Kuinka myydä kiinteistö pohjavesialueelta

Anonyymi

Kuinka saan myytyä kiinteistön pohjavesialueelta joka tehtiin vanhan kiinteistön päälle neuvottelematta omistajan kanssa.
Pohjavesialue näkyy kartassa punaisena kuin paise nenässä.
Kaikki ostajat kaikkoavat kun asia tulee puheeksi.
Hinnasta ei ole kiinni, kun ostajat eivät edes keskustele asiasta.
Kuinka Suomessa voidaan näin tehdä , syrjiä näin raalla tavalla syytöntä kansalaista. Eihän murhaajat, terroristit , raiskaajat, ryöstäjät , ketään ei saa tälläista tuomiota.
Mikä neuvoksi, ihminen rakentaa ja uurastaa yli 40 vuotta kiinteistön eteen ja näin kevein perustein viedään aivan kaikki mitään korvausta ei makseta.
Eikä kiinteistöltä edes löydy talousvettä, eikä mitään tutkimuksia ole tehty.
Lentokoneesta on kuulemma kuvattu, veden virtaamia ja niiden suuntia maassa ei värikokein eikä millään ole todettu. Maasto viettää reilusti vedenottamolta vielä poispäin. Apua tarvitaan kuinka saada myytyä kiinteistö samaan hintaan kuin 10 sentin päässä alkava kiinteistö joka ei ole pohjavesialuetta.
Viranomaisista ei ole apua koska heille on opetettu että vesi virtaa aina ja kaikkialla vastamäkeen vaikka se olisi umpikalliota vailla minkäänlaista säröä.
Joten apua kaivataan.

0

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        137
        1433
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        916
      4. 68
        723
      5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        713
      6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        231
        655
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        599
      8. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        551
      9. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        39
        527
      10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        521
      Aihe