Äänestäjien tyhmyys

Anonyymi

Olen tässä parin vuosikymmenen ajan katsonut miten tyhmiä suomalaiset äänestäjät ovat.

Eduskuntavaleissakin äänestettiin niinkuin ennenkuin ja tulos oli niinkuin ennenkin. SDP lupasi eläkeläisille satasen kuussa lisää ja johan se sillä voitti vaalit. No, eläkeläiset olivat niin tyhmiä etteivät ymmärtäneet edes miettiä mistä se satanen tulee: Tuloeroistahan se tulee !! Koska valtiollamme ei ole enää pääomaveroja.

Tässä pari päivää sitten keskusteltiin persu-ihmisten kanssa. Moni kertoi että vaalikoneet antoivat parhaaksi edustajaksi Junes Lokan. Mutta kun persuja ollaan (henkeen ja vereen) niin eihän Junesta voi missään tapauksessa äänestää Vaan huonoista ehdokkaista katsotaan se mikä omasta mielestä olisi hyvä. Voi yhren kerran...

Nämä kahden viimeiset eduskuntavaalit takaavat sen että kuuden vuoden päästä, eli vuonna 2025, mokaisen meidän tuloveroprosentti on 40-45%. Kiitos tästä kaikesta kuuluu tyhmille äänestäjille ja tyhmälle kansalle. Mutta mikäpä minä olen moittimaan demokratiaa kun kerran kansa näin haluaa elää.

Minä muutan Saksan itäiseen osaa. Sieltä on lyhyt matka naapurimaihin ja silti saa sakalaisen elintason. Ruoka on 30% edullisempaa, talotkin ovat halvempia kuin täälä, palkka on 3-kertaa parempi ja vaatteet sekä ajoneuvot puolet Suomen hintatasosta. Muutto takaisin Saksaan on minun demokratiani päätös. Sinne tulevalla eläkkeellä minä elän laadukkaammin kuin täälä palkkatyöläisenä.

Bis nekstes Mal !!

6

180

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaalikoneen tuloksia pitää osata tulkita. Pitää ottaa 3-4 parasta ehdokasta vertailuun ja katsoa heitä ja heidän mielipiteitä tarkemmin.

      Itse en valinuut ja äänestänyt vaalikoneen "parasta" ehdokasta, vaan sen antamaa kolmanneksi parasta vaihtoehtoa koska pääosin hän oli samaa mieltä kanssani. Vain muutama vähemmän tärkeä kysymys poikkesi niin paljon ettei hän ollut listan kärjessä, vaan kolmantena.

      • Anonyymi

        Vai olisikohan korean systeemi parempi. Päätetään ensin ketkä nimetään eduskuntaan ja sitten kansalaiset äänestää (pakko äänestää)


    • Anonyymi

      vasemmisto voitti! kiitos viime hallituksen , linströmmin aktiivumalli , nyt kyyti on kylmää oikeisto, työ reformi aktiivi malli kurittajille,,,

    • Anonyymi

      itse en äänestänyt sillä en ymmärrä kun tehdään mokia ei jouduta millään tavalla ottamaan vastuuta,ja tyhmät suomalaiset maksaa näistä mokista mutta ei hätää nämä samat henkilöt hakevat uudelleen eduskuntaan ja miten kävi.... tyhmät suomalaiset äänestivät samat henkilöt jatkamaan ? ja sinä kirjoittaja nimimerkillä Anonyymi olen samaa mieltä kanssasi.
      Lisäyksenä kysyn miksi rikosrekisterillä olevat henkilöt voi edes hakea mihinkään vaaleihin? Ja homot ja lesbot myös tulisi olla ehdoton kielto, elä miten haluat mutta eduskuntaan tai muut vaaleihin ei pitäisi sallia henkilöitä jotka möyrivät saman sukupuolen kanssa. Eduskuntaan tai vaaleihin tulisi hakea oikrilla arvioilla olevia henkilöitä. ymmärrän että homot ja lesbot ovat niin in että..... mutta joku raja jossain tulisi olla.....

      • Anonyymi

        "Ja homot ja lesbot myös tulisi olla ehdoton kielto,"

        Eihän tässä asuta missään islamistivaltiossa vaan länsivaltiossa.

        "elä miten haluat mutta eduskuntaan tai muut vaaleihin ei pitäisi sallia henkilöitä jotka möyrivät saman sukupuolen kanssa"

        Mitä varten? Kannattaisi perustella näitä juttuja.

        "Eduskuntaan tai vaaleihin tulisi hakea oikrilla arvioilla olevia henkilöitä."

        Mitä ovat nämä oikeat arvot? Vaikuttaa olevan samat kuin mitä löytyy Iranista ja niin edelleen.


    • Anonyymi

      En nyt tiedä ollakko kiitollinen vai ei. Siis oikeudesta äänestää.
      Jossin netti keskustelussa joku taho kirjoitti, että osa jenkeistä ei maksa veroja, koska perustuslaissa heidät on dissattu eikä heillä ole oikeuksia moniin asoihin. Miksi siis maksaa veroja. En ole vielä tutkinut pitääkö kirjoitus paikkansa siellä vai oliko vaan puppua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe