ollaan yksin

Ei ihmisiä tarvitse tai kannata pelätä. Ihmisten välinen vuorovaikutus on todella hienoa. Toisaalta omasta kokemuksesta en kykene läheskään niin paljon olemaan ihmisten kanssa kuin olisi hyvä. Katsekontakti on omalla tavallaan pelottavin asia minkä tiedän niin koomiselta kuin se kuulostaakin.

Ei se kuulosta kornilta, monet arastelevat katsekontaktia tai kokevat sen epämiellyttävänä. Minulle se on aina ollut hankalaa. Tunnen että katson ihmisiä silmiin lyhyemän aikaa kuin pitäisi. Joskus tuttujen ja läheisten kanssa (joita ei ole paljon) katson varmaan pitempään.

Olen kuullut tätä samaa muiltakin. Se on jotenkin uuvuttavaa joillekin, vaikka ei varsinaisesti pelottavaa olisikaan. Eräällä kaverillani on asperger-tyyppinen hermosto ja hän valittaa mm. juuri ettei tykkää katsoa silmiin. Hänelle se on enemmänkin vain rasittavaa. Minulle taas myös jotenkin pelottava sosiaalinen velvollisuus... Kivaa silloin kun todella tykkään jostakusta, mutta nämä ovat harvinaisia hetkiä ja luulen että heitäkin katson lyhyemän aikaa silmiin kuin ihmiset yleensä.

Joten jos se toinen tuntuu jotenkin rohkeammalta kuin sinä niin se voi olla vain harhaa ainakin tässä suhteessa...

Erityisherkkyys on yksi piirre jolla tätä voisi selittää. Sehän on alkujaan temperamentista juontuvaa, ei mikään ongelma sinänsä. Erityisherkät kokevat voimakkaammin ärsykkeet ja imevät enemmän vaikutteita. Heille siksi on rasittavaa ottaa vastaan niin paljon. Vaikka he olisivat luonteeltaan ulospäinsuuntautuneita ja seurallisia, ekstroverttejakin, heitä rasittaa ottaa vastaan niin paljon ärsykkeitä. Erityisherkät ekstrovertit eivät siksi yleensä esim. pidä smalla talkista. Varmaan myös katsovat silmiin vähemmän. Heihin on vaikeampi tutustua kuin ei-erityisherkkiin, vaikka he viihtyvätkin ihmisten parissa ja ehkä haluaisivat itsekin enemmän tutustua uusiin ihmisiin.

Erityisherkkyydestä on kirjoittanut kirjan Elaine Aron niminen psykologi.

piti sanoa small talkista...