Johannes Kastaja saarnasi aikoinaan, että ihmisten tulisi tehdä parannus, ottaa vastaan evankeliumi ja uskoa synnit anteeksi. Monet tunnustivat syntinsä ja halusivat uskoa. Sitten Johannes kastoi heidät Jordanissa.
Johannes kertoi, että hänen jälkeensä on tuleva vielä väkevämpi sananjulistaja, joka ei kasta ihmisiä Jordanin vedellä vaan Pyhällä Hengellä. Johannes viittasi siis Jeesukseen, Jumalan poikaan.
Aloittaessaan julkisen toimintansa Jeesus julisti: ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15).
Mitä on parannus, josta Jeesus puhuu? Jeesuksen saarnassa ovat esillä parannukseen keskeisesti liittyvät asiat: Jumalan valtakunta, katumus ja evankeliumin uskominen. Myös Johannes Kastaja saarnasi ja opetti samalla tavalla. Hän kastoi ne, jotka tunnustivat syntinsä ja tekivät parannuksen.
Vapautus pelosta ja syyllisyydestä
Parannuksessa epäuskoinen ihminen saa suuren lahjan: hän saa syntinsä anteeksi ja hänestä tulee Jumalan lapsi. Parannuksesta kirjoitetaan Raamatussa ja myös kirkkomme tunnustuksessa.
Ausburgin tunnustuksessa todetaan parannuksen sisältävän kaksi asiaa. Ensin on katumus ja sitten usko. Katumus on synnintunnosta johtuvaa pelkoa, joka ahdistaa mieltä ja omaatuntoa. Usko on luottamusta siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden. Jumalan seurakunnsta julistetun evankeliumin uskominen antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa pelosta ja syyllisyydestä.
Parannus on mielenmuutosta ja elämäntavan kääntämistä kokonaan uuteen suuntaan. Parannuksen tehnyt ihminen ajattelee uskomisen asioista aivan eri tavalla kuin epäuskoisena ollessaan.
Tuhlaajapoikakin hätkähti huomatessaan elämänsä surkean tilanteen. Hän tunsi katumusta ja pelkoa elämäntapansa tähden. Jumalan voiman avulla poika halusi muuttaa elämäntiensä kulkua uuteen suuntaan. Hän palasi kotiin, sai isältään hyväksynnän ja palaamisen oikeuden.
Jesaja sanoo: ”Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas (Jes. 55:7). Epäuskoon sortunut tuhlaajapoika katui syntejään ja sai parannuksen armon.
Parannuksen armo on Jumalan lahja
Tavallisessa keskustelussa usein sanotaan, että joku on tehnyt parannuksen. Parannus ei kuitenkaan ole ihmisen teko tai ihmisen oma ratkaisu. Parannus on alusta loppuun Jumalan työtä ja johdatusta. Se on Jumalan lahja, jota ihminen ei voi ansaita omilla töillä. Tarkemmin asiaa ajatellen olisikin parempi puhua parannuksen armon saamisesta.
Parannuksen armon saaminen ja uskomisen lahja eivät kuitenkaan tee ihmisestä hyvää ja synnitöntä. Uskovainen on samalla kertaa sekä vanhurskas että syntinen. Kun synti tarttuu, Jumalan lapsi haluaa korjata asioita ja pyytää evankeliumia.
Arkikielessä saatamme tuossa tilanteessa sanoa, että teemme parannusta. Se tarkoittaa uskovaisen ihmisen kilvoitukseen kuuluvaa syntien anteeksi uskomista. Se on eri asia kuin parannuksen teko, mikä tarkoittaa epäuskoisen ihmisen uudestisyntymistä Jumalan lapseksi.
Parannuksen armon saaminen ja parannuksen askelilla kulkeminen ovat Jumalan huolenpitoa syntistä ihmistä kohtaan. Tämä on mahdollista Kristuksen ansion ja Jumalan rakkauden vuoksi.
Pekka Tölli
Mikä on parannus?
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Taas meni pääasiat niinpieleen kuin vain voi mennä kun veeällä on puhujan paikalla.
eikö teitä kiinnosta seurata Raamatullista oppia ja opetusta, vai oleteko niin teipattu tuohon oppimaanne mantraamiseen ettei kertakaikkiaan muuta voi syntyä, vai mikä on !?- Anonyymi
Erikoista, että sekulaarit, helluntailaiset heinämiehet ja vajaakirkkolaiset vajakit räyhäävät tällä saitilla. Mokomatkin äpärät. Suksikaa ..... .
Parannuksen teko on helppoa, unohdetaan ihmisen luomat epäjumalat ja odotellaan ihan rauhassa mahdollista oikeaa jumalaa.
- Anonyymi
Ei sellainen ole parannus. Ainakaan katekismuksen mukaan.
- Anonyymi
Synneistä saa vapautuksen kun ei usko koko joutavaa tarinaa siitä.
Et tarvitse sitä. Olet vapaa ja vastuullinen yksilö. - Anonyymi
Pitkä oli avausluritus, en jaksanut lukea kuin kymmenkunta riviä.
Minäkin olen jo pitkään koettanut teettää parannnusta, viimeksi eilisaamuna keskussairaalan speialistilla. - Anonyymi
Merkillepantavaa on Kristuksen ja Hänen veruhrinsa merkityksen vähättely.
Taitavaa tekstiä, joka eksyttää uskossaan vakiintumattomat ja opintuulten heiteltävänä olevat ihmiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165