Tuhoon tuomittu unelma

Anonyymi

Ihastuin naiseen työpaikalla. Juttelemme, chattailemme, kerroin että olen ihastunut. Hän vastasi, ettei tiedä mitä ajatella. Hän on sinkku, eronnut jo aikaa sitten ja viihtyy hyvin ilman miestä. Hän on kaunis ja hoikka, minä läski ja rupsahtanut. Minä olen kaiken lisäksi naimisissa ja meillä on vammainen lapsi, joka tarvitsee paljon huomiota. Parisuhteeni vaimoon on ollut jo pitkään intohimoton, lapsen asioiden hoito on tehnyt meistä työparin, hoidamme yhdessä kriisit, minkä jälkeen olemme vain ystäviä, jotka asuvat samassa osoitteessa. En voi hylätä lasta eikä vaimokaan pärjäisi yksin.
Ei siis mikään ihme, että ihastukseni kohde ei oikein tiennyt miten suhtautua. Hän ei voisi saada minusta itselleen miestä, joka auttaisi arjessa. Minulla ei ole seksi mielessä.
Juttelemme edelleen, vaikka tunnustin tunteeni. Välillä meillä on erittäin hauskaa. Olen syvästi ihastunut. Kun juttelemme, nauran ja olen iloinen. Yhteisten hetkien välillä olen itselleni vihainen, ikävissäni, masentunut, toiveikas, pelokas, vahva ja yksin.
Haluaisin vastarakkautta, kiltin halauksen kahvitunnilla, kevyen kosketuksen ohimennen. Minä olen ihastunut, hän on ehkä hieman imarreltu, mutta ei ihastunut minuun.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin mikä tuossa on vaikea ymmärtää. Unohda ihastus. Niin moni muukin joutuu tekemään. Naimisissa oleva mies.

      • Anonyymi

        Mitenkähän se unohtaminen tapahtuu? Hän tulee käytävällä vastaan hymyilee iloisesti, heittää hyvää läppää ja nauraa jutuilleni. Ihastun aina uudelleen ja uudelleen. Rakastan häntä ja vihaan itseäni. Hän rakastaa mutkatonta arkea ja vihaa kaikkea säätöä.


    • Anonyymi

      Muutaman vuoden päästä etsit taas uutta..

      • Anonyymi

        Muutaman vuoden päästä? Jos joku puhuu tänään mukavia ja sitten vielä hieroo kädellään olkapäätä, niin miksi odottaa? Ihastuminen ei odota


    • Anonyymi

      Naisten on niin helppo ottaa nämä asiat järjellä, koska eivät kuitenkaan ihastu koskaan mieheen yhtä tulisesti kuin mies naiseen.
      Nainen ihastuu tulisemmin kenkiin tai käsilaukkuun. Vanhassa ei ole mitään vikaa, mutta se on tylsä. Uutuus viehättää.

    • Anonyymi

      Oletko kokeillut onnea oman käden kautta. Ehkä sinun nykyisessä elämäntilanteessa paras ja ainoa vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Auttaako se ihastumiseen?


    • Anonyymi

      Teillä on vaimonne kanssa erityinen tilanne, kun on tuo vammainen lapsi. Voi kuitenkin olla, että vaimostasikin tuntuu kurjalta, jos suhteenne ei enää kunnolla toimi. Kannattaa puhua, ratkoa asioita ja tarvittaessa erota. Kyllä te eronkin jälkeen voitte lastanne hoitaa. Samoin kannattaa toimia tuon työpaikkaai ihastuksen kanssa eli puhua. Voihan olla, että hän ei tunne samoin. Mutta ajatus erosta sinulla kuitenkin selkeästi itäö. Kenenkään muun kuin aaianosaisten on vaikea neuvoa sinua ap, sillä tilanteita, ihmisiä, sairauksia ym.on niin erilaisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe