja olla turvallisella mielellä. Jumalan valtakunta hoitaa veljellisessä ja yhteisessä rakkaudessa. On turvallista kokea omalle kohdalle Jeesuksen sanat: ” Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).

Teksti: Jorma Vuorma

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt sekin on sitten kuultu !

      että jollain ihan "pistelee " vihaksi !

      tähän asti on vain "pistänyt vihaksi"!

      on sitä monenlaista.

      • Anonyymi

        Jotkut ovat jopa pisteliäitä. Esimerkiksi terveyskeskuksessa.


    • Anonyymi

      Voi sanua seuroisa nuin jotta on siulkii naapurin akka tavattomman hyvältä näyttävät persposket, kyl mie niitäkin työstääsin jos tuo siun miehes ei koko ajan katsoosi pahal silmäl.

    • Anonyymi

      Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.” (Room. 7:19–20.)
      Pitäs kai itsekkin ruveta puolusteleen omaa syntielämää sillä että en se minä ole vaan minussa asuva synti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe