Hei mitä varten Sipilä TAAS inisee tuolla hallituksessa?

Mitä järkeä oli ottaa keskusta mukaan hallitukseen kun sitä johtaa tuo ärsyttävistä ärsyttävin tyyppi? Sama jaanaus taas ja varmaan hallitus kaatuu heti alkumetreillä tuon Sipilän jankkaukseen.

Esittää jotain 10:n kohdan listaa josta ei anneta piiruakaan periksi! Sipilä leikkii jotain pääministeriä. Se aika ajoi jo ohi mutta äijä se senkun jaanaa kun kerran Rinne on antanut mahdollisuuden siihen. Eiku pihalle vaan hallitusneuvotteluita jarruttamasta. Se Sipilällä varmaan onkin takana että kaataa tämänkin hallituksen kun kokemusta kerran on. Ei ole riitapukari onneksi saanut muita hallituksen jäseniä samaan riitakööriin mukaan.
Kylläpäs helpotti kun sain purettua kiukkuani! Onko muita jotka samaa mieltä siitä että oli iso virhe ottaa Sipilä mukaan hallitukseen?
6863
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Mnaah

Nyt menossa hallitusneuvottelut. Asia erikseen, mikä lie hallitus sitten, kun se saadaan kasaan. Sitäpaitsi, SLP ei ole synonyymi Sipilälle, kundi nyt on puolueen puheenjohtaja ja sattuu olemaan vielä pääministeri tällä hetkellä, eli sen naamari on telkkarissa haastateltavana, eri asia, mitä puolue päättää tehdä.

Mä veikkaan hankalaa hallituskuviota, kokoonpano ei ollenkaan ole välttämättä toi jengi, mikä nyt neuvottelemassa. Naapurimaissa ollut kovinkin hankalia härdellejä hallituksen muodostamisessa, voi olla nyt suomessakin. Tässä on meillä kuitenkin nyt tämä EU- puheenjohtajuus edessä, joten ois kyllä paree, että pääsisivät pian valmiiksi.

Ei yksi Sipilä yhtä puoluetta tee, kuin ei kiuru kesääkään. Lestaatit tosin voi olla jotain muuta mieltä.

=DW=

1Äänestä

Kepuhan on tällainen. Pettää aina. Kun kerran on tiedossa, että Sipilä lähtee puheenjohtajan paikalta miksi kepu ei vaihtanut puheenjohtajaa jo tässä kuussa, koska se olisi ollut mahdollista? Kepun puoluekokoushan saadaan koolle kahdessa viikossa. Nyt sitten pidetään tällaista "rampaa ankkaa" puheenjohtajana ja hallitusneuvotteluissa.

Kepu vain tiedotti, että nimenomaan Sipilä halusi puoluekokouksen pidettäväksi syksyllä. Onkohan kepulla kaikki asiat hallinnassa?

1Äänestä
  • No. Tuleepa tunne, että JS ei oikein näytä ymmärtävän, mikä hänen asemansa on. Ulos-ministeri. Näyttelee pääministeriä. Jarruttanee neuvotteluja.
    Tilannetta olisi auttanut tosiaan puheenjohtajavaihdos.
    Mielestäni näyttää nauttivansa kiusanteosta.

    Beng

    1Äänestä

Kepu on ratkaisemassa pääseekö AY-Antti tekemään leikkauksensa vai loppuuko hallituksen tekeminen, kokoomus toivoo ettei Sipilä anna periksi.
Olkaatte mitämieltä tahansa, jos vasemmisto saa tahtonsa lävitse on odotettavissa huonommat ajat taloudessa, alussa voisi näyttää hyvältä vähempiosaisille mutta loppupelissä kärsisi jokainen.
Jos Rinne perääntyy ratkaisevasti voi hallitus syntyä,

2Äänestä
  • Kiillotapa kristallipalloasi.
    Asioista paremmin perillä olevat, ymmärtävät, että olemme nuppineulan- kokoinen pläntti maailmassa, mihin vaikuttaa brexit, Kiina, Jenkit ja Neukkula enempi kuin AR.
    Mutta jos vain haukkua haluaa, niin eihän se haavaa tee, mutta suosittelen tynnyruåistä ulos tuloa. Avarrut.

