Turvavälien merkitys ja tämän päivän kolari Espoossa

Olen vuosikausia tällä palstalla hehkuttanut turvavälien merkitystä, ja jälleen kerran se tulee esiin. Aamulla Turunväylällä oli seitsemän auton kolarisuma ennen kahdeksaa (ja vaikutus kyllä kesti huomattavasti yli tunnin, vaikka HS jotain muuta selittääkin). Seisoin itsekin kolmos- ja ykköskehien välillä sellaiset 40 minuttia.

Ja mikäs onnettomuuden aiheutti? Paikasta päätellen viime hetken kaistanvaihto ykköskehälle pyrkivältä. Tässä vaiheessa turvavälillä ei ole juuri merkitystä. Sillä, missä merkitystä on, on ne loput viisi autoa siinä paikassa (olettaen että tässä oli kyse normaalista ketjukolarista). Tuolla kun aika usein ajelen, niin turvaväli on silmämääräisesti arvioiden 0,2 ja 0,5 sekunnin välillä. Liian lyhyt, ellei olla kilpailuissa mukana. Suurin osa ei ole.

Yrittäkää hyvät ihmiset pitää turvavälit riittävinä. 1-2 sekuntia ruuhkassa olisi hyvä. Ei tarvitsisi edes polkea jarrua koko ajan kun jonon nopeus seilaa. Kun liikennettä on vähemmän, jopa 3 sekuntia on ihan perusteltu väli (yli 5 sekuntia, niin on turha puhua edes turvaväleistä - kyse on vain samalla tiellä ajavista autoista). Turvavälin lisäksi pitää huomioida liikennettä myös edellämenijä edellä ja ennakoida tilanteita. Äkkijarrutus on huono idea, jos pakko sellaista ei ole tehdä. Jarrutus tai väistö kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin ja tehdä se hallitusti, niin takanatulijoilla on helpompi reagoida.
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jonoutuneessa liikenteessä ei pidä olla tarve koskea jarruun lähes ollenkaan kun turvaväli on tarpeeksi pitkä. Turvavälin pitää pystyä pitämään pelkällä kaasun säätämisellä (risteykset ja pakolliset hidastamiset/pysähtymiset ovat tietenkin asia erikseen).

Äänestä
  • Aloittaja

    Nimen omaan. Jatkuva jarrun painaminen on hyvä indikaattori siitä, että turvaväli (tai ennakointi) ei ole ihan kunnossa.

    Surullista on ajella tuolla aamuruuhkassa ja katsella, kuinka kuskeilla jarruvalot vilkkuvat jatkuvasti, kun itse selviää jalan nostolla kaasulta tai vakkarin poiskytkemisellä. Ja suurella osalla noista on luultavasti vielä manuaalivaihteetkin, joilla pysähtyminen on huomattavasti nopeampaa ilman jarrua muutenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TheRat kirjoitti:

Olen vuosikausia tällä palstalla hehkuttanut turvavälien merkitystä, ja jälleen kerran se tulee esiin. Aamulla Turunväylällä oli seitsemän auton kolarisuma ennen kahdeksaa (ja vaikutus kyllä kesti huomattavasti yli tunnin, vaikka HS jotain muuta selittääkin). Seisoin itsekin kolmos- ja ykköskehien välillä sellaiset 40 minuttia.

Ja mikäs onnettomuuden aiheutti? Paikasta päätellen viime hetken kaistanvaihto ykköskehälle pyrkivältä. Tässä vaiheessa turvavälillä ei ole juuri merkitystä. Sillä, missä merkitystä on, on ne loput viisi autoa siinä paikassa (olettaen että tässä oli kyse normaalista ketjukolarista). Tuolla kun aika usein ajelen, niin turvaväli on silmämääräisesti arvioiden 0,2 ja 0,5 sekunnin välillä. Liian lyhyt, ellei olla kilpailuissa mukana. Suurin osa ei ole.

Yrittäkää hyvät ihmiset pitää turvavälit riittävinä. 1-2 sekuntia ruuhkassa olisi hyvä. Ei tarvitsisi edes polkea jarrua koko ajan kun jonon nopeus seilaa. Kun liikennettä on vähemmän, jopa 3 sekuntia on ihan perusteltu väli (yli 5 sekuntia, niin on turha puhua edes turvaväleistä - kyse on vain samalla tiellä ajavista autoista). Turvavälin lisäksi pitää huomioida liikennettä myös edellämenijä edellä ja ennakoida tilanteita. Äkkijarrutus on huono idea, jos pakko sellaista ei ole tehdä. Jarrutus tai väistö kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin ja tehdä se hallitusti, niin takanatulijoilla on helpompi reagoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu