MM-lätkän aikataulut kootusti

Tervehdys! Jääkiekon MM-kisat ovat alkaneet vauhdilla ja vähintäänkin kohtuullisen hyvin Leijonien vinkkelistä katsottuna. TV-oppaista Suomen otteluiden löytäminen on melko työlästä, se on taas tullut havaittua. Toisaalta halusimme helpottaa otteluohjelman löytämistä, mm-jääkkiekko kisaohjelma löytyy nyt Zmartan sivuilta. Pistäkäähän vinkkiä, jos tiedossanne on muita hyviä ja selkeitä kisa-aikatauluja.

Otteluohjelmasta itsestään: se on itsessään varsin mielenkiintoisesti rakennettu Suomen kannalta: alkulohkon kolme ensimmäistä matsia (Kanada, Slovakia, USA) olivat selkeästi ennakkoon ne haastavimmat, sitten seuraa peräkkäin neljä huomattavasti iisimpää vastustajaa (Tanska, Iso-Britannia, Ranska, Saksa).

Esimerkiksi Kanadalla tuo otteluohjelma näyttää huomattavasti vaihtelevammalta: ns. helpot ja vaikeat vastustajat seuraavat toisiaan vuorotellen. Ok, kansainvälinen jääkiekkoliitto joutuu tietenkin tekemään kompromisseja aikatauluja laatiessaan, kaikkia ei voi miellyttää.

Miten te näette Suomen otteluohjelman? Onko ”pahojen pelien” saaminen heti alkuun hyvä vai huono juttu? Nythän ehkä lohkon ennakkoon kovin maa Kanada yllätettiin vielä hieman epäyhtenäisenä heti avausmatsissa.

Itse näen kaksi potentiaalista ongelmaa. Neljästä ennakkoon heikommasta maasta viimeisenä kohdataan Saksa, joka taas näistä neljästä joukkueesta on se kovin. Brittien ja ranskalaisten nuijimisen jälkeen tähän otteluun voi olla helppo lähteä takki auki: Saksa voi parhaimmillaan yllättää Leijonat. Tappio niskassa taas on ikävä lähteä puolivälieriin, mistä päästäänkin otteluohjelman toiseen ongelmaan – miten neljän kevyehkön ottelun jälkeen kyetään asennoitumaan jatkopelien ”kerrasta poikki” -tyyliseen asetelmaan?

Toki asetelman voi spinnata positiiviseksikin: kovin vaihe on hetkeksi takana päin, nyt on neljä peliä aikaa vielä hioa kuvioita ja hitsata joukkuetta yhteen. Samalla fyysinen kuormitus pysyy vielä kohtalaisen kevyenä (ehkä Saksa-peli pois lukien) ja kovimmista matseista ehtii hieman palautuakin ennen jatkopelejä.

Mitä mieltä olette Leijonien otteluohjelmasta – kääntyykö kaksijakoinen ohjelma positiivisen vai negatiivisen puolelle?

3

273

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moikka, minusta kisat tuntuivat lähtevän tosi mielenkiintoisesti vauhtiin, mutta nyt tempo hidastui. Tällä hetkellä tulee jämäjoukkueiden pelejä ja tuntuu siltä, että mielenkiinto on pudonnut... Onneksi kuitenkin Kaapo Kakko taitelee näytteitä!!

    • Anonyymi

      Ei nämä ole mm kisat ku parhaat pelaa NHL:aa. Tämä on Skoda cup

    • Anonyymi

      Niin eihän näissä pelata maailman mestaruudesta, turnaus. Tänään vastassa Britannia, ihmettelen miten suomalaiset paikan päällä ja varmaan tv:n ääressäkin voi tuulettaa kun Suomi tekee maalin kun kaikki on jo etukäteen selvää, vai onko se vaan kisatunnelmaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1355
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1071
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      875
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      695
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      690
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      185
      631
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      560
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      548
    Aihe