    Beng

    1Äänestä

  • Kyse oli suomen hallituksen neuvotteluista, ei Trumpin ja Kiinan kauppasodasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse oli suomen hallituksen neuvotteluista, ei Trumpin ja Kiinan kauppasodasta.

    Väitätkö välillisesti, etteivät vaikuta talouteen ja ettei noita pidä ottaa huomioon talouden suunnittelussa kts tai pts.
    Maailmantalous ja jotkin tuonnin esteet vaikuttavat suoraan Suomen kauppaan.
    Mitä voidaan tai pitää tukea.
    Eikös hallituksen neuvotteluissa juurikin siirrytä talouskysymyksiin jamiten verotetaan, jotta talouspohja on kestävä tuli mikä tyrsky tahansa.
    Eihän kyse ole vain salkkujen jako ja ministerien nimiäminen.

    Beng

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitätkö välillisesti, etteivät vaikuta talouteen ja ettei noita pidä ottaa huomioon talouden suunnittelussa kts tai pts.
    Maailmantalous ja jotkin tuonnin esteet vaikuttavat suoraan Suomen kauppaan.
    Mitä voidaan tai pitää tukea.
    Eikös hallituksen neuvotteluissa juurikin siirrytä talouskysymyksiin jamiten verotetaan, jotta talouspohja on kestävä tuli mikä tyrsky tahansa.
    Eihän kyse ole vain salkkujen jako ja ministerien nimiäminen.

    Beng

    Entä jos Sipilä sanoo kuten eilen sanoi että kaukana ollaan, Sipilä sanoo että tulos tai ulos jollei herra Rinteelle käy talous ja työllisyys kuntoon, kyllä keskustassa vielä luotetaan Sipilään, myös kokoomus odottaa ettei sipilä anna AY:e periksi,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä jos Sipilä sanoo kuten eilen sanoi että kaukana ollaan, Sipilä sanoo että tulos tai ulos jollei herra Rinteelle käy talous ja työllisyys kuntoon, kyllä keskustassa vielä luotetaan Sipilään, myös kokoomus odottaa ettei sipilä anna AY:e periksi,

    No sitten JS on taas ulkona. Mutta, mitä tykkäävät tavan kepulaiset. Hehän antoivat murskaavan tuomion edesmenneelle hallitukselle. Ei JS enää kauan pyöritä asioita oman päänsö mukaan. 4 v riitti, vaikka vähätvälittää siitä.
    Jotkut eivät vain usko.
    Ei ay päätä mitään. EK:han oli edellisen hallituksen alussa päällepäsmärinä.
    Koko maan asioistahan on päätettävä.
    Minusta ihan tahallista kiusantekoa. Pakkomielteenomaista jääräystä esim. maakunnista. Aikansa jauhaa, niin pääsee ulkoilemaan.
    Suomi ei ole Sipilän yritys. Nyt vasta männäviikolla Iltalehti käsitteli noita Sipilän valtion varoin käynnistämiä kehitysyhtiöitä, mistä minä olen kommentoinut täällä. Missähän ruususen unessa toimittajat ovat olleet.

    Beng

    1Äänestä

Rinne kutsui

Äänestä

sipilä sopisi enempi johokin häkäpönttö museoon, kehittelemään jotain
pierukaasu teknologiaa
njjjj

1Äänestä

Sipilä haluaa korostaa itseään, nostaa profiiliaan vaalitappion jälkeen.
Hän ei vieläkää tajua, että hallitus ei ole firma, jota johtaja voi johtaa hyvinkin yksinvaltaisesti. Hallitustyöskentely on yhteispeliä, yhteen hiileen puhaltamista,
ei muitten taipumista yksittäisen henkilön tahtoon ja yksittäisen henkilön ehdoilla ehdoilla työskentelemistä.

2Äänestä
  • Täysin samaa mieltä.

    Beng

    Äänestä

Kas kun apupoika anttin on otetava joko Sipilä, Halla-Aho tai Orpo, muuten ei pelitä:)
Hauska yhtälö . .
Sipilä hieman oikasi valheiden verroa joka meneillään, antti unohtanut, että todelliset kysymykset on edessä eikä selviä tällä porukalla, ei . . Vihreät kyllä ydinvoimalle, mutta metsäyhtöitä ei ym jne.
Sipilä sanelee nyt miten todellisuudessa tehdään, siihen ei antti voi mitään. Jos tämä ei pelitä, seuraava sanelija on Orpon väki ja sitten kun kaikki sanat syöty, joutuu nöyrtyyn Halla ahon puoleen

1Äänestä
  • Mistä Sinä tiedät mistä on keskusteltu.
    Asiatonta luulottelua tuo kirjoituksesi.

    Beng

    Kenes apumies/-nainen sinä olet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä Sinä tiedät mistä on keskusteltu.
    Asiatonta luulottelua tuo kirjoituksesi.

    Beng

    Kenes apumies/-nainen sinä olet.

    Entä itse?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä itse?

    Itseni. Hihhih.
    Pesin juuri ikkunoita. Et silleen.

    Beng

    Äänestä

alottajalle:

Sipilähän on viisastunu, on tunnustanu tehneensä virheitä a i k o o korjata ne
JOS näin käy Sipilä ON loista politikko,
palaa kestustan alkioisille juurille, se on suomen etu,

Äänestä
  • No en ole huomannut merkkiäkään muutoksesta.
    Silmät kertovat ihmisestä paljon!

    Beng

    Äänestä

Kommaridemukat jaksaa taas räksyttää, tyhmyys loistaa.

Äänestä
  • No-o. Anonyymi! Kerropa jotain viisasta ja älykästä säyseästi ja tiputtele helmiä niin heidän ei tarvitse räksyttää.
    Joillekin eri tavoin ajattelu on vaikeaa käsittää. Ajatus oli juuri noin lennokas kuin klo 11.10: tyhjää täynnä eli jos tuo ei ole räksytystä, ei mikään!

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No-o. Anonyymi! Kerropa jotain viisasta ja älykästä säyseästi ja tiputtele helmiä niin heidän ei tarvitse räksyttää.
    Joillekin eri tavoin ajattelu on vaikeaa käsittää. Ajatus oli juuri noin lennokas kuin klo 11.10: tyhjää täynnä eli jos tuo ei ole räksytystä, ei mikään!

    Beng

    Mieilipiteeni oli viisas ja älykäs.
    Onko aloitus sinun, kun rääyt noin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mieilipiteeni oli viisas ja älykäs.
    Onko aloitus sinun, kun rääyt noin.

    No, eipä ole aloitukseni, ei.
    En tekisi henkilö-aloitusta.
    En saanut lainkaan vaikutelmaa, että olisit viisas tai älykäs.
    Hermostut toisenlaisista näkemyksistä.

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, eipä ole aloitukseni, ei.
    En tekisi henkilö-aloitusta.
    En saanut lainkaan vaikutelmaa, että olisit viisas tai älykäs.
    Hermostut toisenlaisista näkemyksistä.

    Beng

    Enemmän sua muitten mielipiteet hermostuttaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enemmän sua muitten mielipiteet hermostuttaa.

    Ai enempi. Miten mittaat? Silläkö, kun vastaan. En myötäile.
    Kävin vakoilemassa seiskakymppisissä. Siellä oli kyllä kaltaisiani kommentteja.
    Olenko varhaiskypsä.😎

    Beng

    Äänestä

Nyt unohdetaan miten edellinen hallitus sai aikaan, sai korjattua valtiovarainministeri Rinteen tuhot, valtio oli konkurssi kypsä.
Annan arvoa olkoon ketä tahansa hoitamassa valtion asioita, Rinteelläkin oli silloin mahdollisuutensa mut piti saada keskusta ja kokoomus laittamaan talous kuntoon, nyt taas Rinne tulossa hääräämään, luottakoot kuka haluaa minä en.

1eero

Äänestä
  • Peukku Eerolle ja nimpparionnittelut!

    Äänestä

  • Ja jutuista päätellen vappusimaakin oli vielä......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jutuista päätellen vappusimaakin oli vielä......

    Kommaridemuko siinä äänessä taas...

    Äänestä

"Mitä järkeä oli ottaa keskusta mukaan hallitukseen kun sitä johtaa tuo ärsyttävistä ärsyttävin tyyppi? Sama jaanaus taas ja varmaan hallitus kaatuu heti alkumetreillä tuon Sipilän jankkaukseen."

Ai mitä järkeä? Onhan siinä paljonkin järkeä. Rinne yksinkertaisesti tarvitsee puolueen joka on valmis ottamaan kontolleen mm. sen, ettei Rinteen tolkutonta lupausta "vappusatasesta" (ainakaan sellaisenaan) toteuteta. Demarit eivät itse voi sitä peruuttaa tai tolkullisemmaksi muuttaa ja tuskinpa mikään muukaan puolue on valmis ottamaan riskin vaikka äänestäjien muisti muka lyhyt onkin. Keskustalla taas ei ole mitään hävittävää, itseasiassa se voi jopa voittaa torpatessaan tuon epäoikeudenmukaisen ja toteutuessaan erittäin kalliiksi käyvän lupauksen.

Bessie

Äänestä
  • Aivan niin, hyvä Bessie, olet tolkun ihminen.

    Äänestä

  • Tällä hetkellä on Sipilä ainoa jollei keskusta luovuta, kokoomus liian hankala sdp:e.

    Paras olisi kokoomus-keskusta jollei Rinne onnistu.

    1Äänestä

Etla:+työllisyys+aste+75+%+vaatisi+KIKY-kakkosen+silloin+tarvittaisiin+Sipilää+jos+aiomme+saada+Rinteen+lupaukset+täytettyä.Etlan+toimitusjohtajan+näkemys,+tuleva+hallitus+saattaa+joutua+tekemään+rajuakin+päätöksiä,+niin+eikö+pääasia+naamaan+katsomatta+tehtävä+miten+parhaiten+onnistuu,+ennen+katson+Sipilän+naamaa+kun+Rinteen+joka+ei+koskaan+saanut+mitään+mainittavaa+aikaan,+ei+ainakaan+työllisyydessä+jos+muistatte.

1Äänestä
  • On se jännää, miten intona ollaan kyykyttämään muita.
    Haluaisitko maksaa enemmän veroa? Pystytkö?

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se jännää, miten intona ollaan kyykyttämään muita.
    Haluaisitko maksaa enemmän veroa? Pystytkö?

    Beng

    On se jännää että muitten mielipiteet saa sut räksyttämään.
    Veroja joutuu maksamaan jokainen tavalla tai toisella ja paljon mikäli rinteen suunnitelmat toteutuu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se jännää, miten intona ollaan kyykyttämään muita.
    Haluaisitko maksaa enemmän veroa? Pystytkö?

    Beng

    Häh, Sipilän hallitus laski veroastetta kautta linjan, etkö seuraa politiikkaa ?

    Etlan jutussa oli myös työmarkkinajärjestöt vastuuseen kilpailukyvyn pitämiseen hyvänä, SAK uumoili jo kunnon palkankorotuksista, joka aiheuttaisi hintojen yli nostoon, niin oltaisiin 10 vuoden takaisessa tilanteessa jolloin vientimme romahti.

    Maltti on valttia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se jännää että muitten mielipiteet saa sut räksyttämään.
    Veroja joutuu maksamaan jokainen tavalla tai toisella ja paljon mikäli rinteen suunnitelmat toteutuu.

    Siis.
    Jos on eri mieltä kuin sinä, on räksyttäjä.
    Jos on samaa mieltä kuin sinä, ei ole räksyttäjä.
    Onpa kapea näköala sulla.

    En maininnut Sipilän veronalennuksesta mitään vai mainitsinko?
    Kyllähän me kaikki tiedämme, miten veronalennukset meni.

    Paljonko keveni? Ihan kauheasti, joten se siitä.
    Kakkoskikyheittoon viittasin kyykyttämisellä.
    Sitten noin vain kyselin, haluaako tuo kiukkuinen nimittelijä maksaa enemmän veroa ja pystyykö. Saahan sitä kysyä. Älkää hermostuko.
    Ja eipä mitään varmaa voi mistään sanoa. Pelkkää luulottelua.

    Beng
    Eilö viennin romahtamiseen vaikuttanut osaltaan EU:n Neukkulalle laittamat kauppaesteet?

    Äänestä

  • Siihen+aikaan+kun+devalvoitiin,+suomen+pankki+saattoi+ilmoittaa+10+%+devalvoinnista+ei+kansa+pahemmin+inissyt,+kun+jouduttiin+kikyyn+jo+nousi+kansaparrikaadeille.Konkurssin+uhatessa+on+vähänvalintoja.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siihen+aikaan+kun+devalvoitiin,+suomen+pankki+saattoi+ilmoittaa+10+%+devalvoinnista+ei+kansa+pahemmin+inissyt,+kun+jouduttiin+kikyyn+jo+nousi+kansaparrikaadeille.Konkurssin+uhatessa+on+vähänvalintoja.

    Devalvointi lienee koskennut kaikkia. Kikyn kohderyhmä on eri. Ei ole sama juttu lainkaan.
    Muistan,.että Casimir Ehrnroothilla oli kirjoitus Hesarissa ennen devalvaatiota ja se oli siinä. Puu puhui.

    Beng

    Äänestä

  • Kiky, sama periaate, mutta ei voitu toteuttaa samassa laajuudessa.
    Voidaan tyytyä vähempään, mut sekään ei hyvä.
    Huom. Entä jos tulee vaikea lama ja tietäen Rinteen ei paljon odotettavissa, eipä minua haittaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Devalvointi lienee koskennut kaikkia. Kikyn kohderyhmä on eri. Ei ole sama juttu lainkaan.
    Muistan,.että Casimir Ehrnroothilla oli kirjoitus Hesarissa ennen devalvaatiota ja se oli siinä. Puu puhui.

    Beng

    Casse-setä eli puilla paljailla. Ei silloin ollut kikyä, tuskin tiedettiin edes Kikestä.

    Äänestä

Kuuluuko+valtiovalta+tässä+maassa+TODELLA++KANSALLE+vai+lehmänkauppoja+käyville+politrukeille+siitäkin+huolimatta,+että+niskassa+on+yksi+maamme+historian+suurimmista+vaalitappioista???+Noin+202+000+äänen+kato+ja+peräti+7,3+%-yksikön+kannatuksen+romahdus.Jatkuvan+ininän+sijasta+pitäisin+sippijussina+nuo+lukemat+seinällä+tyynyn+vieressä+aina+ja+iankaikkisesti.En+ihmettele,+jos+äänestäminen+kiinnostaa+yhä+vähemmän,+koska+sillä+EI+ole+mitään+vaikutusta+mihinkään+pelkän+pääministerin+valintaa+lukuunottamatta.

Äänestä
  • On ihmeellistä kun puolue laittaa itsensä likoon nii menettää kannatuksensa.

    Puolue joka ikinä vaikuttanut kansantalouteen, heiluttelee huuliaan niin on galluppien käressä, ihmetten kansaa joka on höynäytettävissä.

    1Äänestä

Käsittämättömän typerä aloitus. - Nm. Minkä puolueen piikkiin iniset ?

Äänestä

Sipilän hallituksen hyvät talousnumerot putosivat Orpon syliin. Nyt kohta 'riitelevät' samoista asioista mistä ed. hallituksessa olivat onnellisesti samaa mieltä. Niin, ja ne pakolliset toimet joiden ansiosta talous nousi, menivät miinukseksi Sipilälle. Ei ihan oikeudenmukaista mielestäni.

Sipilän käytännön taloustietoa tarvitaan jatkossakin. Eikä hän mihinkään pyrkinyt, luulen että olisi mieluummin jäänyt vapaalle vähäksi aikaa. Mutta kenttä halusi vastata Rinteelle että joo.

1Äänestä

Sipilä+joutui+2015+vaikean+pulman+eteen+edellisten+hallitusten+osaamattomuudesta,+kiky+olisi+pitänyt+tehdä+jo+joskus+2011,+ihmettelen+eikö+ymmärretty+kilpailukyvyn+vaikutusta,+ei+uskallettu+kikyn+tapaista,+odotettiin+kyllä+lama+menee+ohitse,+ei+ollut+vanhaa+devalvaatio+mallia+jossa+suomenpankki+olisi+lätkässyt+10-15+%+devalvaation.Moittikaa+Sipilää+jos+kiky+2+tulee,+kyllä+hän+kestää+moitteet+mutta+kestääkö+keskusta,+en+itse+kekustalainen+mut+yritän+ajatella+realistisesti+missä+mennään.1eero

1Äänestä

Ihan ehdottomasti Rinteeltä virheliike otta kepu mukaan, vaan eipä ollut kokoomuskaan taipuvainen Rinteen kanssa sopimaan, joten mistä sitten enemmistöhallituksen saisi, persut kun ei ole vaihtoehto.

Äänestä

Saksan talouskasvu on se, joka Suomen talouskasvua ja/tai -laskua säätelee eniten samoin kuin metsäteollisuustuotteidemme kaikki muutkin isot ostajamaat.
Sippijussin itse itsensä hajottaneella laumalla ei ollut eikä ole asian kanssa mitään tekemistä. Tai tietysti voisi joku tonttu väittää, että jo nyt näköpiirissä oleva taantuma on tietysti sekin sippijussin ansiota.
Päinvastoin: mitä muuta maalaisliitto on harrastanut koko historiansa ajan kuin mm. puun hinnan pönkittämistä mahdollisimman korkeaksi ja lisäksi muitakin jyväjemmareiden tukiaisia. Silti suomalainen ruoka on ollut iät ja ajat yksi koko Euroopan kalleimmista.
Ja syynä eivät ole todellakaan esim. elintarviketyöläisten tai markettien kassojen kova palkkataso, eläkeikä tai kesäloma.

Äänestä

Ei ole vielä hallitus kasassa, vasta on neuvottelut menossa. Joten ihan turhaa alkaa vääntämään, että kuka on hallituksessa. Neuvottelut voi vielä kaatua, nythän on vasta ollut Antin karkkikauppa auki, vielä pitää löytää maksaja niille namuilla ja siitä voi tulla ongelmaa.
Jos Antti ei saa hallitusta kasaan, aloittaa Jussi hallitustunnustelut ja jos Jussia ei onnista, niin on Petterin vuoro yrittää... Eli sitä rataa se menee, ei luulisi olevan vaikeaa tajuta tätä systeemiä, kun me ollaan sentään jo yli 60 vuotiaita!

Niin, sitten on vielä sekin mahdollisuus, että saadaan virkamieshallitus, on sellainenkin Suomessa ollut. Äärimmäinen juttu on sitten uudet eduskuntavaalit.

W222

1Äänestä

Pahimmassa tapauksessa Halla-ahosta tulis pääministeri. Millaistahan politiikkaa täällä tehtäis?:/

Suomen eroa EU:sta alettais touhuamaan ja muuria Suomen ympärille ym. Tänne tulleet turvapaikanhakijat järjestäisivät terrorisoluja ja iskuja ympäri maata.....

1Äänestä

Vai sinne asti on kuulunut ininää, en ole kuullut mitään, on niin mahtavaa tuo kevätlintujen laulu.

Olen ollut vähän aikaa ulkona tästä politiikan seurannasta,

Eikös ne SAK lakimiehet ole vielä saaneet sitä hallitusta aikaiseksi
Mistä nyt mahtaa kiikastaa.
Ei kait se mummojen vappusatasista kiikasta.
Hyvä kun eivät ole saaneet, en tykkää tuosta Rinteestä yhtään,
toivottavasti keskusta kaataa kalkkiviivoilla,
Kauheeta olisi katella Rinnettä pääministerinä seuraavat neljä vuotta.

Eipä tarvitse Sipilän leikkiä päämisteriä, kun hän on vielä pääministeri.

2Äänestä
  • Yrmy-Sipilää ei kaivata enää seuraavassa hallituksessa. Kukkoilee koko ajan! Sais työntää isoon ahteriinsa sen keskustan kymmenen kohdan vaatimuslistan josta ei kuulemma tingi. Neuvottelutkin vois edetä jos se vantarannan kiiski Sipilä pistettäisiin takaisin oppositioon,

    Äänestä

  • On oikein laittaa vastaan vasemmiston talouspolitiikan käänteitä joka vie meidät syvään lamaan..

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrmy-Sipilää ei kaivata enää seuraavassa hallituksessa. Kukkoilee koko ajan! Sais työntää isoon ahteriinsa sen keskustan kymmenen kohdan vaatimuslistan josta ei kuulemma tingi. Neuvottelutkin vois edetä jos se vantarannan kiiski Sipilä pistettäisiin takaisin oppositioon,

    Täytyy niissä neuvotteluissa yksi laskutaitoinenkin olla,
    kun Rinne laskee, että 8 miljardin menot yritetään kuitata 1 miljardin tuloilla,
    niin Sipilä vähän avittaa laskutehtävissä.

    Mutta Rinne on tottunut, että rahaa tulee kuin apteekin hyllyltä kun työtekijät ovat joka kuukauden palkastaan SAK kassaan maksaneet,
    mutta valtion kohdalla loppuu pian rahankantajat.

    1Äänestä

Rahaa on niin, ettei pas.alle taivu: esim. tappajakoneiden pelkkä hintalappu, joka miellyttäisi (vain) kenraaleja, on noin 10 mrd euroa ja siihen päälle parilla miljardilla joitain sillipurkin kokoisia sota-aluksia upotettavaksi ensimmäisinä.
Äkkiä tuntuu maalaisliitolta unohtuneen noin 0,2 miljoonan äänestäjän menettäminen vaaleissa.

Äänestä

Nyt lehtien uutisten mukaan jopa Maaseudun tulevaisuudessa (en ole lukenut alkuperäistä) moititaan Sipilän tapaa johtaa ja hänen ehdotonta tukeaan Bernerille. Aluksi olin itsekin ilahtunut Sipilästä, en enää ollenkaan kannata. Tämän kaksikon välinpitämättömyys maaseudusta ja pienituloisista sai minut ehdottomasti demarien kannattajaksi. Kepu oli oikeistolaisempi kuin Kokoomus viimeiset vuodet.

Äänestä

Kas kun antin oli pakko ottaa sipilä mukaan tai seeuraava vaihtoehto on kokoomus ja vielä yksi on persut. Jos antti epäonnistuu ja kokoomus, keskusta kieltäytyy, he voivat ihan itsekseen tehdä hallituksen ja antti räksyy vierestä. Nyton niin, että antile sopii KAIKKI mitä sipilä ehdottaa ja muillekkin koska on niiiiiin isot hallitukseen hinalla millä hyvänä. Siinä vsuri Liikin jo peru puheensa kun vihjaistiin hallituspaikkaa, ei enään vastusta valtion omaisuuden myyntiä ym. Harvinasta herkkua, että vaalien häviäjä määritteleekin uuden hallituksen sisällön:)) Dearin on nyt oltava hiljaa ja toteltava sipilää tai muuten on porvarihallitus.

Äänestä
  • Minusta tuntuu ainakin oudolta, jos joku puolue suostuu Demarien suunnitelmaan.
    140€ pois työllä ansaituista eläkkeistä.
    Minua ei se taloudellisesti hetkauta, mutta ajattelen toisia meistä.
    Heitäkin, joilla vielä on työ valtion omistamssa yhtiössä.

    H.

    1Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Minusta tuntuu ainakin oudolta, jos joku puolue suostuu Demarien suunnitelmaan.
    140€ pois työllä ansaituista eläkkeistä.
    Minua ei se taloudellisesti hetkauta, mutta ajattelen toisia meistä.
    Heitäkin, joilla vielä on työ valtion omistamssa yhtiössä.

    H.

    ...omistamassa

    H.

    Äänestä

  • Omistamassa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omistamassa ?

    Liittyy ajatukseen osakkeista.

    H.

    Äänestä

  • Osakkeista

    Äänestä

Ulos vaan tuo ukkeli ja persut tilalle , tulis paljon halvemmaksi veronmaksajille, Antti on vielä hätää kärsimässä tuon kanssa ja kansalaisten kurmuuttaminen jatkuu , ei tainnu mennä ihan vaalituloksen mukaisesti eli kansan ääntä ei kuunnella.

1Äänestä

Ei+sippijussi+määrää+yhtään+mitään,+vaan+se+olisi+helpoin+heittää+oppositioon+ensimmäisenä+jo+pelkän+7+%+vaalitappion+perusteella.+Ja+pulinat+pois.Noo,+demarit+kärsi+1999+melkein+yhtä+pahan+tappion++(-+5%+ja+12+paikkaa),+mutta+niinpäs+vain+tallusteli+lippospaavo+linnaan+ja+jatkoi+uuden+nelivuotiskauden+pääministerinä.Jos+joku+nuori+jättää+äänestämättä+siksi,+ettei+hänen+mielestään+äänestämisellä+voi+vaikuttaa+lehmänkauppoihin+mitään,+nuoren+mielipide+on+erittäin+helppo+ymmärtää.+Toinen+asia+kokonaan+on,+että+en+pidä+mielipidettä+kuitenkaan+lopun+perin+järkevänä.

Äänestä
  • Ei Antti Sipilää heitä oppositoon koska ei vahtoehtoja, persut ei kelpaa kun oli edellisessä hallituksessa aivan avuton.

    1Äänestä

Siitähän se riemu nousisi, kun Sipilä änkyröisi vähän liikaa. Tämän show'n jälkeen kokkareilla olisi hallituksen valttikortit käsissään, joten Rinne poistuisi takavasemmalle ja sanoisi: "Muodostakaa sitten koko perkeleen jallitus!"

Äänestä

Jos Rinne kiskoo eläkeläisiltä lisää veroa, koska jo nyt maksan 2,5 kertaisen veron verrattuna palkansaajaan, radikalisoidun. Minusta tulee jonkin muun puolueen kannattaja.
Annan EU-ääneni muualle, vaikka sitä joka päivä kerjätään.

Toinen asia on, että jos luodaan jokin julkisia varoja imevä maakuntasysteemin kaltaiseen hallintomalliin eli himmeliin, olen todella, todella, todella pettynyt. -> papparaisille eläkejakkarat.

Kummasta tulee pääministeri? Todella, todella ihmettelen.

Tuleeko hallituksesta demarien kuolonmarssi. Ei edes se viimeinen taisto sovi kuvaan millään lailla.

Seurataan uutisia, mitkä ovat olleet kuin onnensana arvan raaputusta toimittajilta.

Havainto: KD:n puheenjohtaja taitaa olla oikeistolaisista oikeistolaisin. Yllättävää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä järkeä oli ottaa keskusta mukaan hallitukseen kun sitä johtaa tuo ärsyttävistä ärsyttävin tyyppi? Sama jaanaus taas ja varmaan hallitus kaatuu heti alkumetreillä tuon Sipilän jankkaukseen.

Esittää jotain 10:n kohdan listaa josta ei anneta piiruakaan periksi! Sipilä leikkii jotain pääministeriä. Se aika ajoi jo ohi mutta äijä se senkun jaanaa kun kerran Rinne on antanut mahdollisuuden siihen. Eiku pihalle vaan hallitusneuvotteluita jarruttamasta. Se Sipilällä varmaan onkin takana että kaataa tämänkin hallituksen kun kokemusta kerran on. Ei ole riitapukari onneksi saanut muita hallituksen jäseniä samaan riitakööriin mukaan.
Kylläpäs helpotti kun sain purettua kiukkuani! Onko muita jotka samaa mieltä siitä että oli iso virhe ottaa Sipilä mukaan hallitukseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu