Tekevät alumiinipölyllä tuota tekaistu pilviharsoa taivaalle. Heräsin yöllä ja menin ihan niin kuin yleensä katsomaan taivaalle mitä siellä tapahtuu, muutama todella iso vana tuota pölyä oli taas levitetty ilmaan- nyt aamulla se olikin muuttunut harsoksi. Kerran katsoin dokumentin jostain kun erään alueen kasvillisuus oli kuollut kokonaan, eivät pystyneet enää ottaa happea ilmasta kun olivat niin tämän pölyn peitossa ja kuolleet. Tieteen nimissä kö? Kenelleekkään ei ole kelvannut netissä tarjolla oleva miljoona dollaria sille, joka todistaa ihmisen aiheittaman ilmastonmuutoksen. Etelä-manner on kasvanut viimeisen 30 vuotta, siinä sitä tutkimista sitten onkin, mikä meni huijauksessa pieleen.
Kummallisia tuo kun muokkaavat ilmasto
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471012
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153902Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717837- 88802
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182790Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka48696